Arkisia asioita kellosta, kahvista ja viilinsiemenistä

Ennen vanhaan ei kelloja tarvittu. Eikä niitä ollutkaan. Jos joskus tiettyyn aikaan piti jossain olla, niin se oli kirkossa. Jostain ne Keuruun papit kai päätteli, että nyt on aika suntion soittaa kirkkoväelle kelloja. Kirkonkellojen soitosta kirkkoväki tiesi, että oli aika tulla kirkkoon. Saattoipa pappilassa olla iso kaappikello, joka yleistyi 1700-luvulla.

Arjesta pyhään siirtymisestä ilmoittivat ehtookellot. Lauantaina kello 18 soivat kirkonkellot ja siitä alkoi pyhä. Arjen työt rauhoittuivat, kun pysähdyttiin kuuntelemaan kelloja. Pihlajavedellä aikaa saattoi määritellä myös sahan pillien mukaan. Pilli soi esimerkiksi työpäivän alkamisen ja ruokatauon merkiksi.

Rautatien tulo Haapamäelle ja Pihlajavedelle vuonna 1883 toi kellon ja ajan mittaamisen tärkeäksi aivan uudella tavalla. Lennättimen kautta saatiin ajan kulusta oikeaa tietoa. Rautatieläisillä oli vuorotyötä ja rautatien aikataulut ja kello alkoivat määritellä uudella tavalla aikaa ja sitä, missä ihmisten milloinkin piti olla. Kellolleen eläminen tuli monelle rautatieläiselle tavaksi myös kotona. Myös posti työllisti paljon väkeä Haapamäellä ja asemalla. Sekin oli uudenlaista tarkkaa vuorotyötä.

Vähitellen henkilökohtaiset kellot yleistyivät. Miehillä oli arvokkaat taskukellot ja naisilla korumaiset kaulakellot. Miehen kylkeä koristi kellonperät, joissa riippuva taskunauris sujautettiin liivintaskuun. Sota-ajan jälkeen vitjat saatettiin tehdä vaikka siitä metalliketjusta, jolla pimennysverhoja liikuteltiin ikkunan eteen ja pois. Taskukello on arvokas perintölahja, jonka mukana kulkevat myös tarinat kellon aiemmista omistajista.

Myöhemmin 1930-luvulta lähtien yleistyivät rannekellot. 1950-luvulla rannekello oli suosittu rippilahja. Kellon saattoi saada kotoa palkaksi vaikkapa ison työurakan tehtyään. Kellon saaminen oli merkki aikuistumisesta. Moni osti kellon ensimmäisestä palkastaan.

Radion aikamerkistä saattoi tarkastaa, onko oma kello ajassa. Huonosti kellot kyllä ajassa pysyivät, osa kiirehti edelle ja osa jäi jälkeen. Pöytäkello oli arvokas ja arvostettu lahja, jonka usein sai täytettyään 50 vuotta. Pöytäkellon paikka oli piirongin päällä, radion vieressä.

Seinäkellotkin löysivät tupien seinille. Monesti seinäkello oli saksalainen, vanerilevystä tehty ja kukkasin koristeltu tupakello, jossa oli kaksi punttia. Kello vedettiin punteista vetämällä kerran viikossa. Se oli tärkeä toimitus, jonka talon isäntä suoritti. Seinäkellon tikitys oli monessa talossa tuttu ääni. Saattoipa kello moikua tasatunnein, jos soittopuolikin oli vedetty. Talon isäntäväelle kellonlyönnit olivat tuttuja, ja tuskin niitä huomasikaan. Satunnaiset vieraat taas menettivät varmasti yöunensa. Saattoi tulla kiusaus pysäyttää koko kello, josta kyllä varmasti tuli sanomista isäntäväeltä.

Maalaistalojen elämää

Maalaistaloissa eleltiin vielä pitkään sisäisen kellon mukaan. Herättiin ilman herätyskelloa aamulla kahvinkeittoon ja navettaan. Lapset heräteltiin kouluun navettatöiden jälkeen. Päivää rytmittivät karjanhoito, ruoka-ajat ja kahviajat. Ne olivat aina samat, ja väki tiesi kutsumattakin kerääntyä saman pöydän ääreen yhteen syömään. Aamulla syötiin ennen kouluunlähtöä puuroa ja monesti ensimmäiset perunatkin oli jo tarpeen keittää navettatöiden jälkeen.

Joissain taloissa oli vellikello väen koolle kutsujana. Vellikelloilla oli omanlaiset äänensä ja soittajilla oma tapansa soittaa. Näin tunnisti eri talojen kellot. Saatettiinpa keksiä kellon kilkatuksen ja soittajan persoonan innoittamana lorukin siitä, mitä kello oikein kilkatti. Joskus väkeä kutsuttiin kytömailta ruokailemaan puhaltamalla pukinsarveen.

Haapamäen asemankylän asukkaat kävivät ostamassa maitonsa ympäröiviltä maatiloilta. Tinkiläiset hakivat tinkimaitonsa sovittuun aikaan, toiset aamulypsyn jälkeen ja toiset iltalypsyn jälkeen. Tinkimaitoa hakevat lapset saattoivat myös saada lämmintä maitoa maistiaisiksi. Tinkimaidon haku oli sosiaalinen tapahtuma, jolloin emännät tapasivat toisiaan ja uutisia sekä kuulumisia vaihdettiin.

Maitoauton tulo määritteli maatalojen väen elämää ja ajankäyttöä. Joskus maitoauto saattoi tulla jo aamulla neljältä hakemaan maitotonkkia tienvarresta. Ei kun emäntä ylös, ulos ja kelkalla tonkkineen tienvarteen. Kun kelloja alettiin siirrellä kesäaikaan ja talviaikaan, lehmät eivät tätä helpolla hyväksyneet. Ne olivat tottuneet tiettyihin lypsyaikoihin, ja ammuivat emäntää navettaan entiseen aikaan.

Kahviajasta ja kahvinkeitosta

Outoa ajassa on se, että se joskus tuntuu kuluvan nopeammin, joskus hitaammin. Odottavan aika on pitkä, niinhän sanotaan. Toisaalta ihmisen vanhetessa aika alkaa kulua nopeammin. Päivät, viikot ja kuukaudet kuluvat huimaa vauhtia. Mistähän sekin johtuu?

Kahviaika on yksi tärkeä päivää rytmittävä asia. Ennen vanhaan raa’at kahvipavut paahdettiin itse rännälissä hellalla. Kahvipapu oli kypsä, kun se hikoili, tai kun hajosi haarukalla painamalla. Sitten jauhettiin kahvi kahvimyllyssä ja päästiin keittelemään sitä pannussa. Vielä saatettiin käyttää kahvinselvikettä kahvin kirkastamiseksi, laittaa kahviin suolaa tai selvitellä kahvia valuttamalla kahvia kuppiin, pannuun ja takaisin useita kertoja. Kahvin makuun vaikutti tietysti se, miten pavut oli paahdettu. Taisi keitinvesissäkin olla eroja.

Kahvi ostettiin kaupasta 1950-luvulla valmiiksi paahdettuina papuina. Kaupassa se myös jauhettiin, usein tiskiin kiinnitetyllä isolla, sähköllä toimivalla myllyllä. Sitten jauhettu kahvi laitettiin takaisin pussiin ja pussin päälle laitettiin aromisuojaksi tukipahvi. Näihin tukipahveihin keksittiin painattaa keräilykuvia, joiden keräilystä tuli monen lapsen lempiharrastus ja suoranainen pakkomielle 1950-luvulla.

Teetä juotiin harvemmin. Pullasuttu opetti lapset juomaan kahvia. Kahvikuppiin murennettiin pullaa ja se oli lasten herkkua. Kun kahvia kaadettiin kuppi niin täyteen kuin mahtui, sitä sanottiin pyykkärinkupiksi. Pyykkääminen taisi olla niin kovaa työtä, että sen jälkeen oli tarpeen keittää hyvät kahvit. Kahviin pantiin usein maitoa ja sokeriakin. Armeijassa tarjoiltiin teetä. Kahvi oli laihaa, ilman maitoa ja sokeria. Siellä saattoikin tottua juomaan kahvinsa mustana.

Myöhemmin kahvinkeitto siirtyi sähkölevylle. Joskus kotoa lähtiessä sai lahjaksi kahvipannun. Sähköistettiinhän kahvipannutkin, ennen kuin kahvinkeittimet tulivat.

Talkkunaa ja viilinsiemeniä

Kesäaikaan tärkeä ruoka oli viili. Talvella viiliä ei liiemmälti tehty. Kevään tullen sen teko tuli mieleen ja alkoi viilinsiemenen metsästys. Jos valmista viiliä jostain talosta löytyi, sitä otettiin ruokalusikallinen juomalasiin, joka peitetiin paperilla ja solmittiin narulla kiinni. Kotona siementä jaettiin kuppeihin ja kaadettiin maitoa päälle. Huoneenlämmössä viili sitten valmistui. Osa viilistä käytettiin taas uuden siemeneksi ja tätä jatkettiin kesän ajan. Viili tehtiin savisiin tai lasisiin kuppeihin ja astioihin. Niitä kutsuttiin nimellä kehlo. Isosta astiasta soi monta ihmistä kerralla, pienet oli tarkoitetut yhdelle. Viili oli kesällä puuron sijaan aamuruokana.

Kesällä heinänteossa maistui myös piimä. Sekaan oli saatettu sekoittaa myös talkkunaa, jolloin siitä tuli ravitseva ruoka. Talkkunaa laitettiin myös viiliin. Talkkuna tehtiin itse. Viljanjyviä, kuten kauraa ja ohraa ja herneitä keitettiin saunan- tai karjakeittiön padassa, sitten ne paahdettiin uunissa ja jauhettiin jauhoksi. Kun jyvät ja herneet oli keitetty, lapset olivat varmasti tarkkana paikalla. Herneet nimittäin nousivat keitoksen pintaan, ja niitä haluttiin siitä napsia herkkupaloina parempiin suihin.

Kun kaupassa ei kaikkea ollut, osattiin tehdä myös itse. Niinpä kotona tehtiin saippuaa, perunajauhoa, siirappiakin. Apteekista saatiin aineksia moneen tehtävään. Sieltä ostettiin valokuvakemikaalit valokuvien kehittämistä varten. Suksivoidettakin tehtiin itse, ja apteekista löytyi siihenkin aineita.

Kysymyksiä keskustelun tueksi.

1. Mitä luulet, miksi tarinassa sanotaan, että ”ennen kelloja ei tarvittu”.
2. Mitkä ovat ”ehtookellot”?
3. Miksi kelloja alettiin tarvita?
4. Tarinassa puhutaan taskukellosta. Oletko nähnyt sellaista?
5. Miten aikaa seurattiin maalaistalossa? Onko sinulla omia muistoja?
6. Kahvi on tärkeä asia Suomessa. Mitä tarinassa muistellaan siitä?
7. Lopuksi puhutaan talkkunoista, viilistä ja piimästä. Ovatko ne sinulle tuttuja herkkuja?

Aihe

Klikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.

Kuvaus

Tekijä

Julkaisija