Aihe
Keuruu, pappilat, kirkkoherrat, tehtaat, sota-aika, isovihaKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Tekijä
Lähde
Andersson, Päivi. Pöyhölän historia. Nuorten keskus.
Helin, Jukka. Pöyhölä -kappale elävää historiaa. Keuruun Joulu. http://digi.kirjastot.fi/files/original/52e089036000c0bc8a69c3c52ee4e142.pdf
Jokipii, Mauno& Nissilä, Viljo & Orkamo, Irma 1990: Vanhan Ruoveden historia. 1, 2, Liiteosa. Vanhan Ruoveden historiatoimikunta.
Keuruun museo. Verkkonäyttely: Herpmanin pojat - Isoviha Keuruulla. https://www.keuruunmuseo.fi/index.php/naeyttelyt/verkkonaeyttelyt/153-herpmanin-pojat-isoviha-keuruulla
Kymmenen maan tyttäriä Keuruulla. Suomen Kuvalehti nro 28 ja 30, 1931.
Lehtonen, Lauri. Operaatio Stella Polaris. Elso-kilta. www.elsokilta.net/index.php?page=artikkeli3
Leikola, Juhani 2013: Pöyhölä ja sen riihi. Keuruun Joulu 2013. Lions Club Keuruu.
Salo, Paulus 2015: Kivimannilan suku Pöyhölässä. Henkilöhaastattelu, 2015.
Suomen sukututkimusseura: Pappisluettelo, Keuruu. http://hiski.genealogia.fi/seurakunnat/srk?CMD=PRIESTS&ID=197&TYPE=HTML&LANG=FI
Wikipedia, vapaa tietosanakirja. https://fi.wikipedia.org/wiki/Kustaa_Vaasa
Wikipedia, vapaa tietosanakirja: Savolaisten asutusliike. https://fi.wikipedia.org/wiki/Savolaisten_asutusliike
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto
Mistä on kyse?
Aika ennen Helsingin perustamista
Vuonna 1478 Hämeen emäpitäjän Kangasalan Varalan kylän erämaa-alueille, nykyisen Keurusselän rannoille lohkottiin isoja tiloja. Tarkoituksena oli saada hämäläisiä siirtymään vesireittien varrelle, asuttamaan niitä ja maksamaan veroja. Kustaa Vaasa antoi vuonna 1542 virallisen eräediktin, jolla vahvistettiin kuninkaan asetuksena uudestaan samat tarkoitusperät. Vapaa nautintaoikeus taattiin verojen maksua vastaan kruunun lupauksella uudisasukkaille.
Hitaat hämäläiset joutuivat kuitenkin huomaamaan, että savolaiset osasivat kiertää Päijänteen. Niinpä Kitiänniemi-nimisen ison, lähes neliökilometrin kokoisen tilan nykyisen Keurusselän rannasta, otti isännöitäväkseen savolainen Pöyhösen suku isäntänsä Pekan johdolla. Kirkonkirjoihin talon asukkaiden nimet kirjattiin vasta vuonna 1571, mikä johtunee uudisasukkaiden tietojen hitaasta kirjaamisesta ja kirkonkirjojen puuttumisesta alueella. Pöyhösen suvun oikeus myöhemmin Niemisvetenäkin tunnettuun tilaan nojasi Kustaa Vaasan antamaan lupaukseen.
Kirkon vallankäyttöä
Lapinsalmessa aloitettiin seurakunnan hoitaminen Ruoveden kappeliseurakuntana 1628 ja omaksi kirkkopitäjäksi seurakunta erotettiin vuonna 1652. Alue ulottui aina Vilppulasta Pihlajavedelle ja Multialle saakka. Valtaneuvos Lorenz Creutz oli joutunut luovuttamaan vuonna 1675 Lapinsalmesta Kangasmannilan tilan kirkkoherran virkatalolle. Seuraavaksi kirkko miettikin, mistä saisi hyvän tilan laajaksi paisuneen seurakunnan kappalaiselle.
