Viime vuosisadalla vuohia oli lähes joka talossa. Kun Alanen tuli Hoskarin vävyksi, hän valisti appeaan, että vuohet ja pukit raiskaavat metsää, johon vanha Hoskari vastasi: "Kaksijalkaiset pukit niitä syövät". Alanen oli liikemies, joka harrasti sahausta ja toimi metsänostajana.
Villissä oli vuohia vielä 1920-luvulla, mukana kellokas. Kerran vuohet karkasivat Koskenpään Puontaalle saakka. Bertta Tiilikainen oli tätinsä kanssa niitä hakemassa ja kun täti otti kellokkaan naruun, muut seurasivat kiltisti perässä.
Vuohia lypsettiin ja niiden maidosta tehtiin juustoa. Heinisen Iitalla oli vielä 1940-luvulla vuohia maakuoppaan tehdyssä navetassaan, lypsäviä oli 4-5.
Huttulassa 1920-luvun alussa tehdyssä Tönön mäkituvan vuokrasopimuksessa kielletään vuohien pito, sensijaan lehmät ja lampaat saavat vapaasti laiduntaa metsälaitumilla.
Kylällä toimi sonniosuuskunta, jonka sonni kiersi Ampialassa, Vehkomäessä ja Markkulassa. Hyviä sonneja muistetaan olleen myös Asunnalla ja Taavettilassa. Ruodeperältä vietiin lehmiä Tallimäkeenkin asti astutettavaksi. Usein myös talon omaa nuorta sonnia käytettiin astutukseen, varsinkin ellei vasikkaa ollut tarkoitus jättää elonomaksi.
Yleinen tapa oli, että lehmän astutus maksettiin työpäivällä, esimerkiksi perunankaivuuaikaan.
Joskus huonona vuonna eläinten rehut olivat hakusassa. Ludvig Ampialalla oli lehmiä siihen aikaan kun Tiilikais-Mikko piti Vekselillä kauppaa. Mikko ei ollut huomannut säästää Lutvikin lehmille heiniä, jolloin Lutviikki loihe lausumaan: "Tiilikais-Mikko se myy vaikka takin päältään".
Sikoja porsitettiin Ruotemäessä, Markkulassa, Vehka-aholla, Jukolassa, Asunnalla ja Taavettilassa.
Sotien jälkeen tuli kiertäviä autoja, joista myytiin porsaita, niitä sanottiin Sakkolan porsaiksi. Myöhemmin tilattiin esimerkiksi Saarioisilta rautateitse. Porsaitten kunto saattoi olla varsinkin kiertävillä kauppiailla kehnonlainen, niinpä usein keväisin nähtiin tuvan nurkassa olkikoppa, jossa hoidettiin ja lääkittiin porsasta, joskus taisi eläinlääkärin pirtureseptikin olla tarpeen siallekin.
Ainakin joulupossu oli joka talossa, jo senkin takia, että ruoantähteet saatiin hyödynnettyä, riittihän siitä sitten talven varalle suolattavaksi. Hyvin syötetty sika saattoi painaa kaksi ja puoli sataa kiloakin, yleensä näin suuri sika oli lihotettu emakko.
Kanoja ei ollut joka navetassa. Mäkisen Lyydia vei sota-aikana kananmunia koppelon pesään haudottavaksi, homma onnistui muuten hyvin, mutta munista tuli vain yksi kana, muut olivat kukkoja.
Kananpoikasia haudottivat oikein hautomakoneella Knuuttilat Kallio-Huttulassa sota-aikaan. Yleensä oli vaarana maatiaiskanojen liian innokas hautomishalu, munat oli kerättävä usein pesistä ja etsittävä irrallaan juoksevien kanojen pesät latojen kätköistä ennenkuin ehtivät alkaa hautomisen, jolloin munat nopeasti lämmössä pilaantuivat. Munintaa kiihottamassa oli pesään jätetty muna tai myöhemmin posliininen tekomuna.
