In memoriam: Pekka Viinikka 18.6.1923-22.01.2016
Oppaana nuoremmille
Pekka Viinikka varttui nuorukaiseksi Laurinmäen talon sisaruksista nuorimpana ja ajatukset tulevaisuudesta suuntautuivat nuorella miehellä työskentelyyn kotitilan pelloilla ja metsissä. Talvisodan syttyessä nämä suunnitelmat kuitenkin vuosiksi raukesivat.
Isänmaallisena nuorukaisena Pekka liittyi Suojeluskunnan toimintaan jo 16-vuotiaana. Hän osallistui aktiivisesti järjestettyihin harjoituksiin, hiihto- ja ampumahiihtokilpailuihin sekä sodanaikaisiin vartiointitehtäviin Keuruun ja Kalettoman maantie- ja rautatiesilloilla.
Sota jatkui. Tammikuun 15. päivä 1942 kutsuttiin Pekan ikäluokka, eli vuonna 1923 syntyneet nuorukaiset, armeijan palvelukseen. Koulutusvaiheen jälkeen Pekka siirryttiin rintamatehtäviin Kivennavalle, jonne nuoresta saapumiserästä muodostettiin oma osasto.
Siitä alkoi Pekan elämässä korpisoturivaihe, joka vei soturin totisiin taisteluihin. Kuolema kulki läheltä, kun vihollisen tykistökeskityksen aikana sirpaleet iskeytyivät olkapäähän ja yksi niistä sivalsi suusta ylähampaat. Elämä kuitenkin säilyi.
Syyskuussa 1944 tuli vihdoin rauha, vaikkakin Suomelle raskain ehdoin. Marraskuun 15. päivä Pekka palasi kotiin kuluneet maihinnousut jalassa ja päällään armeijan kesäpusero, josta poletit olkapäiltä oli leikattu pois.
Sotavuosien jälkeen alkoi oman elämän rakentaminen. Kotikylän koulun opettajasta löytyi aviopuoliso. Perheeseen syntyi kaksi lasta, jotka sitten aikanaan perustivat perheensä ja löysivät elämäntehtävänsä kotitilan ulkopuolelta.
Pekka jatkoi työtään Laurinmäen metsissä ja vainioilla sekä rakenteli talouskeskusta sekä siihen liittyvää puutarhaa vaimonsa Ainon myötävaikutuksella.
Keurusseudulla ja Keski-Suomessa Viinikan Pekka oli tunnettu tehokkaan ja tuloksellisen tilakohtaisen metsätalouden harjoittajana, joka oli valmis keskustelemaan hyvän metsänhoidon ja metsien järkevän taloudellisen hyödyntämisen tärkeydestä.
Niitä tavoitteita hän sovelsi omissa metsissään omaa työpanostaan paljolti hyödyntäen. Niinpä tilalla suoritetun sukupolvenvaihdoksen jälkeenkin Pekka-vaarin saattoi vielä viime vuosinakin tavata ajamassa tukkeja tienvarteen traktorilla Laurinmäen osin jyrkiltä kuusikkorinteiltä.
Asiantuntevaa metsämiestä tarvittiin myös alan järjestötyöhön. Keuruun metsänhoitoyhdistyksen hallituksen jäsenenä Pekka toimi usean kauden ajan.
Hän oli aktiivisesti mukana Keuruun sotaveteraanit ry:n toiminnassa ja oli yhdistyksen hallituksen pitkäaikainen jäsen.
Kun sitten vuosikymmenten saatossa, pitkän hiljaisuuden jälkeen, alkoi olla mahdollista vierailla maamme itärajan taakse jääneillä sotatantereilla ja sieltä evakkoon joutuneiden kotiseuduilla, oli Pekka näiden matkojen aktiivinen järjestäjä.
Keuruun sivistystoimi on kymmenenä vuonna järjestänyt lukion toisen luokan oppilaille historiaan ja sotahistoriaan liittyvän retken maamme nykyisen itärajan taakse jääneille sota-alueille.
Näillä retkillä Pekka Viinikka on ollut pyydettynä mukana kertomassa koruttomalla tavallaan sodanaikaisista tapahtumista sekä omista kokemuksistaan ja aseveljiensä kohtaloista taisteltaessa maamme itsenäisyyden, kansallisen olemassaolomme ja arvojemme säilyttämisen puolesta.
Tuo kaikki on ollut hienoa historiatiedon siirtoa sukupolvelta toiselle ja samalla ymmärryksen ja siltojen rakentamista eri ikäryhmien kesken.
Tunsimme Pekan elämänmyönteisenä ja osallistuvana henkilönä. Hän oli hyvä keskustelija ja seurasi aktiivisesti elinympäristönsä tapahtumia ja yhteiskunnallisia päätöksiä ja otti niihin huumorilla höystäen kantaa.
Fyysisien ja henkisen kunnon säilyttäen hän sai elää pitkän ja sisältörikkaan elämän, kunnes kohtalokas kaatuminen johti elinpäivien päättymiseen.
Pekka-eno on lähtenyt, mutta muistot elävät.
Paavo Lintula.
Kirjoittaja on vainajan sisaren poika.
Oppaana nuoremmille
Pekka Viinikka varttui nuorukaiseksi Laurinmäen talon sisaruksista nuorimpana ja ajatukset tulevaisuudesta suuntautuivat nuorella miehellä työskentelyyn kotitilan pelloilla ja metsissä. Talvisodan syttyessä nämä suunnitelmat kuitenkin vuosiksi raukesivat.
Isänmaallisena nuorukaisena Pekka liittyi Suojeluskunnan toimintaan jo 16-vuotiaana. Hän osallistui aktiivisesti järjestettyihin harjoituksiin, hiihto- ja ampumahiihtokilpailuihin sekä sodanaikaisiin vartiointitehtäviin Keuruun ja Kalettoman maantie- ja rautatiesilloilla.
Sota jatkui. Tammikuun 15. päivä 1942 kutsuttiin Pekan ikäluokka, eli vuonna 1923 syntyneet nuorukaiset, armeijan palvelukseen. Koulutusvaiheen jälkeen Pekka siirryttiin rintamatehtäviin Kivennavalle, jonne nuoresta saapumiserästä muodostettiin oma osasto.
Siitä alkoi Pekan elämässä korpisoturivaihe, joka vei soturin totisiin taisteluihin. Kuolema kulki läheltä, kun vihollisen tykistökeskityksen aikana sirpaleet iskeytyivät olkapäähän ja yksi niistä sivalsi suusta ylähampaat. Elämä kuitenkin säilyi.
Syyskuussa 1944 tuli vihdoin rauha, vaikkakin Suomelle raskain ehdoin. Marraskuun 15. päivä Pekka palasi kotiin kuluneet maihinnousut jalassa ja päällään armeijan kesäpusero, josta poletit olkapäiltä oli leikattu pois.
Sotavuosien jälkeen alkoi oman elämän rakentaminen. Kotikylän koulun opettajasta löytyi aviopuoliso. Perheeseen syntyi kaksi lasta, jotka sitten aikanaan perustivat perheensä ja löysivät elämäntehtävänsä kotitilan ulkopuolelta.
Pekka jatkoi työtään Laurinmäen metsissä ja vainioilla sekä rakenteli talouskeskusta sekä siihen liittyvää puutarhaa vaimonsa Ainon myötävaikutuksella.
Keurusseudulla ja Keski-Suomessa Viinikan Pekka oli tunnettu tehokkaan ja tuloksellisen tilakohtaisen metsätalouden harjoittajana, joka oli valmis keskustelemaan hyvän metsänhoidon ja metsien järkevän taloudellisen hyödyntämisen tärkeydestä.
Niitä tavoitteita hän sovelsi omissa metsissään omaa työpanostaan paljolti hyödyntäen. Niinpä tilalla suoritetun sukupolvenvaihdoksen jälkeenkin Pekka-vaarin saattoi vielä viime vuosinakin tavata ajamassa tukkeja tienvarteen traktorilla Laurinmäen osin jyrkiltä kuusikkorinteiltä.
Asiantuntevaa metsämiestä tarvittiin myös alan järjestötyöhön. Keuruun metsänhoitoyhdistyksen hallituksen jäsenenä Pekka toimi usean kauden ajan.
Hän oli aktiivisesti mukana Keuruun sotaveteraanit ry:n toiminnassa ja oli yhdistyksen hallituksen pitkäaikainen jäsen.
Kun sitten vuosikymmenten saatossa, pitkän hiljaisuuden jälkeen, alkoi olla mahdollista vierailla maamme itärajan taakse jääneillä sotatantereilla ja sieltä evakkoon joutuneiden kotiseuduilla, oli Pekka näiden matkojen aktiivinen järjestäjä.
Keuruun sivistystoimi on kymmenenä vuonna järjestänyt lukion toisen luokan oppilaille historiaan ja sotahistoriaan liittyvän retken maamme nykyisen itärajan taakse jääneille sota-alueille.
Näillä retkillä Pekka Viinikka on ollut pyydettynä mukana kertomassa koruttomalla tavallaan sodanaikaisista tapahtumista sekä omista kokemuksistaan ja aseveljiensä kohtaloista taisteltaessa maamme itsenäisyyden, kansallisen olemassaolomme ja arvojemme säilyttämisen puolesta.
Tuo kaikki on ollut hienoa historiatiedon siirtoa sukupolvelta toiselle ja samalla ymmärryksen ja siltojen rakentamista eri ikäryhmien kesken.
Tunsimme Pekan elämänmyönteisenä ja osallistuvana henkilönä. Hän oli hyvä keskustelija ja seurasi aktiivisesti elinympäristönsä tapahtumia ja yhteiskunnallisia päätöksiä ja otti niihin huumorilla höystäen kantaa.
Fyysisien ja henkisen kunnon säilyttäen hän sai elää pitkän ja sisältörikkaan elämän, kunnes kohtalokas kaatuminen johti elinpäivien päättymiseen.
Pekka-eno on lähtenyt, mutta muistot elävät.
Paavo Lintula.
Kirjoittaja on vainajan sisaren poika.
Aihe
sotaveteraanit, talvisota, jatkosota, taistelupaikat, lukio, metsänhoito, metsänhoitoyhdistykset, maanviljelijätKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Muistokirjoituksessa sotaveteraani Pekka Viinikan sisarenpoika Paavo Lintula muistelee enonsa elämäntyötä.
Tekijä
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto