Ampialassa oli viime vuosisadan lopulla viisi veljestä, joista Juho muutti Käkisalmeen, Alfred jäi Ampialan isännäksi, Albin asusti Huttulassa ja myöhemmin muutti Saarijärvelle, hänen vaimonsa oli Ampialan koulun pidetty opettaja Maiju Tanskanen.
Nuoremmat veljekset Evert ja Ludvig olivat varsinaisia koijareita, joiden edesottamuksista oli paljon tarinoita etenkin Aune Rainion muistissa.
Ludvig asui Huttulassa Vekselillä eli nykyisellä Ostamolla. Hänen ensimmäinen vaimonsa, Edla, oli serkku Mattilasta. Toinen vaimo, Lyyli Ruoranen Petäjävedeltä oli Huttulan koulun ensimmäinen opettaja.
Evert asui isänsä Huttulan pojan ja äitinsä Ampialan tyttären kanssa Huttulassa, mutta jo vuosisadan alkuvuosina muutti Ameriikkaan. Hän oli välillä Suomessakin, mutta vuonna 1935 kuoli tapaturmaisesti Amerikassa.
Kasper Ampiala muistaa Aune Rainiolta kuulleensa tarinan Evertin ja Ludvigin osallisuudesta nuorten riijuureissuihin. Maunuahosta tehtiin taksvärkkiä Huttulaan, päiviä kävi tekemässä Risto-niminen poika. Huttulassa oli samaan aikaan nuori tyttö töissä. Ludvig ja Evert huomasivat, että kun Risto illalla lähti kotiinsa, niin palasikin pellon reunasta hämärässä takaisin palvelijoiden aitalle. Pojat tästä juonen sitten keksivätkin, mites Ristoa vähän narrataan. Ne lähti sitten yhtenä iltana tuonne polun varteen ja kun Risto sitten palasi, niin Lutviikki nousi alasti puuhun ja ulisi siellä sitten jotenkin. Evertti muina miehinä tuli paikalle, tuli puheeksi, mikä siellä on, niin Evertti sanoi, -- se on piru ja Ristoa se kaipaa! Niin Risto sitten asiallisena miehenä Evertin kanssa pirun puhutteluun. Piru vannotti Ristoa, että jos sää siellä aitassa käyt, niin sinun täytyy emännältä kysyä lupa. Risto meni sitten sinä iltana kotiinsa yöksi ja aamulla kun se tuli taloon, niin meni emännän puheille ja kysy luvan. Sillähän se asia sitten selvisi, mutta ei tiedetä, tuliko lupaa ja tuliko nuorista ajan oloon aviopari.
Kapeanlahden luona Taavettilan myllyreissulla Lutviikki oli myöskin säikyttelemässä puussa myllymiehiä, piruna tietysti, kuinkas muuten.
Metsälässä poikettiin aina Huttulasta Ampialaan mennessä tullen, mennen, talo oli tienvarressa sopivasti puolen välin mailla ja isäntä oli sukulaisia.
Kerran sitten taas illalla istuivat takkavalkean ääressä juttelemassa, muuta valoa tuskin silloin olikaan. Taikinasaavi oli nousemassa siinä takan vieressä. Nuorisoa oli siinä enemmänkin ja istumapaikat täynnä, joten emäntä istui saavin kannella. Lutviikki istui takakenoon siinä vieressä ja emäntä kohottautui aina välillä kouhasemaan takkatulta. Taas kerran, kun emäntä nousi kouhimaan tulta, Lutviikki hivutti kannen pois tiinun päältä ja emäntä istui saaviin. Sanottiin, että Ampialan veljeksillä oli jo toinen koiruus valmiiksi mietittynä, kun yhtä tekivät. Aina eivät temput pysyneet pelkkinä hauskuuksina, mutta ehkäpä Metsälän taikina kuitenkin leivottiin, leipää kunnioitettiin yleensä katovuosien ollessa hyvässä muistissa.
Ampialan Yrjö-isäntä vietätti kerran kopallisen vanhoja kanoja Mutkan navettaan, aamulla kun Yrjö meni navettaan, joka puolella lensi kanoja vastaan.
