Syksyllä 1958 uutisoitiin Suur-Keuruun sanomissa, että Haapamäen kansakoulu oli oppilasmäärältään suurin Keuruulla. Koulun aloitti 79 oppilasta. Koko koulussa oli yli 400 oppilasta.
Haapamäellä käytiin kansakoulun neljä ensimmäistä luokkaa vielä 1950-luvun alkupuolelle päiväkodin tiloissa punaisessa puurakennuksessa. Sitten alaluokat siirtyivät pihan toiselle puolelle. Muisteltiin, että pihan leikkialueetkin oli jaettu hyvin tarkkaan, eikä isompien puolelle sopinut mennä.
Ensimmäisillä luokilla opittiin paitsi lukemaan, myös tärkeitä käytöstapoja. Opittiin tervehtimään, viittaamaan ja nousemaan seisomaan, kun vastattiin opettajalle. Suoran jonon muodostaminen oli yksi tärkeä taito, jota opetettiin kuin armeijassa konsanaan. Suorin jono pääsi esimerkiksi ensimmäisenä sisälle.
Koulua käytiin vuoteen 1971 saakka myös lauantaina. Muisteltiin, että lauantaisin koulupäivä oli erilainen kuin muuten. Se oli lyhyempi ja viimeiset tunnit oli varattu oppilaiden omille esityksille. Perunannostolomaa vietettiin syyskuussa. Usein odotettiin, että lomalta tuotiin mukana koululle puolukoita talven ruokatarpeita täydentämään. Ensimmäisen luokan oppilaiden piti tuoda yksi litra puolukoita, toisen luokan oppilaiden kaksi litraa, kolmannen luokan oppilaiden kolme ja niin edelleen. Puolukankeruuta saatettiin tehdä myös kouluaikana. Näin tehtiin Pihlajavedellä, jossa hyvät marjamaat olivat koulua lähellä.
Koulumatkat taittuivat kävellen. Harvalla oli polkupyörää. Talvella hiihdettiin. Teitä ei useinkaan oltu aurattu. Kansakoulun oppilaatkin saattoivat valita koulumatkaa lyhentämään ja helpottamaan vaarallisia reittejä: kuljettiin ratapihan kautta tai rataa pitkin. Kun rataa pitkin kulkeminen kiellettiin, päädyttiin usein kuitenkin kulkemaan radan viertä, esimerkiksi talvella oli hyvä hiihtää radan vieressä. Pimeällä matka saattoi olla jännittävä, mutta monen matkantekoa helpotti se, että usein samaa matkaa taittoi iso määrä lapsia. Jos hevoskyytejä tai autokyytiä oli tarjolla, koululaiset ottivat sen mielellään vastaan.
Kouluruoasta oli monenlaisia muistoja. Erityisenä herkkuna mainittiin ruismarjapuuro, joka oli valmistettu hauduttamalla hyvistä ruisjauhoista ja puolukasta. Väriltään se oli tumman ruskeaa. Perunat ja ruskea kastike (siis pelkkä kastike ilmaa lihaa) oli myös herkkua. Makaronivelli ja lihakeitto maistuivat myös. Liha tosin saattoi joskus olla arveluttavan oloista, eikä sen syöminen ollut helppoa.
Opettaja jakoi luokan edessä ruoan. 1940-luvun lopussa oppilaat saivat koulussa myös kalanmaksaöljyä, pullosta lusikkaan ja suuhun! Ruokaa ei ollut pakko syödä loppuun, mutta lautanen jäljelle jääneen ruoan kanssa piti viedä itse keittäjälle. Näin tapahtui vaikkapa, kun marjapuuroon jääneet ruisjauhokokkareet eivät millään menneet alas, ja lopulta ne piti viedä lautasella häpeillen keittäjälle ja pyytää anteeksi. Hernekeittoa oli myös tarjolla. Kerran kansakoulun liiteri syttyi palamaan. Se pelasti yhden kansakoululaisen, sillä oli hernekeittopäivä ja melkein koskemattoman keittolautasen sai vietyä salassa keittolaan, kun kaikki muut olivat tulipaloa ihmettelemässä ja sammuttamassa.
Myöhempiä koulumuistoja oli verilettujen syöntikisat. Haapamäen virallinen ennätys oli ja lienee vieläkin 30 verilettua yhtä poikaa kohden. Tytöille ei veriletut oikein maistuneet ja pojille tämä jätti paljon syötävää.
Maito ja leipä piti aluksi tuoda kotoa. Maitopullo oli päivän luokassa lämpimässä, mutta hyvällä halulla se juotiin päivän aikana tai eväänä koulumatkalla. Lämpimällä kelillä saattoi koululaista tosin odottaa yllätys, kun koulumatkan repussa hölskynyt maitopullo oli kehittänyt suulleen voitapin. Kun koulussa alettiin saada näkkileipää, voi tuotiin lasipurkissa kotoa. Voipurkki oli viikon lämpimässä, kunnes se oli syöty loppuun. Maitoakin saattoi myöhemmin saada koulusta. Sitä tarjoiltiin aluksi pienistä ruskeista lasipulloista, joissa oli raidallinen korkki. Korkkeja keräiltiin, ja niistä saatettiin tehdä koristeita pyörän pinnojen ympärille. Joskus koulusta sai näkkärin päälle pieniä kolmionmuotoisia juustoja.
Siisteyttä tarkkailtiin ja käytännöissä oli opettajakohtaisia eroja. Vanhemmat opettajat tarkastivat joka aamu kynnet ja nenäliinan siisteystarkastuksessa. Nenäliina levitettiin pulpetille ja kädet laitetiin sen päälle. Jos kynnenaluset olivat mustat, saattoi opettaja tokaista, että onkos kissa kuollut, kun on surureunat? Käsiä pestiin koulussakin ahkerasti, mutta usein siinä samassa käsienpesuvedessä kätensä pesi koko luokka. Kädet kuivattiin samaan pyyhkeeseen. Tytöillä tuli olla esiliina koulussa.
Kouluterveydenhuolto toimi myös.
Lasten pituuskasvua seurattiin. Rokotuksia tehtiin. Liikkeellä oli 1940-1960- luvuilla vaikkapa tuhkarokkoa ja tuberkuloosia. Calmetterokotuksen toimivuutta tarkkailtiin. Jos laastarin alle tuli punaisia näppylöitä, rokote oli tehonnut.
Koko luokka vietiin myös hammaslääkärin tarkastukseen Martta Airikkalalle. Jos korjattavaa oli, se tehtiin, ilman puudutusta. Hammas kiskottiin irti, jos tarpeen oli. Airikkala otti vain potilaan pään toiseen kainaloon, suu auki ja niin kiskottiin hammas pihdeillä irti. Jos pihdit olivat liian pienet, vaihdettiin isompiin! Hammaslääkärille mennessä piti nousta pitkät portaat, ja kovin pitkiltä ne tuntuivatkin, kun pelätä piti. Kerran hammaslääkärille mennessä tuli sähkökatko. Potilas ehti jo huokaista helpotuksesta, että nyt hoito peruuntuu. Mutta hammaslääkäri kaivoikin varastostaan poljettavan poran ja niin sitä taas mentiin.
Kunnanlääkärinä oli 1950-luvulla Alpo Lahti, joka koulun terveystarkastuksessa katsoi suunkin ja kiskoi pois myös hampaita, jos oli tarpeen.
Välitunnilla pelattiin jalkapalloa ja joskus vähän painittiinkin. Aina ei saanut olla vapaalla, vaan opettaja saattoi määrätä kantamaan puita tai kuorimaan perunoita. Kerran opettaja määräsi pojat karsimaan koulun lähelle kaadetuista kuusista oksia portaiden eteen. Pojat lähtivät hommiin ja päättivät, että tehdään sitten kunnolla, kun on aloitettu eivätkä menneet seuraavalle tunnille olleenkaan. Opettaja suivaantui tästä ja kyseli, että miksi te siellä hommissa niin kauan olitte. Pojat sanoivat, ettei ajasta mitään puhuttu ja laittoivat oksat portaiden eteen!
Kysymyksiä keskustelun tueksi.
1. Millaista koulunkäynti on ollut ennen vanhaan tämän tarinan mukaan?
2. Herättikö tämä tarina sinun koulumuistojasi?
3. Tarinassa kerrotaan, kuinka koulua on käyty lauantaisinkin. Jos olet itse käynyt, millaisia muistoja sinulla on? Jos et ole käynyt, mieti millainen kouluviikko olisi, jos lauantaisinkin olisi oppitunteja.
4. Millaisilla ajoneuvoilla nykyisin taitetaan koulumatka?
5. Muistele parhaita ja kamalimpia kouluruokia. Syötiinkö ruoka luokassa vai ruokalassa?
Haapamäellä käytiin kansakoulun neljä ensimmäistä luokkaa vielä 1950-luvun alkupuolelle päiväkodin tiloissa punaisessa puurakennuksessa. Sitten alaluokat siirtyivät pihan toiselle puolelle. Muisteltiin, että pihan leikkialueetkin oli jaettu hyvin tarkkaan, eikä isompien puolelle sopinut mennä.
