Keuruulla 4H-kerhotoiminta on ollut vireää ja kauan. Palstoja pidettiin nuorten keskuudessa ja niistä saatiin vihanneksia perheen ruokapöytään. Vaihtelua ruokaan arkisten perunoiden ja läskisoosin lisukkeeksi. Kasvatettiin porkkanaa, lanttua, naurista, punajuurta ja kaaliakin joskus mukana. Tietysti sipuli oli, sellainen kasvi jota kasvatettiin. Siitä saatiin makua arkisenkin ruokaan talvella. Taisipa olla jotain muutakin kasvimaan kulmassa. Ainakin kauniita kukkia silmän iloksi.
40 – 50 luvuilla itsekin olimme siskoni kanssa ahkeria kerholaisia. Siinä kului monta päiväsydäntä kitkiessä ja harventaessa kasvimaalla. Syksyllä oli ilo saada komeita juureksia kellariin. Varsinkin nauris oli, se jota syötiin suoraan pellolta kasvukautena. Se oli hyvää, kun sen puukolla raastoi ja pisti suuhun. mehevää kun raastaessa solut rikkoituivat, joten se oli viedä kielen mennessään. Näin kyllä syötiin myös lanttua mikä sekin oli oivallista raakana. Nauriista paistettiin riihen uunin hiilloksessa paistikkaita riihtä lämmittäessä. Sekin oli hyvää välipalaa työn ohessa napostella. Näin ennen vanhaan, kun elettiin luontaistaloudessa.
Kerhoneuvoja kävi kesäaikaan mitä oli kelläkin kasvamassa. Mittasi alat mitä missäkin kasvoi. Tarkasti vihot jonne piti merkitä kaikki mitä palstalla tehtiin ja mitä siihen oli kulunut rahaa esimerkiksi siementen ostoon tai muihin tarvikkeisiin. Näin samalla opittiin taloudellista ajattelua. Miten voitiin edistää omaa perhettä saamaan monipuolista ravintoa. Syksyllä kun sato korjattiin, se punnittiin tai arvioitiin, paljonko sitä tuli. Näin voitiin laskea vuoden tuotto, vaikka se käytettiin oman perheen taloudessa.
Kesällä voitiin kokoontua yhteisille leireille, jossa keskusteltiin vihannesten kasvatuksesta ja neuvojat jakoivat oppia kasvatuksesta ja muusta siihen liittyvästä. Siellä kilpailtiin kaikenlaisesta niin tietopuolisesta tietämyksestä kuin kättentaidoista kuten vihdan teosta tai jostain siihen verrattavasta. Hauskaa oli yhdessä, vaikka pienemmille saattoi iltasella tulla koti-ikävä. Sekin oli inhimillistä, mutta olihan lohduttajat lähellä.
Itsekin muistan kun olin Keuruulla Valkeisen lammen rannalla leirillä siskoni kanssa. Muistaakseni oli kesällä lämmintä teltassa ja muutoin kauniit ilmat. Sellainen kokemus oli tuo elämäni ensimmäinen leiri.
Talvella kerhossa pidettiin tupailtoja, joissa oli pientä ohjelmaa ja mehutarjoilua. Täällä myös suunniteltiin tulevaa kesää, sen kasvimaita mitä kasvatettaisiin. Näin luotiin hyvää pohjaa tulevaan. Saatiin oppia suunnittelusta. Sekin on tärkeää ajatellen aikuisuutta sekä tulevaa elämää. Kerhotoiminta on vielä tänä päivänä toiminnassa, joskin muuttuneena 2000 – luvulla. Nuoria kuitenkin vielä kiinnostaa yhteinen toiminta. Todellakin toiminta on muuttunut sodan jälkeisistä pulavuosista. Silloin piti yrittää saada ruoka perheelle ja lapsetkin olivat siinä mukana. Nykypäivänä kaupasta saa kaikkea ostaa ja rahaakin on enemmän käytettävissä. Elämä todella oli erilaista. Olisi kyllä hyvä pysähtyä muistelemaan entisiä aikoja. Nyt vielä saataisi olla henkilöitä jotka niistä osaisi kertoa.
40 – 50 luvuilla itsekin olimme siskoni kanssa ahkeria kerholaisia. Siinä kului monta päiväsydäntä kitkiessä ja harventaessa kasvimaalla. Syksyllä oli ilo saada komeita juureksia kellariin. Varsinkin nauris oli, se jota syötiin suoraan pellolta kasvukautena. Se oli hyvää, kun sen puukolla raastoi ja pisti suuhun. mehevää kun raastaessa solut rikkoituivat, joten se oli viedä kielen mennessään. Näin kyllä syötiin myös lanttua mikä sekin oli oivallista raakana. Nauriista paistettiin riihen uunin hiilloksessa paistikkaita riihtä lämmittäessä. Sekin oli hyvää välipalaa työn ohessa napostella. Näin ennen vanhaan, kun elettiin luontaistaloudessa.
Kerhoneuvoja kävi kesäaikaan mitä oli kelläkin kasvamassa. Mittasi alat mitä missäkin kasvoi. Tarkasti vihot jonne piti merkitä kaikki mitä palstalla tehtiin ja mitä siihen oli kulunut rahaa esimerkiksi siementen ostoon tai muihin tarvikkeisiin. Näin samalla opittiin taloudellista ajattelua. Miten voitiin edistää omaa perhettä saamaan monipuolista ravintoa. Syksyllä kun sato korjattiin, se punnittiin tai arvioitiin, paljonko sitä tuli. Näin voitiin laskea vuoden tuotto, vaikka se käytettiin oman perheen taloudessa.
Kesällä voitiin kokoontua yhteisille leireille, jossa keskusteltiin vihannesten kasvatuksesta ja neuvojat jakoivat oppia kasvatuksesta ja muusta siihen liittyvästä. Siellä kilpailtiin kaikenlaisesta niin tietopuolisesta tietämyksestä kuin kättentaidoista kuten vihdan teosta tai jostain siihen verrattavasta. Hauskaa oli yhdessä, vaikka pienemmille saattoi iltasella tulla koti-ikävä. Sekin oli inhimillistä, mutta olihan lohduttajat lähellä.
Itsekin muistan kun olin Keuruulla Valkeisen lammen rannalla leirillä siskoni kanssa. Muistaakseni oli kesällä lämmintä teltassa ja muutoin kauniit ilmat. Sellainen kokemus oli tuo elämäni ensimmäinen leiri.
Talvella kerhossa pidettiin tupailtoja, joissa oli pientä ohjelmaa ja mehutarjoilua. Täällä myös suunniteltiin tulevaa kesää, sen kasvimaita mitä kasvatettaisiin. Näin luotiin hyvää pohjaa tulevaan. Saatiin oppia suunnittelusta. Sekin on tärkeää ajatellen aikuisuutta sekä tulevaa elämää. Kerhotoiminta on vielä tänä päivänä toiminnassa, joskin muuttuneena 2000 – luvulla. Nuoria kuitenkin vielä kiinnostaa yhteinen toiminta. Todellakin toiminta on muuttunut sodan jälkeisistä pulavuosista. Silloin piti yrittää saada ruoka perheelle ja lapsetkin olivat siinä mukana. Nykypäivänä kaupasta saa kaikkea ostaa ja rahaakin on enemmän käytettävissä. Elämä todella oli erilaista. Olisi kyllä hyvä pysähtyä muistelemaan entisiä aikoja. Nyt vielä saataisi olla henkilöitä jotka niistä osaisi kertoa.
Aihe
4H-kerhot, historia, Keuruu, 1940-luku, 1950-luku, kasvimaatKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Lauri Permikangas muistelee 1940- ja 50-lukujen keuruulaista 4H-toimintaa.