Tiusalan maisemissa korkealla mäellä oli punaiseksi maalattu taittokattoinen talo, jossa asusti suuri perhe. Isä Aapo Vuorela syntynyt 4.4.1880 ja kuoli 8.12.1943 ja äiti Ida Kristiina Vuorela os. Mattila syntynyt 24.7.1884 ja kuoli 23.3.1944. Aapo elätti suurta perhettään tekemällä kirvesmiehen töitä Valtion rautateille. Muun muassa Haapamäen asemarakennuksessa on hänen kätensä jälkeä. Tampereella hän myös oli työssä asemalla. Hän oli todella taitava työssään. Oletan, en tiedä varmaksi, että tuo rakennus jossa he asuivat sekin hänen käsialaansa.
Mökissä oli vähän peltoa ja sijaitsi todella mäen laella. Muistan kun sanottiin että se oli töyssyn päällä. Talon asukkaat olivat minun isovanhempiani, sillä äitini oli tuon yksitoista lapsisen perheen toiseksi vanhin. Mökissä oli myös navetta, jossa pidettiin kotieläimiä ja niistä saatiin ruokaa lapsille. Kuvassakin on kanalauma pihamaalla kesäisenä päivänä. Talosta puuttuivat mukavuudet ja vesikin haettiin tuolta puolesta mäestä kantamalla. Siinä oli iso lähde tien varressa, joka vei mökkiin. Lapsijoukko kasvoi nuoruutensa mäellä, josta singahtivat kukin omaan työhönsä. Pääosan jäädessä kotimaisemiin Keuruulle mutta, osan lentäessä kauemmaksi kotoaan.
Kerron tässä vanhimmasta pojasta, joka oli varsin monen keuruulaisen tuttu Onni Vuorela, koska hän oli poliisina täällä kotipitäjässä. Hän oli kummisetäni ja muistan kun hän kävi kotonani siskonsa Rauha Permikankan luona. Ne käynnit olivat pienelle pojalle mieluisia. Onni oli loistava tarinan kertoja. Tarinoita todella riitti koska hän työnsä puolesta joutui tapaamaan paljon ihmisiä ja sieltä nuo tarinat pulppusivat. Vielä kun hän oli oivallinen matkimaan ja osasi näytellä ilmeet niin että tarinoista tuli vielä hersyvämpiä. Toki hän ei saanut kertoa työasioistaan eikä henkilöstä niissä, mutta kuitenkin niistä saattoi sepittää kertomuksia ilman nimiä. Työnsäkin hän hoiti samalla lupsakkuudella ja huumoria sekaan laittaen, joten hän oli asiakkaidensakin joukossa pidetty, vaikka asiat olivat joskus vaikeita.
Mieleeni tulee eräs tarina, jossa poliisille oli ilmoitettu kovalla pakkasella hangessa makaavasta miehestä. Katsomaan mennessään Lapinsalmen silata löytyi mies makaamassa hangessa. Onni kehotti miestä nousemaan ylös, ettei olisi paleltunut siihen. Mies totesi, ettei hän pääse jaloilleen. Näin todella oli, että jalat eivät kantaneet. Neuvokas mies kun Onni oli, hän haki poliisilaitokselta ison vesikelkan. Tuli miehen luokse ja kampesi hänet selälleen kelkkaan ja alkoi vetää kohti putkaa. Mies alkoi laulaa kyydissä, keskustan pääväylällä Onni sanoi miehelle, nyt laulu loppuu, sillä en vedä sinua laulavana halki kylän. Mies oli hiljaa loppumatkan ja pääsi lämpimään yöksi eikä paleltunut. Onnilla oli varmaan hiki pinnassa sillä’ Lapinsalmelta oli matkaa putkalle ja kaiken lisäksi ylämäkeä miltei koko matkan. Tuohon aikaan ei ollut pienillä paikoilla autoja jolla kuskata kuin nykyään.
Monessa muussakin Onni oli mukana. Tehden perunkirjoituksia ja pieniä asianajoja ihmisille. Kuitenkin hänet muistetaan oivallisena seuramiehenä niin työtovereiden kuin asiakkaiden ja yleisön parissa. Aina iloisena ja myötätuntoisena ihmisenä. Työ vain oli sellaista jossa olisi saattanut ruveta murehtimaan toisten murheita.
Tässä pintaraapaisu miehestä josta olisi voinut kirjoittaa, vaikka muistelmateoksen.
Mökissä oli vähän peltoa ja sijaitsi todella mäen laella. Muistan kun sanottiin että se oli töyssyn päällä. Talon asukkaat olivat minun isovanhempiani, sillä äitini oli tuon yksitoista lapsisen perheen toiseksi vanhin. Mökissä oli myös navetta, jossa pidettiin kotieläimiä ja niistä saatiin ruokaa lapsille. Kuvassakin on kanalauma pihamaalla kesäisenä päivänä. Talosta puuttuivat mukavuudet ja vesikin haettiin tuolta puolesta mäestä kantamalla. Siinä oli iso lähde tien varressa, joka vei mökkiin. Lapsijoukko kasvoi nuoruutensa mäellä, josta singahtivat kukin omaan työhönsä. Pääosan jäädessä kotimaisemiin Keuruulle mutta, osan lentäessä kauemmaksi kotoaan.
Kerron tässä vanhimmasta pojasta, joka oli varsin monen keuruulaisen tuttu Onni Vuorela, koska hän oli poliisina täällä kotipitäjässä. Hän oli kummisetäni ja muistan kun hän kävi kotonani siskonsa Rauha Permikankan luona. Ne käynnit olivat pienelle pojalle mieluisia. Onni oli loistava tarinan kertoja. Tarinoita todella riitti koska hän työnsä puolesta joutui tapaamaan paljon ihmisiä ja sieltä nuo tarinat pulppusivat. Vielä kun hän oli oivallinen matkimaan ja osasi näytellä ilmeet niin että tarinoista tuli vielä hersyvämpiä. Toki hän ei saanut kertoa työasioistaan eikä henkilöstä niissä, mutta kuitenkin niistä saattoi sepittää kertomuksia ilman nimiä. Työnsäkin hän hoiti samalla lupsakkuudella ja huumoria sekaan laittaen, joten hän oli asiakkaidensakin joukossa pidetty, vaikka asiat olivat joskus vaikeita.
Mieleeni tulee eräs tarina, jossa poliisille oli ilmoitettu kovalla pakkasella hangessa makaavasta miehestä. Katsomaan mennessään Lapinsalmen silata löytyi mies makaamassa hangessa. Onni kehotti miestä nousemaan ylös, ettei olisi paleltunut siihen. Mies totesi, ettei hän pääse jaloilleen. Näin todella oli, että jalat eivät kantaneet. Neuvokas mies kun Onni oli, hän haki poliisilaitokselta ison vesikelkan. Tuli miehen luokse ja kampesi hänet selälleen kelkkaan ja alkoi vetää kohti putkaa. Mies alkoi laulaa kyydissä, keskustan pääväylällä Onni sanoi miehelle, nyt laulu loppuu, sillä en vedä sinua laulavana halki kylän. Mies oli hiljaa loppumatkan ja pääsi lämpimään yöksi eikä paleltunut. Onnilla oli varmaan hiki pinnassa sillä’ Lapinsalmelta oli matkaa putkalle ja kaiken lisäksi ylämäkeä miltei koko matkan. Tuohon aikaan ei ollut pienillä paikoilla autoja jolla kuskata kuin nykyään.
Monessa muussakin Onni oli mukana. Tehden perunkirjoituksia ja pieniä asianajoja ihmisille. Kuitenkin hänet muistetaan oivallisena seuramiehenä niin työtovereiden kuin asiakkaiden ja yleisön parissa. Aina iloisena ja myötätuntoisena ihmisenä. Työ vain oli sellaista jossa olisi saattanut ruveta murehtimaan toisten murheita.
Tässä pintaraapaisu miehestä josta olisi voinut kirjoittaa, vaikka muistelmateoksen.
Aihe
Tiusala, poliisit, Vuorela, Onni, Vuorela, Aapo, muistelu, 1900-lukuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Keuruulainen Lauri Permikangas muistelee isoisäänsä Aapo Vuorelaa ja enoaan Onni Vuorelaa Tiusalan kylältä.