Ensimmäisillä luokilla opittiin paitsi lukemaan, myös tärkeitä käytöstapoja. Opittiin tervehtimään, viittaamaan ja nousemaan seisomaan, kun vastattiin opettajalle. Suoran jonon muodostaminen oli yksi tärkeä taito, jota opetettiin kuin armeijassa konsanaan. Suorin jono pääsi esimerkiksi ensimmäisenä sisälle.
Koulua käytiin vuoteen 1971 saakka myös lauantaina. Muisteltiin, että lauantaisin koulupäivä oli erilainen kuin muuten. Se oli lyhyempi ja viimeiset tunnit oli varattu oppilaiden omille esityksille. Perunannostolomaa vietettiin syyskuussa. Usein odotettiin, että lomalta tuotiin mukana koululle puolukoita talven ruokatarpeita täydentämään. Ensimmäisen luokan oppilaiden piti tuoda yksi litra puolukoita, toisen luokan oppilaiden kaksi litraa, kolmannen luokan oppilaiden kolme ja niin edelleen. Puolukankeruuta saatettiin tehdä myös kouluaikana. Näin tehtiin Pihlajavedellä, jossa hyvät marjamaat olivat koulua lähellä.
Koulumatkat taittuivat kävellen. Harvalla oli polkupyörää. Talvella hiihdettiin. Teitä ei useinkaan oltu aurattu. Kansakoulun oppilaatkin saattoivat valita koulumatkaa lyhentämään ja helpottamaan vaarallisia reittejä: kuljettiin ratapihan kautta tai rataa pitkin. Kun rataa pitkin kulkeminen kiellettiin, päädyttiin usein kuitenkin kulkemaan radan viertä, esimerkiksi talvella oli hyvä hiihtää radan vieressä. Pimeällä matka saattoi olla jännittävä, mutta monen matkantekoa helpotti se, että usein samaa matkaa taittoi iso määrä lapsia. Jos hevoskyytejä tai autokyytiä oli tarjolla, koululaiset ottivat sen mielellään vastaan.
Kouluruoasta oli monenlaisia muistoja. Erityisenä herkkuna mainittiin ruismarjapuuro, joka oli valmistettu hauduttamalla hyvistä ruisjauhoista ja puolukasta. Väriltään se oli tumman ruskeaa. Perunat ja ruskea kastike (siis pelkkä kastike ilmaa lihaa) oli myös herkkua. Makaronivelli ja lihakeitto maistuivat myös. Liha tosin saattoi joskus olla arveluttavan oloista, eikä sen syöminen ollut helppoa.
Opettaja jakoi luokan edessä ruoan. 1940-luvun lopussa oppilaat saivat koulussa myös kalanmaksaöljyä, pullosta lusikkaan ja suuhun! Ruokaa ei ollut pakko syödä loppuun, mutta lautanen jäljelle jääneen ruoan kanssa piti viedä itse keittäjälle. Näin tapahtui vaikkapa, kun marjapuuroon jääneet ruisjauhokokkareet eivät millään menneet alas, ja lopulta ne piti viedä lautasella häpeillen keittäjälle ja pyytää anteeksi. Hernekeittoa oli myös tarjolla. Kerran kansakoulun liiteri syttyi palamaan. Se pelasti yhden kansakoululaisen, sillä oli hernekeittopäivä ja melkein koskemattoman keittolautasen sai vietyä salassa keittolaan, kun kaikki muut olivat tulipaloa ihmettelemässä ja sammuttamassa.
Myöhempiä koulumuistoja oli verilettujen syöntikisat. Haapamäen virallinen ennätys oli ja lienee vieläkin 30 verilettua yhtä poikaa kohden. Tytöille ei veriletut oikein maistuneet ja pojille tämä jätti paljon syötävää.
