Jouduin joskus seikkailemaan heikoilla jäillä. Keuruu on järvirikasta seutua, jossa ihmisiä eläimineen asustaa myös saarissa. Aamuvarhaisella huhtikuun viimeistä edeltävänä päivänä soitettiin Asuntajärven takaa Pohjolan talosta. Sinne ei tähän aikaan ollut kuin jäätie. Voi kuvitella, millainen jäätie on vapunaattona. Puhelu tuli siinä viiden tienoilla. Isäntä selitti tulevansa hevosella vastaan Marjosolan rantaan ja pyysi minua tulemaan pikapuoliin, kun kevät on sen verran pitkällä, että jää on näin aamuvarhaisella luotettavampi kuin päivällä.
Mikäs siinä, nokka päin Asuntaa. Tulin järven rantaan ja näin, että rannat olivat leveästi sulana. Siellä hevonen isäntineen seisoi jäällä odottamassa. Rannasta jäälle oli pantu laudat, ettei tarvitsisi kahlata vedessä. Isäntä sijoitti minut istumaan reen perälle ja sanoi, että jos hevonen uppoaa, niin hyppää siitä jäälle. Niin lähdettiin.
Jää ympärillä oli musta joka suunnalta. Talvitien polanne oli vähän korkeammalla eikä tuntunut vieä pahemmin helluvan. Sillä aikaa kun olin navetassa, hevonen seisoi jäällä odottamassa. Takaisintulo onnistui ilman yllätyksiä. Päivästä tuli oikein lämmin ja kaunis. Kun iltapäivällä viiden tienoilla ajoin samaa tietä Keuruulle päin ja ohitin Asuntajärven, ei jäätä näkynyt enää missään; se oli veden peitossa. Taisinpa käydä jokseenkin viime tipassa jäätä pitkin.
Toinen samantapainen reissu oli keväisenä yönä Keurusselän Korpisen saareen. Ajoin Valkeeniemeen veneveistäjä Valkeisen rantaan. Isäntä oli tullut mopolla ja sen perässä oli potkukelkka. Hänellä oli mukanaan pitkä köysi, jolla oli tarkoitus hinata minut saareen laukkuineni potkukelkassa mopo hinurina. Pappa sanoi rannasta lähtiessä, että jos hän häviää tuolta edestä, niin pitää hypätä kiireesti kelkasta jäälle. Hän on siinä tapauksessa jo avannossa. Ympärillä jää oli aivan mustaa. Matka taittui hyvin, vaikka hieman kammotti. Hyvin kuitenkin meni.
Mikäs siinä, nokka päin Asuntaa. Tulin järven rantaan ja näin, että rannat olivat leveästi sulana. Siellä hevonen isäntineen seisoi jäällä odottamassa. Rannasta jäälle oli pantu laudat, ettei tarvitsisi kahlata vedessä. Isäntä sijoitti minut istumaan reen perälle ja sanoi, että jos hevonen uppoaa, niin hyppää siitä jäälle. Niin lähdettiin.
Jää ympärillä oli musta joka suunnalta. Talvitien polanne oli vähän korkeammalla eikä tuntunut vieä pahemmin helluvan. Sillä aikaa kun olin navetassa, hevonen seisoi jäällä odottamassa. Takaisintulo onnistui ilman yllätyksiä. Päivästä tuli oikein lämmin ja kaunis. Kun iltapäivällä viiden tienoilla ajoin samaa tietä Keuruulle päin ja ohitin Asuntajärven, ei jäätä näkynyt enää missään; se oli veden peitossa. Taisinpa käydä jokseenkin viime tipassa jäätä pitkin.
Toinen samantapainen reissu oli keväisenä yönä Keurusselän Korpisen saareen. Ajoin Valkeeniemeen veneveistäjä Valkeisen rantaan. Isäntä oli tullut mopolla ja sen perässä oli potkukelkka. Hänellä oli mukanaan pitkä köysi, jolla oli tarkoitus hinata minut saareen laukkuineni potkukelkassa mopo hinurina. Pappa sanoi rannasta lähtiessä, että jos hän häviää tuolta edestä, niin pitää hypätä kiireesti kelkasta jäälle. Hän on siinä tapauksessa jo avannossa. Ympärillä jää oli aivan mustaa. Matka taittui hyvin, vaikka hieman kammotti. Hyvin kuitenkin meni.
Aihe
Asunta, Valkeeniemi, saaret, eläinlääkäritKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Kunnaneläinlääkärinä Keuruulla vuosikymmenet toiminut Vilho Sihvo muistelee uransa varrella sattuneita tapauksia, jolloin pääsy maatiloille oli joskus haastellista.