Nuoremmat veljekset Evert ja Ludvig olivat varsinaisia koijareita, joiden edesottamuksista oli paljon tarinoita etenkin Aune Rainion muistissa.
Ludvig asui Huttulassa Vekselillä eli nykyisellä Ostamolla. Hänen ensimmäinen vaimonsa, Edla, oli serkku Mattilasta. Toinen vaimo, Lyyli Ruoranen Petäjävedeltä oli Huttulan koulun ensimmäinen opettaja.
Evert asui isänsä Huttulan pojan ja äitinsä Ampialan tyttären kanssa Huttulassa, mutta jo vuosisadan alkuvuosina muutti Ameriikkaan. Hän oli välillä Suomessakin, mutta vuonna 1935 kuoli tapaturmaisesti Amerikassa.
Kasper Ampiala muistaa Aune Rainiolta kuulleensa tarinan Evertin ja Ludvigin osallisuudesta nuorten riijuureissuihin. Maunuahosta tehtiin taksvärkkiä Huttulaan, päiviä kävi tekemässä Risto-niminen poika. Huttulassa oli samaan aikaan nuori tyttö töissä. Ludvig ja Evert huomasivat, että kun Risto illalla lähti kotiinsa, niin palasikin pellon reunasta hämärässä takaisin palvelijoiden aitalle. Pojat tästä juonen sitten keksivätkin, mites Ristoa vähän narrataan. Ne lähti sitten yhtenä iltana tuonne polun varteen ja kun Risto sitten palasi, niin Lutviikki nousi alasti puuhun ja ulisi siellä sitten jotenkin. Evertti muina miehinä tuli paikalle, tuli puheeksi, mikä siellä on, niin Evertti sanoi, -- se on piru ja Ristoa se kaipaa! Niin Risto sitten asiallisena miehenä Evertin kanssa pirun puhutteluun. Piru vannotti Ristoa, että jos sää siellä aitassa käyt, niin sinun täytyy emännältä kysyä lupa. Risto meni sitten sinä iltana kotiinsa yöksi ja aamulla kun se tuli taloon, niin meni emännän puheille ja kysy luvan. Sillähän se asia sitten selvisi, mutta ei tiedetä, tuliko lupaa ja tuliko nuorista ajan oloon aviopari.
Kapeanlahden luona Taavettilan myllyreissulla Lutviikki oli myöskin säikyttelemässä puussa myllymiehiä, piruna tietysti, kuinkas muuten.
Metsälässä poikettiin aina Huttulasta Ampialaan mennessä tullen, mennen, talo oli tienvarressa sopivasti puolen välin mailla ja isäntä oli sukulaisia.
Kerran sitten taas illalla istuivat takkavalkean ääressä juttelemassa, muuta valoa tuskin silloin olikaan. Taikinasaavi oli nousemassa siinä takan vieressä. Nuorisoa oli siinä enemmänkin ja istumapaikat täynnä, joten emäntä istui saavin kannella. Lutviikki istui takakenoon siinä vieressä ja emäntä kohottautui aina välillä kouhasemaan takkatulta. Taas kerran, kun emäntä nousi kouhimaan tulta, Lutviikki hivutti kannen pois tiinun päältä ja emäntä istui saaviin. Sanottiin, että Ampialan veljeksillä oli jo toinen koiruus valmiiksi mietittynä, kun yhtä tekivät. Aina eivät temput pysyneet pelkkinä hauskuuksina, mutta ehkäpä Metsälän taikina kuitenkin leivottiin, leipää kunnioitettiin yleensä katovuosien ollessa hyvässä muistissa.
Ampialan Yrjö-isäntä vietätti kerran kopallisen vanhoja kanoja Mutkan navettaan, aamulla kun Yrjö meni navettaan, joka puolella lensi kanoja vastaan.
Aihe
Keuruu, Ampiala, Ampiala, Ludwig, Ampiala, Kasper, muistelu, paikallishistoria (historia), kepposetKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Teksti kertoo Ampialan veljesten kepposista 1900-luvulta. Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto