Keuruun vanha kirkko

Keuruun seurakunta perustettiin Ruoveden seurakunnan kappeliksi vuonna 1628. Aluetta kutsuttiin aluksi Lapinsalmeksi. Seurakunnan ensimmäisenä pappina toimi Axel Teodorikinpoika, joka ennen Keuruulle tuloaan oli toiminut hovisaarnaajana Sigrid Tottin aikana Liuksialan kuninkaankartanossa Kangasalla.

Keuruun lisäksi seurakunta käsitti Multian, Pihlajaveden sekä nykyisen Ähtärin pohjoisosan ja Soinin eteläisiä kyliä. Lisäksi siihen kuuluivat Mänttä ja Vilppulan pohjoisosan kylät Kolho ja Loila. Nämä alueet irtaantuivat Keuruun emäseurakunnasta vähitellen 1800- ja 1900-lukujen kuluessa. Pihlajaveden seurakunta palasi kappelina osaksi Keuruun seurakuntaan vuonna 1995. Seurakunnan ensimmäinen kirkko, ns. Pyhän Mikaelin kappeli rakennettiin ennen vuotta 1625 ja purettiin huonokuntoisena vuonna 1656. Samana vuonna valmistui seurakunnan toinen kirkko, joka tunnetaan Vähäkirkkona. Pohjakaavaltaan se oli suorakaiteen muotoinen pitkäkirkko, jossa kuorin lisäksi oli neljätoista penkkiriviä keskikäytävän kummallakin puolella. Kirkkoon rakennettiin kellotapuli vuonna 1745. Kirkkoa käytettiin hautapaikkana 1700-luvun loppuun asti, jolloin purettiin.

Keuruun tunnetuin maamerkki ja symboli, Keuruun vanha kirkko on seurakunnan kolmas kirkko. Se on myös Keski-Suomen vanhin kirkko. Päätös kirkon rakentamisesta tehtiin 1750-luvun alussa, kun edellinen kirkko kävi ahtaaksi ja huonokuntoiseksi. Rakennusmestariksi kutsuttiin kirkonrakentajana jo mainetta niittänyt Antti Hakola Ala-Härmästä. Rakennustarpeet koottiin seurakuntalaisilta.  Työt alkoivat vuonna 1756 ja kirkko oli valmis neljä vuotta myöhemmin. Käyttöönsä se vihittiin syyskuussa 1758.

1700-luvun puukirkkoarkkitehtuuria edustavan pitkäkirkon alkuperäiset piirteet ovat säilyneet hyvin. Pääsisäänkäyntinä toimii kirkon länsitorni. Runkohuoneen molemmilla sivuilla on runkohuonetta kapeammat ja matalammat kylkiäiset. Niistä etelänpuoleisessa on aumakatolla katettu portaikko sisäänkäynteineen. Pohjoissivun sisäänkäyntinä on kiviportaat. Itäpääty on kolmitaitteinen. Kirkossa on kuvioitu paanukatto. Tornissa ja runkohuoneen itäpään katon harjalla on kapea, paanutettu kärki viireineen.

Suurimmat muutokset kirkon ulkoasuun on tehty 1800-luvun alkupuolella. Kirkko laudoitettiin ulkoa vuonna 1819 ja kuoriosan jatkoksi kirkon itäpäähän rakennettiin uusi kahdeksankulmainen sakaristo vuosina 1831-1832. Kirkossa on tehty merkittäviä korjaustöitä myös 1920-luvulla, jolloin kirkko kunnostettiin seurakunnan 300-vuotisjuhlia varten. Korjauksia ja kunnostuksia on tehty myös 1950-luvulla ja 1990-luvulla, jolloin mm. kirkon maalaukset puhdistettiin ja kirkon paanukatto korjattiin.

Kirkkosalin koristelu sekä alttaritaulun ja saarnatuolin hankkiminen kirkkoon tulivat ajankohtaisiksi 1770-luvulla. Kirkonrakentajanakin tunnettu puuseppä ja rakennusmestari Matti Åkerblom valmisti kuoriseinälle alttarilaitteen alttaritaulun kehystykseksi vuonna 1776. Saarnastuoli puolestaan on niin ikään kirkonrakentajana tunnetun rakennusmestari Matti Åkergrenin käsialaa vuodelta 1785. Kaksiosaisen alttaritaulun maalasi turkulainen maalarimestari Johan Tilén vuonna 1782. Hän vastasi myös saarnastuolin, lehterinkaiteiden, kuorin sisustuksen, kirkkosalin seinien ja holvin koristelusta. Kirkossa on lisäksi kopiot Kansallismuseon kokoelmiin siirretyistä tauluista. Niistä pienempi esittää Kristusta pesemässä opetuslastensa jalkoja. Mahdollisesti alttaritauluna toimineen teoksen maalasi Johan Backman 1750- tai 1760-luvulla. Suurempi taas on Carl Gustaf Söderstrandin Viimeisestä tuomiota esittävä teos vuodelta 1824.

Keuruun vanha kirkko itsessään on innoittanut monia taiteilijoita. Varhaisin kuvaus kirkosta on viipurilaisen majuri A.A.Thesleffin akvarelli kirkosta ja sen lähiympäristöstä Suomen sodan ajalta 1809. Tunnetuin Keuruun vanhaan kirkkoon liittyvä taideteos on puolestaan Akseli Gallén-Kallelan Tyttö Keuruun kirkossa vuodelta 1889. Mallina toimi 17-vuotias Maria Saarinen, myöhempi Raunio, josta tuli myöhemmin kansanedustaja, kun hänet 18 muun naisen kanssa valittiin Suomen ensimmäisen yksikamarisen eduskunnan jäseneksi vuonna 1907. 

Kirkon ympärillä on vanha, kiviaidalla rajattu kirkkotarha, jossa on kaksi hirsistä läpikäytävärakennusta, toinen aidan etelä-, toinen länsisivulla. Kolmas, kirkon pohjoispuolella sijainnut läpikäytävä siirrettiin ruumishuoneeksi uudelle hautausmaalle. Vanhaa hautausmaata on laajennettu useampaan otteeseen. Nykyisen laajuutensa se sai 1871.

Kirkkomaalla on vuoden 1918 sisällissodan valkoisten haudat muistomerkkeineen, talvi- ja jatkosodan sankarihaudat, Karjalaan jääneiden sekä vakaumuksensa puolesta kaatuneiden muistokivet. Vanhimmat säilyneet hautamuistomerkit ovat 1830-1840-luvuilta. Kirkkotarhassa sijaitsee myös pyöröhirsistä rakennettu venetalas, keuruulaisittain koppeli, jossa on aiemmin kirkon sisällä ollut kirkkovene Iso Valkoinen vuodelta 1879. Veneessä on 15 hankaparia ja se on maalattu punavalkoiseksi.

Kirkon vaivaisukon, joka esittää 1700-luvun teiniä, teki kuvanveistäjä Eino Räsänen vuonna 1955.

Keuruun vanha kirkko on rakennushistoriallisesti ja rakennustaiteellisesti arvokas koko maan mittapuussa. Kirkko on suojeltu kirkkolain nojalla ja se sijaitsee Museoviraston valtakunnallisesti merkittäväksi rakennetuksi ympäristöksi määrittelemällä Keuruun vanhan keskustan alueella.

Aihe

Keuruu, kirkkorakennukset, puurakentaminen, kirkonkylät, 1700-luku, Hakola, Antti, Tilén, Johan

Klikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.

Kuvaus

Keuruun vanha kirkko Lapinsalmen rannalla on Keuruun seurakunnan kolmas kirkko. Se on rakennettu vuosina 1756-1759. Rakennusmestarina toimi Antti Hakola Ala-Härmästä. Se on vanhin Keski-Suomen kirkoista.

Julkaisija

Keuruun museo