Kappalainen asui Kolhossa Loilan kylän Markkulan talossa, josta oli Lapinsalmeen pitkä matka kirkonmenoja pitämään. Tutkittuaan tilallisten manttaaleja kirkko huomasi Pöyhösten hallitsevan tilaansa edelleen Kustaa Vaasan antamalla hallintaoikeudella. Tilasta oli kasvanut kappalaiselle sopiva ja niinpä kirkko varsin häikäilemättömästi pyysi vuonna 1690 maaherraa tekemään päätöksen tilan ottamisesta kirkon omaisuudeksi. Pietari Pöyhönen kävi asiasta oikeutta Ruoveden käräjillä ja vuonna 1692 käräjät päättivät, että Pöyhöset saavat kerätä vielä yhden sadon. Sen jälkeen tila on luovutettava ja suvun oli muutettava pois. Toista sataa vuotta tilaa asuttaneelle Pöyhösen suvulle tilanne oli todella raskas - Pietari Pöyhönen kuoli neljä vuotta häätämisen jälkeen.
Kirkko sai vastikkeetta erittäin suuren tilan ja asetti syksyllä 1693 kappalaisensa Johan Horteliuksen sen isännäksi. Tilan nimeksi tuli Niemisveden sijaan entisen omistajasuvun mukaan Pöyhölä. Kristinuskon leviäminen valtakunnassa ei tapahtunut aina mallikelpoisesti kristinuskon oppien mukaan. Pappi oli käytännössä kuninkaan ja maaherran jälkeen seuraava vallanpitäjä tuolla vuosisadalla ja sen sai Pöyhösen sukukin karvaasti huomata.
Horteliuksesta Tanilaan ja Pöyhölän uusi aika
Pöyhölän isäntänä aloittanut kappalainen Johan Hortelius sai sen sijaan huomata Ruotsin ja kirkon lakien koskevan myös kirkon omaa väkeä. Horteliuksen mieltymyksiin kuului seurakuntalaisten sielunelämän kaitsemisen lisäksi pitää toistuvasti vähän liikaakin huolta paikkakunnan emännistä ja piioista. Kuudennen käskyn toistuvasta rikkomuksesta hänelle asetettiin lopulta kuolemantuomio. Yliopistot käyneenä Hortelius tiesi kuitenkin olevan mahdollista saada tuomioon muutos. Niinpä armahdusanomus Ruotsin kuningas Kaarle XII:lle laitettiin menemään. Kuningas lievensi tuomion kujanjuoksuksi kirkonmäellä ja julkiseksi karkotukseksi sekä viraltapanoksi. Vanha suola ilmeisesti janotti, sillä samoihin aikoihin alkaneen isonvihan kaoottisina loppuvuosina Hortelius palasi Keuruulle papin tehtäviä hoitamaan, kun hänen tilalleen kappalaiseksi nostettu kirkkoherran poikapuoli Johannes Roos oli toiminut vt. kirkkoherrana Venäjälle sotavankina viedyn Yrjö Herpmannin tilalla. Virallisista pappisluetteloista Horteliusta ei kuitenkaan löydy vuoden 1710 eli alkuperäisen kuolemantuomion saamisen jälkeen.
1800-luvun lopulla Suomi kuului Venäjään ja sortokausi painoi kansaa. Kirkko halusi näyttää maaseutupappiloissan mallia kehittyvälle maataloudelle ja kansallistunteen nousulle. Pöyhölässä järjestetyssä kiinteistökatselmuksessa päädyttiin uusimaan kaikki kappalaispappilan merkittävimmät rakennukset. Uusi, kirkkoherran pappilaakin suurempi päärakennus valmistui lopulta vuonna 1900 ja isokokoinen väentupa vuonna 1901. Molemmat veistettiin käsin hirrestä luonnonkauniiseen pihapiiriin vanhoille, hyväksi katsotuille talonpaikoille.
