Keuruun kunta maatalouden harjoittajana

Maakauppoja ja rakennustyömaita

Ensimmäisen talokauppansa kunta teki huhtikuussa 1892 ostaen J.F. Ylä-Heikkilältä 1/12 manttaalia perintömaata ynnä 1/24 manttaalia siihen liittyvää kruununmaata Pohjoislahden Heikkilän talosta n:o 4. Kauppahinta oli 15 000 mk. Näin hankittuun taloon kunta perusti niin sanotun köyhäinkodin. Tuolloin hoidettavana oli 54 henkeä, joista osa oli lapsia. Senaatilta pyydettiin 30 000 markkaa lainaa vaivaistalon ostoon.

Vaivaistalossa maatalouden osuutta haluttiin vahvistaa, joten lisämaan hankinta oli tarpeen. Syynä oli myös se, että kuntien tehtävänä oli järjestää niin sanottuja hätäaputöitä työttömille. Näin ”vaivaistalon” maatila oli ratkaisu niiden järjestämiseen työn puutteessa oleville.

Vuonna 1905 rakennettiin tilalle lisärakennus, myöhemmin talousrakennuksia ja puurakenteinen navetta. 1910-luvulla hankittiin Kalle Koskipään vararikkopesältä ¼ manttaalin talo kunnalle. Tilan päärakennus siirrettiin köyhäinkotiin ja uusittiin tarkoitusta vastaavaksi köyhäinkodiksi ja vaivaishoitolasten asunnoksi, sillä Ylä-Heikkilä oli käynyt liian pieneksi.

Vuonna 1939 rakennettiin tilalle kaksikerroksinen kivirakennus Iltarusko, joka toimi myöhemmin sairasosastona. Uusi päärakennus, Aamurusko rakennettiin vuosina 1952-53. Sen suunnitteli kunnan rakennusmestari Uuno Järvinen. Vanha päärakennus purettiin. Pihapiirissä oli myös 1920-luvulla rakennettu kunnan ensimmäinen mielisairaanhoitolaitos Hämppölä. Se purettiin, kun Juurikkaniemen B-mielisairaala valmistui vuonna 1958. Paikka toimi kunnalliskodin  nimellä 1980-luvulle saakka; sitten lainsäädännön uudistuttua kutsuttiin sitä Heikkilän vanhainkodiksi kunnan maatilan mukaan. Tilan vanhasta navetasta muistuttavat tänä päivänä parkkipaikan ja tien välissä olevat peruskivet.

Maatalouteen aletaan panostaa

Vuonna 1915 kunta päätti ottaa ammattimiehen hoitamaan kunnan omistamien talojen metsämaita. Samalla toivottiin, että virkailija ymmärtäisi myös maanviljelyksestä. Ala-Heikkilän tila ostettiinkin vaivaistalon lisäalueeksi ja viljelyn harjoittamiseksi vuonna 1916. Näin taattiin vanhaiskodin pysyminen Pohjoisjärvellä. Lisämaan hankinnat tarjosivat myös ajan hengen mukaisia kehittämismahdollisuuksia tilalla.

Maatilan tuotantosuunnitelmat olivat vuodesta 1920 alkaen tilanhoitajana toimineen Väinö Revon käsialaa. Karjakkona työskenteli Siiri Janhonen sekä myöhemmin muun muassa Anni Ojalehto, Linnea Risku ja E. Hirvonen. Muuta palkattua työväkeä oli yksi vakinainen työmies sekä kesällä kuuden kuukauden ajan yksi päivämies. Tilapäisiä työntekijöitä palkattiin turvepehkun nostoon, ojien kaivamiseen, kivien ampumiseen pelloilta, sepän töihin ja muihin erikoista ammattitaitoa kysyviin korjaustöihin.