Villissä oli vuohia vielä 1920-luvulla, mukana kellokas. Kerran vuohet karkasivat Koskenpään Puontaalle saakka. Bertta Tiilikainen oli tätinsä kanssa niitä hakemassa ja kun täti otti kellokkaan naruun, muut seurasivat kiltisti perässä.
Vuohia lypsettiin ja niiden maidosta tehtiin juustoa. Heinisen Iitalla oli vielä 1940-luvulla vuohia maakuoppaan tehdyssä navetassaan, lypsäviä oli 4-5.
Huttulassa 1920-luvun alussa tehdyssä Tönön mäkituvan vuokrasopimuksessa kielletään vuohien pito, sensijaan lehmät ja lampaat saavat vapaasti laiduntaa metsälaitumilla.
Kylällä toimi sonniosuuskunta, jonka sonni kiersi Ampialassa, Vehkomäessä ja Markkulassa. Hyviä sonneja muistetaan olleen myös Asunnalla ja Taavettilassa. Ruodeperältä vietiin lehmiä Tallimäkeenkin asti astutettavaksi. Usein myös talon omaa nuorta sonnia käytettiin astutukseen, varsinkin ellei vasikkaa ollut tarkoitus jättää elonomaksi.
Yleinen tapa oli, että lehmän astutus maksettiin työpäivällä, esimerkiksi perunankaivuuaikaan.
Joskus huonona vuonna eläinten rehut olivat hakusassa. Ludvig Ampialalla oli lehmiä siihen aikaan kun Tiilikais-Mikko piti Vekselillä kauppaa. Mikko ei ollut huomannut säästää Lutvikin lehmille heiniä, jolloin Lutviikki loihe lausumaan: "Tiilikais-Mikko se myy vaikka takin päältään".
Sikoja porsitettiin Ruotemäessä, Markkulassa, Vehka-aholla, Jukolassa, Asunnalla ja Taavettilassa.
Sotien jälkeen tuli kiertäviä autoja, joista myytiin porsaita, niitä sanottiin Sakkolan porsaiksi. Myöhemmin tilattiin esimerkiksi Saarioisilta rautateitse. Porsaitten kunto saattoi olla varsinkin kiertävillä kauppiailla kehnonlainen, niinpä usein keväisin nähtiin tuvan nurkassa olkikoppa, jossa hoidettiin ja lääkittiin porsasta, joskus taisi eläinlääkärin pirtureseptikin olla tarpeen siallekin.
Ainakin joulupossu oli joka talossa, jo senkin takia, että ruoantähteet saatiin hyödynnettyä, riittihän siitä sitten talven varalle suolattavaksi. Hyvin syötetty sika saattoi painaa kaksi ja puoli sataa kiloakin, yleensä näin suuri sika oli lihotettu emakko.
Kanoja ei ollut joka navetassa. Mäkisen Lyydia vei sota-aikana kananmunia koppelon pesään haudottavaksi, homma onnistui muuten hyvin, mutta munista tuli vain yksi kana, muut olivat kukkoja.
Kananpoikasia haudottivat oikein hautomakoneella Knuuttilat Kallio-Huttulassa sota-aikaan. Yleensä oli vaarana maatiaiskanojen liian innokas hautomishalu, munat oli kerättävä usein pesistä ja etsittävä irrallaan juoksevien kanojen pesät latojen kätköistä ennenkuin ehtivät alkaa hautomisen, jolloin munat nopeasti lämmössä pilaantuivat. Munintaa kiihottamassa oli pesään jätetty muna tai myöhemmin posliininen tekomuna.
Aihe
Keuruu, kotieläimet, kotieläinhoito, karjatalous, sika, vuohenhoito, kana, lehmät, muisteluKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Tekstissä kerrotaan kotieläinten hoidosta maalaistaloissa.
Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.
Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto