Lääkäreistä ja terveydenhuollosta Haapamäellä

Haapamäen rautatielääkärin vastaanotto aloitti toimintansa vuonna 1940. Vastaanotolle pääsivät rajoitetusti myös muut kuin rautatieläiset. Haapamäen rautatielääkäri otti hoitaakseen myös Pihlajaveden kunnanlääkärin viran, toimipaikkanaan Haapamäki.

Aluksi rautatielääkärin vastaanotto sijaitsi Haapamäen osuuspankin talossa. Asematien varressa, Niemelän talon naapurissa toimi VR:n sairastupa. Se oli rakennettu tulipalossa tuhoutuneen poliisiaseman kivijalalle. Lääkärin vastaanotto ja asuinrakennus eli lääkärintalo valmistui vuoden 1950 alussa. Rakennuksen suunnitteli Laila Niemioja. Päätös talon rakentamisesta oli tehty jo vuoden 1948 aikana, mutta sen valmistumista viivästytti vuoden 1949 aikana putkityölakko. Lääkärintalo oli Keuruun II kunnanlääkärin toimipaikka.

Lääkärintalon viereen valmistui terveysasema eli terveystalo vuonna 1950. Terveystalossa oli neuvolahuoneisto, asunnot terveyssisarelle ja kätilölle, kodinhoitajalle ja vahtimestarille, sekä sauna ja muut tarpeelliset taloustilat. Oma terveystalo oli tärkeä palvelu haapamäkisille. 1980-luvulla talo oli pääasiassa asuinkäytössä ja siellä toimi lisäksi esikoulu. Rakennus paloi myöhemmin.

Haapamäellä toimivat lääkäreinä mm. Alpo Lahti, Martti Lunnas, Sven Bosström ja Irma Lövström. Sairaanhoitajana toimi pitkään Katri Miettinen, kätilönä Siiri Taipale. Martti Lunnas oli tunnettu siitä, ettei hän ottanut vähävaraiseksi arvelemiltaan potilailta maksua. Kerran potilas oli sitaissut takkinsa kiinni narunpätkällä. Lunnas epäili, että tällä tekisi tiukkaa maksaa lääkärin palkkio. Niinpä hän sanoi, ettei lääkärikäynti maksa mitään. Potilas loukkaantui ja sanoi, että kyllä hänellä rahaa on!

VR:n omaan lääkärin virkaan tuli vuonna 1952 Jorma Vilhelm Karvonen (1918–1987). Pian hän olikin ainoa lääkäri Haapamäellä, kun aiempia kunnallisia virkoja yhdisteltiin. Monelle on jäänyt mieleen tohtori Karvosen vastaanotto, erityisesti siksi, että vastaanottohuone oli usein tupakansavua täynnä. Tohtori sytytti tupakan vastaanoton aluksi ja poltti koko ajan tupakkaa tai pikkusikareita. Tuhkakuppi oli täynnä tuhkaa. Eihän se tietysti tuohon aikaan ihan tavatonta ollut, olihan tupakanpoltto hyvin yleistä.

Tohtori oli valmiudessa potilaskäynneille vuorokauden ympäri. Karvonen ajeli Sitikallaan kotikäynnille öisinkin. Karvosella oli oma lääkesekoitus selkäkipuihin, jotka tuohon kovan ruumiillisen työn aikaan olivat yleisiä. Karvosen piikille tultiin kauempaakin, Ähtäristä asti. Pistoksena annetun lääkkeen koostumusta ei tiedetä, mutta hyvin se vaivoihin tehosi.

Tohtori Karvonen oli tunnettu sutkauksistaan. Kerran vastaanotolle tuli rouva Rastas. Seuraavana oli rouva Kotka. Karvonen totesi, että linnut sen kun suurenee. Pihlajavetinen vanhempi pariskunta saapui kerran Karvosen vastaanotolle. Karvonen määräsi miehelle lääkkeet, kirjoitti reseptin ja totesi: ”Saas nähdä kuinka papan käy.” Sen kuultuaan ei potilas uskaltanut edes hakea lääkettä apteekista.

Karvonen oli innokas kalamies. Sanonta kuuluikin alkutalvesta, että kaksi viikkoa siitä, kun Karvonen on pudonnut jäihin, on muille hyvät pilkkijäät. Jäihin putoaminen tapahtui poikkeuksetta myös keväällä. Vastaanottoaikakin saattoi venyä ja odotushuoneessa tungos kasvaa, kun tohtori jutteli asiakkaansa kanssa kaikessa rauhassa kalajuttuja.

Lähteet:

Suur-Keuruun sanomat: 5.2.1949, 17.11.1949, 24.11.1949, 23.2.1950, 8.7.1950

Vaissi, Ilmari 1987: Haapamäki 100 vuotta.

Keurusprint oy. Vihola, Teppo 1986: Keuruun ja Pihlajaveden historia 1918–1969. Jyväskylä: Gummerus Oy.

Kuvaus

Haapamäelle valmistui vuonna 1950 sekä lääkärintalo, että terveystalo. Haapamäellä toimineista lääkäreistä on jäänyt mieleen paljon hauskojakin muistoja.

Julkaisija

Keuruun kaupunginkirjasto