Vuosisadan ensimmäisinä vuosikymmeninä hoidokit osallistuivat vaivaistalon yhteydessä olevien maatilojen töihin, kuten perunannostoon ja juurikkaiden kitkentään, kukin voimavarojensa mukaisesti. Vuoden 1935 kunnalliskertomuksesta löytyy maininta: ”Kunnalliskodin hoidokit ovat suorittaneet huomattavan määrän maatilalla esiintyvistä töistä. Hoidokkien suorittamissa työmäärissä on kumminkin ollut havaittavissa melkoista vähennystä edellisiin vuosiin verrattua. Töissä käypien luku ei ole suurestikaan vähentynyt, mutta henkilökohtaiset työsaavutukset ovat pienentyneet.”

Maatilaa kehitettiin suunnitelmallisesti. Peltoja raivattiin lisää ja ensimmäiset salaojitukset tehtiin sodan alla vuosina 1938–1939. Karjalle tehtiin jalostussuunnitelmat, käytettiin sekä omaa sonnia että karjua sekä myöhemmin keinosiemennystä. Siitoseläimiä myös myytiin.

1930-luvun vuodet

Tukeakseen yhä kasvavien menojen rasittamaa talouttaan kunta hankki omia maatiloja. Näin kunta sai moniin laitoksiinsa ainakin osan tarvittavasta puutavarasta omista metsistään. Vuonna 1934 kunnan omistamia metsätiloja oli yhdeksän, joiden yhteispinta-ala oli 1 192 ha.

Kunnan omistukseen tulivat muun muassa tilat Mäyrämäki, Korpela, Posti, Mäkelä, Harjula, Moisio, Leppänen ja Kiviranta. Aiemmin hankitut Koskipää ja Heikkilä lienevät olleet suurimmat tilat. Niissä oli alkuvaiheessa 38 ha peltoa ja 8 ha viljeltyä laidunta. Pelloilla viljeltiin ruista, kauraa, kevätvehnää, hernettä, perunaa, juurikasveja, kuivaa heinää, säilörehua ja pellavaa.

Heikkilän navetassa oli kuusi hevosta, kahdeksantoista lypsylehmää, viisi nuorta hiehoa, yksi sonni, 22 lammasta, 12 porsivaa emakkoa (Yorkshire-rotua), kahdeksan lihotussikaa ja yksi karju. Lypsykarja oli tarkkailukarjaa ja rodultaan länsisuomenkarjaa. Maidon keskituotos 54 948 kg 4% maitoa, keskilypsy 3 003 kg/v.

Heikkilän navetasta ja pelloilta saadut elintarvikkeet olivat myös merkittävässä roolissa sekä kunnalliskodin että läheisen lastenkodin ruokataloudessa. Maidosta käytettiin eräänä vuonna lastenkodin ruokataloudessa 9 125 kg, kunnalliskodin ruokataloudessa 42 224 kg ja loput maatilalla, työmiehille, sikalassa ja vasikoille. Karjasta saatiin lihaa kunnalliskodin ruokatalouteen ja myytiinpä kolme siitosvasikkaakin. Sianlihasta kerrottiin, että sitä luovutettiin eräänä vuonna kunnalliskodin ruokatalouteen 1 388 kg.

Syöjiä riitti laitoksissa. ”Kunnalliskodissa oli 158 huollettavaa, joista miehiä 70 ja naisia 88, alle 2 v. lapsia 13, 2-16 v. 3, 16-55 v. 44, 55 vuotta täyttäneitä 98. 80 vuotta täyttäneitä 35 hlöä. Aviopareja oli 6, lapsiensa kanssa olevia äitejä 9, työhön kykeneviä 18 miestä ja 19 naista, joista mielisairaalassa 5 miestä ja 3 naista. Lastenkodissa asui 42 lasta, joista aviosyntyisiä oli 30 ja aviottomia 12. ”

Metsästä saatiin tarvepuuta. Vuonna 1935 hakkautettiin puutavaraa: halkoja 1 509 m3, aitapylväspuita 15 runkoa, aitapylväspuita 300 kpl, hirttä 505 jtm, 365 kpl aitariukuja. Hakkuilta saatua paperipuuta vaihdettiin metsäyhtiöiden kanssa halkoihin, jotta saatiin riittävästi poltettavaa lämmityskattiloihin ja uuneihin.

Sotavuosien seurauksia

Sotien aika toi merkittäviä muutoksia Heikkilän maatilan arkeen. Tilalla asui hoidokkien lisäksi siirtoväkeä ja inkeriläisiä. Vuodelta 1940 löytyy myös maininta, että viisi inkeriläisiä oli siirtynyt ’kotimaahan’.

Myös siirtoväen hevosia ja lehmiä oli tilan mailla laidunnettavana. Hevostaloudessa tapahtui huomattavia vahinkoja, kun sodassa kaatui yksi hyvä työhevonen, yksi 2-vuotias varsa jäi junan alle ja yksi 3 vrk ikäinen varsa kuoli varsahalvaukseen.

Ruuanhankinta vaati kekseliäisyyttä. Kunnalliskoti ja lastenkoti saivat elintarvikkeita Heikkilän maatilalta. Kunnansairaalan ruokahuoltoa varten tehtiin puolestaan ehdotus, että kunnanvaltuusto antaisi kunnansairaalalle valtuuden rakentaa sikalan. Siihen mahtuisi kaksi-kolme sikaa, sillä kunnansairaalan ruuantähteillä voitaisiin kasvattaa vuosittain useita sikoja.

Sodan aikana tilan maatalouskalusto oli päässyt rappeutumaan ja käynyt vanhanaikaiseksi. Tilalle oli hankittu uusi puimakone, perunannostokone, pahnalietso sähkömoottoreineen, traktori, hankmo, traktoriaura ja pellavalihta.

Hevosten kunto ja laatukin olivat sodan aikana käyneet heikoksi. Se vaikutti kevättöiden suorittamiseen. Vetovoimaa jouduttiin hankkimaan lisää. ”Kun hevosten hinnatkin olivat suhteettoman korkeat, ostettiin tilalle käytetty traktori. Sen kauppa rahoitettiin siten, että myytiin kaksi varsaa, 1 teurassika sekä puolustusvoimien käytössä ollut ja sodassa tuhoutuneen hevosen korvaushinta käytettiin maksuna. Maatilan kalusto ja koneisto saatiinkin näin ollen melko hyvää kuntoon voimaperäistäkin viljelyä silmällä pitäen.”

Maatilaa kohtasi suuri vahinko vuonna 1945, kun 7. lokakuuta sattui tuhoisa onnettomuus. Sähköjohdoista alkunsa saanut tulipalo tuhosi puimalan, kuivausriihen, kalustovajan ja ajokaluvajan kaikkine koneineen ja laitteineen. Palossa tuhoutui myös suuri osa tilan viljaa ja olkivarastoa.

Vuonna 1945 säädetyn maanhankintalain perusteella muodostettiin niin sanottuja maanhankintatiloja eli asutustiloja rintamamiehille, kaatuneiden omaisille ja luovutettujen alueiden siirtoväelle. Heikkilän tilasta luovutettiin 42,58 ha, Koskipään tilasta 46,58 ha ja Ruokosuon tilasta 10,07 ha tähän tarkoitukseen.

Maatalouden murros alkaa näkyä

Heikkilän tila johdettiin työnjohtaja Väinö Revon ja erikseen nimetyn hoitokunnan avulla. Siihen kuluivat maanviljelijät Kalle Liukko, Edvart Lautamäki, Edvart Salkinoja sekä myöhemmin muun muassa Ylermi Kuuliala. 

Vuonna 1955 kunnalla oli metsää yhteensä 599 ha ja peltomaata 119 ha, josta viljelysmaata 57 ha sekä lisäksi joutomaata ja laidunta. Lisääntynyt peltoala ei kuitenkaan taannut toiminnan kannattavuutta. Niinpä selvitettiin mahdollisuuksia maatilan kannattavuuden parantamiseksi. Jo aiemmin oli peltoviljelyssä luovuttu leipäviljan viljelystä ja siirrytty nurmivaltaiseen viljelyyn. Heikkilästä tuli siten nimenomaan karjatila, mihin työkustannusten nousu ja nykyaikaisten koneiden puuttuminen pakottivat. Lisäksi oli vähennetty juurikas- ja peruna-aloja.

Haasteita riitti - vuonna 1955 tuli tuhosi navetan. Pienennetylle eläinmäärälle rakennettu väliaikainen navetta oli epäkäytännöllinen. Karja sairasti ja uutta navettaa toivottiin tilanteen kohentamiseksi. Kun Juurikkaniemen B-mielisairaala valmistui vuonna 1958, loppui hoidokkityövoiman käyttö maatilalla ja jouduttiin käyttämään paljon ostotyövoimaa.

Kunta osti Moision, Rajalan ja Murtolan tilat ja teki perusparannuksia pelloilla. Heinästä saatiin kuitenkin karjan kautta huono tili. Pohdinnassa oli siirtyminen täysin karjattomaan talouteen, jotta kunnan tilasta saama hyöty olisi suurempi. Edullisin vaihtoehto - rehunviljely ja lihakarjan kasvattaminen- edellytti kelvollisen karjasuojan rakentamista. Siihen ei kuitenkaan ryhdytty. Rakennuskanta oli vanhaa eikä vastannut tiloiltaan ja turvallisuudeltaan nykyajan vaatimuksia. Niinpä vuonna 1964 laadittiin ensimmäinen karjatonta taloutta varten tehty viljelysuunnitelma. Heikkilästä tuli siten Keski-Suomessa harvinainen, viljanviljelyvaltainen tila uuden tilanhoitajansa Erkki Kurvisen aikana. Lopulta kunta vuokrasi pellot pois ja viljelyä jatkoivat lähialueen maanviljelijät.

Heikkilän peltoaukean uusi aika

Viljelysmaiden ja metsätilojen hoito sekä karjatalouden harjoittaminen hoitivat aikanaan tärkeää roolia kunnan sosiaalihuollossa, työttömyyden hoidossa ja elintarvikkeiden hankinnassa. Metsäomaisuuden hankinta on ollut vielä vuosikymmenienkin päästä arvioitaessa viisasta taloudenhoitoa. Metsäkiinteistöt ovat mahdollistaneet järkevää kaavoitustoimintaa maakauppoineen. Ne ovat vaihtomaina auttaneet Kurkiniemen lähiön, varuskunnan ja Kalettoman varikon syntymisen sekä kunnallisen toiminnan laajentamista palvelevia ratkaisuja.

Entinen vanhainkoti Heikkilä on puolestaan luonut pohjan merkittävän koulutuskeskuksen syntymiselle Pohjoisjärven rantamaisemiin. Kun Lehtiniemen vanhainkodin rakennushanke alkoi, syntyi myös yhteys helluntaiherätyksen johtohenkilöihin. Raamattuopiston ja konferenssikeskuksen käyttöön myytiin Heikkilän tilan reilun 60 hehtaarin alueet. 1990-luvun lopulla tehty kauppa merkitsi rakennusoikeuden kaavoittamista loma-asunnoille sekä vesi- ja viemärilinjojen vetämistä alueelle. Lisäksi syntyi tarve maankäytön, pohjakartan ja rantakaavan laatimiselle ja vesihuoltokapasiteetin lisäämiselle. Pohjoislahden kylän elinvoimaisuus lisääntyi.


Kysymyksiä keskustelun tueksi:

1. Miten kunta järjesti Ylä-Heikkilän köyhäinkodin asukkaille hätäaputöitä?
2. Miksi Heikkilän tilalle jouduttiin ostamaan työvoimaa vuoden 1955 jälkeen?
3. Miten Heikkillän historia vaikuttaa/ on vaikuttanut nykypäivään?
4. Pohdi, miksi vaivaistalon hoidokit halusivat osallistua Heikkilän maatilan töihin?
5. Millaisia ajatuksia sinulle herää sanasta vaivaistalo?

Aihe

maatilat, maatalous, metsätalous, vanhainkodit, kunnalliskodit, köyhäinhoito, lastenkodit, työttömyys, siirtoväki, inkeriläiset, sodat, tulipalot

Klikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.

Kuvaus

Lähde

Julkaisija