Ampialan Alfredilla ja Asunnan Jannella oli hyvä Kaiku-niminen metsästyskoira. Yleensä miehet olivat metsällä yhdessä, mutta joskus koira sattui olemaan väärässä talossa. Kerran Janne soitti Ampialaan ja kysyi, eikö Alfredilla sattuisi olemaan asiaa Asunnalle päin, että toisi samalla koiran tullessaan. Alfred pahoitteli, ettei jouda, mutta jatkoi sitten pyytävänsä koiran puhelimeen, pisti luurin koiran korvaan. Mitä lienee Janne koiralle puhunut, mutta koira rupesi ulisemaan, kiersi kaikki huoneet, pyysi ulos ja häipyi sen siliän. Jonkin ajan kuluttua Janne soitti koiran tulleen Asunnalle. Sen jälkeen saatettiin koiraa useamminkin pyytää puhelimeen.
Kasperin maankuulu punainen hirvikoira oppi säästämään omia vaivojaan. Yleensä hirvimetsälle lähdettiin joko Ampialasta, Huttulasta, Asunnalta tai Ostamolta. Niinpä koira iltaisin haukun lopetettuaan oli huomannut viisaaksi mennä lähimpään näistä tutuista taloista, pyytää reilusti sisälle ja jäädä odottamaan kotiin kuljetusta, sen sijaan, että olisi kylmissään ja nälissään ollut metsässä tai itse omin jaloin juossut pitkän matkan kotiin ja jopa vaarantanut seuraavan päivän metsästyksen onnistumisen.
Riihimäen Niilo oli henkeen ja vereen metsämies. Vanhan tavan mukaan metsästysonnea ei sopinut uhmata antamalla muiden tietää, minne päin ajo kulki, ehkä mukana oli vanhoilta opittua taikaakin. Niinpä Niilon kanssa metsällä ollessa polun yli piti mennä takaperin ja sillä tavalla peittää kulkusuunta. Olisipa saattanut olla hauskaa katsella, kun arvokkaat isäntämiehet kymmeniä metrejä ennen polkua alkavat kulkea takaperin kompastellen.
Niilon mukana ollessa ei saanut myöskään riistalle antaa merkkiä ihmisen läsnäolosta. Niinpä Kasperin oli tupakan tuskan yllättäessä jäätävä kauas taakse ja siellä matkan päässä vedettävä savut. Niilo kuitenkin raikkaassa ilmassa haistoi heti ja sanoi, -- olethan sinä taas polttanut. Kasperi puolustautui, -- olethan sinäkin ottanut kamferttia. Niilolla oli tapana parannella vilustunutta oloaan yleisen tavan mukaan tiputtamalla kamferttia sokeripalaan ja imemällä sen lääkkeeksi.
Kasperin maankuulu punainen hirvikoira oppi säästämään omia vaivojaan. Yleensä hirvimetsälle lähdettiin joko Ampialasta, Huttulasta, Asunnalta tai Ostamolta. Niinpä koira iltaisin haukun lopetettuaan oli huomannut viisaaksi mennä lähimpään näistä tutuista taloista, pyytää reilusti sisälle ja jäädä odottamaan kotiin kuljetusta, sen sijaan, että olisi kylmissään ja nälissään ollut metsässä tai itse omin jaloin juossut pitkän matkan kotiin ja jopa vaarantanut seuraavan päivän metsästyksen onnistumisen.
Riihimäen Niilo oli henkeen ja vereen metsämies. Vanhan tavan mukaan metsästysonnea ei sopinut uhmata antamalla muiden tietää, minne päin ajo kulki, ehkä mukana oli vanhoilta opittua taikaakin. Niinpä Niilon kanssa metsällä ollessa polun yli piti mennä takaperin ja sillä tavalla peittää kulkusuunta. Olisipa saattanut olla hauskaa katsella, kun arvokkaat isäntämiehet kymmeniä metrejä ennen polkua alkavat kulkea takaperin kompastellen.
Niilon mukana ollessa ei saanut myöskään riistalle antaa merkkiä ihmisen läsnäolosta. Niinpä Kasperin oli tupakan tuskan yllättäessä jäätävä kauas taakse ja siellä matkan päässä vedettävä savut. Niilo kuitenkin raikkaassa ilmassa haistoi heti ja sanoi, -- olethan sinä taas polttanut. Kasperi puolustautui, -- olethan sinäkin ottanut kamferttia. Niilolla oli tapana parannella vilustunutta oloaan yleisen tavan mukaan tiputtamalla kamferttia sokeripalaan ja imemällä sen lääkkeeksi.
Aihe
Keuruu, Ampiala, Asunta, metsästys, metsästyskoirat, uskomuksetKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Tekstissä kerrotaan juttuja metsästyksestä, koirista ja metsästykseen liittyvistä uskomuksista. Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto
Aikamääre
1900-luku