Maito ja leipä piti aluksi tuoda kotoa. Maitopullo oli päivän luokassa lämpimässä, mutta hyvällä halulla se juotiin päivän aikana tai eväänä koulumatkalla. Lämpimällä kelillä saattoi koululaista tosin odottaa yllätys, kun koulumatkan repussa hölskynyt maitopullo oli kehittänyt suulleen voitapin. Kun koulussa alettiin saada näkkileipää, voi tuotiin lasipurkissa kotoa. Voipurkki oli viikon lämpimässä, kunnes se oli syöty loppuun. Maitoakin saattoi myöhemmin saada koulusta. Sitä tarjoiltiin aluksi pienistä ruskeista lasipulloista, joissa oli raidallinen korkki. Korkkeja keräiltiin, ja niistä saatettiin tehdä koristeita pyörän pinnojen ympärille. Joskus koulusta sai näkkärin päälle pieniä kolmionmuotoisia juustoja.
Siisteyttä tarkkailtiin ja käytännöissä oli opettajakohtaisia eroja. Vanhemmat opettajat tarkastivat joka aamu kynnet ja nenäliinan siisteystarkastuksessa. Nenäliina levitettiin pulpetille ja kädet laitetiin sen päälle. Jos kynnenaluset olivat mustat, saattoi opettaja tokaista, että onkos kissa kuollut, kun on surureunat? Käsiä pestiin koulussakin ahkerasti, mutta usein siinä samassa käsienpesuvedessä kätensä pesi koko luokka. Kädet kuivattiin samaan pyyhkeeseen. Tytöillä tuli olla esiliina koulussa.
Kouluterveydenhuolto toimi myös.
Lasten pituuskasvua seurattiin. Rokotuksia tehtiin. Liikkeellä oli 1940-1960- luvuilla vaikkapa tuhkarokkoa ja tuberkuloosia. Calmetterokotuksen toimivuutta tarkkailtiin. Jos laastarin alle tuli punaisia näppylöitä, rokote oli tehonnut.
Koko luokka vietiin myös hammaslääkärin tarkastukseen Martta Airikkalalle. Jos korjattavaa oli, se tehtiin, ilman puudutusta. Hammas kiskottiin irti, jos tarpeen oli. Airikkala otti vain potilaan pään toiseen kainaloon, suu auki ja niin kiskottiin hammas pihdeillä irti. Jos pihdit olivat liian pienet, vaihdettiin isompiin! Hammaslääkärille mennessä piti nousta pitkät portaat, ja kovin pitkiltä ne tuntuivatkin, kun pelätä piti. Kerran hammaslääkärille mennessä tuli sähkökatko. Potilas ehti jo huokaista helpotuksesta, että nyt hoito peruuntuu. Mutta hammaslääkäri kaivoikin varastostaan poljettavan poran ja niin sitä taas mentiin.
Kunnanlääkärinä oli 1950-luvulla Alpo Lahti, joka koulun terveystarkastuksessa katsoi suunkin ja kiskoi pois myös hampaita, jos oli tarpeen.
Välitunnilla pelattiin jalkapalloa ja joskus vähän painittiinkin. Aina ei saanut olla vapaalla, vaan opettaja saattoi määrätä kantamaan puita tai kuorimaan perunoita. Kerran opettaja määräsi pojat karsimaan koulun lähelle kaadetuista kuusista oksia portaiden eteen. Pojat lähtivät hommiin ja päättivät, että tehdään sitten kunnolla, kun on aloitettu eivätkä menneet seuraavalle tunnille olleenkaan. Opettaja suivaantui tästä ja kyseli, että miksi te siellä hommissa niin kauan olitte. Pojat sanoivat, ettei ajasta mitään puhuttu ja laittoivat oksat portaiden eteen!
Kysymyksiä keskustelun tueksi.
1. Millaista koulunkäynti on ollut ennen vanhaan tämän tarinan mukaan?
2. Herättikö tämä tarina sinun koulumuistojasi?
3. Tarinassa kerrotaan, kuinka koulua on käyty lauantaisinkin. Jos olet itse käynyt, millaisia muistoja sinulla on? Jos et ole käynyt, mieti millainen kouluviikko olisi, jos lauantaisinkin olisi oppitunteja.
4. Millaisilla ajoneuvoilla nykyisin taitetaan koulumatka?
5. Muistele parhaita ja kamalimpia kouluruokia. Syötiinkö ruoka luokassa vai ruokalassa?
Aihe
koulut, koulurakennukset, Keuruu -- Haapamäki, Pihlajavesi (kunta), kansakoulu, kouluruokailu, kouluruoka, oppitunnit, 1940-luku, 1950-luku, 1960-lukuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Keuruun kansalaisopiston Haapamäen muistelupiiri muisteli syyskuussa 2018 kouluja ja koulunkäyntiä. Muistelijat olivat käyneet koulua Haapamäellä tai Pihlajavedellä 1940 - 1960-luvuilla.
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto