Puistikon polkua pitkin
käyn vanhaan sairaalaan,
joka nöyränä, uskollisna
on yhä vartiopaikallaan
Vuosikymmenten saaton mennen
yli kynnyksen johtaneet
on monen vaivatun matkalaisen
tuskanraskaat askeleet
Syystuuli ulkona soi,
vilu verhosi tulijaa,
vaan käytävän uunin alla
Lempi viritti valkeaa
Nimi kirjaan hymysuin
ja valmiiksi leikkaukseen,
kädet auttavat, huolehtivaiset
pian selvitti tilanteen
Kiireinen oli taasen
vuoro Liisan ja Annikin,
pari muutakin potilasta
sinä iltana leikattiin
Yön hiljaisten hetkien tullen
ajat menneet mieleen saa,
muistot ajoilta Niikan ja Ellin,
ehkä vieläkin kauempaa
Muistan lasna kun kerran
kaarnalaivoja veisteltiin,
sen pienen peukalonpään
setä-Oskari ompeli kiinn´
Jäi lapsen mieleen silloin
kuva kodista auttajain,
yhä kirkkaampana se päilyy
tällä hetkellä muistoissain
Valonhäive vaimea käy,
yövalvoja varpaillaan,
menneitten polvien työtä
nuorin voimin jatketaan
Vanhan sairaalan suojissa huokuu
äidin hellyys ja huolekkuus,
sitä mittaa täytätkö koskaan
sinä ylpeä sairaala uus´
Potilas n:o 545
Aihe
Keuruu, sairaalat, muistelu, muistot, runot, kokemukset, sairaanhoitajat, lääkärit, potilaat, hoitosuhde, rakennuksetKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.