1920-luvulle tultaessa Pöyhölän virkatalon alueella oli kahdeksan alustilaa eli Rimpilä, Löytty, Hautala, Tuomola, Mäkelä, Kauppila, Haitto ja Hietala. Näistä ainakin viisi oli virallisia torppia. Kappalaisen tulo muodostui pitkälti torppien ja alustilojen tekemästä taksvärkistä. Metsää Pöyhölässä oli yli 700 hehtaaria. Tällaisen tulonmuodostuksen loppuminen kuitenkin häämötti jo edessä, sillä sisällissodan selvittelyn päätteeksi vuonna 1921 säädetty laki pappiloiden torppien ja mäkitupien itsenäistymisestä vapautti kaikki nämä tilat lopulta vuonna 1928.
Pöyhölän viimeinen kappalainen oli väkivahvan pappismiehen maineen saanut Alfred Tanila. Hänen kerrotaan selvitelleen kahden renkinsä välistä riitaa nostamalla molemmat rengit samanaikaisesti niskasta ilmaan ja päästäneen alas vasta, kun molemmat olivat vakuutelleet asian menneen perille. Isokokoinen Tanila sai työmatkallaan vuonna 1920 Huttulan ja Keuruun välillä junassa sairaskohtauksen ja hänet todettiin kuolleeksi Keuruun asemalla.
Pöyhölän myynti
Keuruun seurakunta pieneni merkittävästi, kun Pihlajaveden ja Multian kappeliseurakunnat itsenäistyivät 1800-luvun lopulla. 1900-luvun alkupuolella irtaantuivat siitä puolestaan Vilppula ja Mänttä. Kappalaisella oli kirkkoherraa isompi pappila ja torpparilaki oli tulossa. Tanilan kuolema 1920 ratkaisi Pöyhölän kohtalon ja kirkkoherra A.F Leikola päätti laittaa Pöyhölän myyntiin. Valtioneuvosto antoi kuitenkin luvan myydä vain 100 hehtaaria päärakennuksen ympäriltä; loput jätettiin seurakunnan omaisuudeksi. Virallinen selitys oli Pöyhölän etäisyys kirkonkylästä. Uusi tie oli tosin tulossa, mutta ei vielä valmis.
Pöyhölän myymiseksi järjestettiin huutokauppa, jossa pohjahinnaksi asetettua summaa ei kuitenkaan ylitetty. Huutokauppaa oli ollut seuraamassa kolme keuruulaisen Kivimannilan suvun veljestä, Uuno, Werner ja Antti. Miehet saivat huutokaupan jälkeen puhuttua mukaansa myös metsänhoitaja Emil Alasen. Neljästään nämä miehet jättivät seurakunnalle tarjouksen, joka meni läpi. Emä-Pöyhölästä erotettu 100 hehtaarin tila jaettiin kahtia - päärakennuksen ja noin kolmen hehtaarin ranta-alueet ottivat itselleen Emil Alanen ja Uuno Kivimannila. Loput 97 hehtaaria ja muut tilan rakennukset jäivät Werner ja Antti Kivimannilalle, jotka asettuivat väentupaan ja aloittivat tilanhoidon.
Muutamia vuosia myöhemmin vuonna 1928 Uuno Kivimannila ja Emil Alanen päätyivät hyväksymään kirkkoherra A.F. Leikolan välittämän kaupan, jossa heidän omistamansa pappilan päärakennus ja ranta-alueet myytiin Suomen Nuorison Kristilliselle Liitolle. Se oli etsinyt maaseudulta sopivaa paikkaa nuorison kristillisille leireille. Kivimannilan kaksi veljestä eivät myyneet omaa tilaansa, vaan jäivät pitämään samassa pihapiirissä olevaa tilaa, peltoja ja metsiä.
Pöyhölästä legendaarinen leiripaikka
Kirkon nuorisojärjestön käytössä Pöyhölästä kasvoi merkittävä rippikoululeiripaikka. Vuonna 1931 järjestettiin iso kansainvälinen partiotyttöjen johtajaleiri, ”Keuruleiri”, johon osallistui 464 suomalaista ja 270 ulkomaalaista partiotyttöä. Suomalaisten tyttöjen joukossa oli mm. YK:n apulaispääsihteeriksi noussut Helvi Sipilä.
Sota-ajan toimintaa
Sodan tultua leiritoiminta keskeytyi. Pöyhölästä tuli talvisotaan lähtevien joukkojen keskittämis-keskus - kevytosasto 10 koulutettiin ja lähetettiin turvaamaan Suomen rajoja talvisotaan. Sota-aikana Pöyhölässä toimi mm Orionin pilleripakkaamo, Suomussalmella partisaanien tappamista perheistä orvoiksi jääneiden lasten Betania-koti ja inkerinsuomalaisten kulkutautisairaala. Jatkosodan aikana Sortavalasta Keuruulle osana Stella Polaris-operaatiota suojaan siirretty radiotiedustelu-yksikkö toimi Pöyhölässä. Pihassa edelleen palveleva seitsensylinterinen ulkokäymälä sai tiedusteluyksikön miehiltä koodinimen ”Moskova”, joksi sitä kutsutaan edelleen - yli 70 vuoden jälkeen.
Sodan jälkeen palattiin jälleen leiritoimintaan ja rinnakkaiselo Kivimannilan suvun kanssa samassa pihapiirissä jatkui. 1960-luvun alussa Keuruun kunta ja Kirkon Nuoriso ry:ksi nimensä vaihtanut järjestö tekivät yhteistyötä ja jättivät Kivimannilan suvulle yhteisen tarjouksen. Pihapiirin loppuosa rakennuksineen ostettiin osaksi Pöyhölää ja muut maat, noin 92 hehtaaria, tulivat Keuruun kunnalle. Nykymuotoiset sekarippileirit alkoivat vuonna 1963 ja pihapiiriin saatiin myös moderni, suihkut ja sisävessat sisältävä, majoitusrakennus leirien vetäjille. Pöyhölä oli muotoutunut sellaiseksi kuin suurin osa nykypäivän ihmisistä sen muistaa ja tuntee.
1980-luvulta tähän päivään
Pitkään rannassa palvellut hirsisauna purettiin ja tilalle saatiin uudet rantasaunatilat vuonna 1987. Samana vuonna tehtiin Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella iso peruskorjaus päärakennuksen sisätiloihin. Pappilarakennuksen yläkerta remontoitiin kirkkosaliksi ja kokoustilaksi. Sisätiloihin tuli myös suihkuja ja wc-tiloja.
Toimittuaan 85 vuotta Suomen vanhimpana ja yhtäjaksoisesti käytössä olleena rippikoulu-leiripaikkana päätti Nuorten Keskus ry myydä Pöyhölän vuonna 2013 johtuen osaksi sen korjaustarpeista. Ostajaksi löytyi pieni perheyritys, jonka pääomistaja oli syntynyt Keuruulla, käynyt rippikoululeirin Pöyhölässä ja toiminut kesäisäntänä sen rippikoululeireillä. Yritys toimii nykyään nimellä Keurusselän Rantakartano Pöyhölä (Pöyhölän Pappila -niminen yritys toimii Pieksämäellä). Se on tilausperiaatteella toimiva historiallinen juhla-, kurssi- ja kokouspaikka, jossa järjestetään jälleen pitkien perinteiden ansiosta kesäisin myös rippikoululeirejä.
Vuonna 1478 Hämeen emäpitäjän Kangasalan Varalan kylän erämaa-alueille, nykyisen Keurusselän rannoille lohkottiin isoja tiloja. Tarkoituksena oli saada hämäläisiä siirtymään vesireittien varrelle, asuttamaan niitä ja maksamaan veroja. Kustaa Vaasa antoi vuonna 1542 virallisen eräediktin, jolla vahvistettiin kuninkaan asetuksena uudestaan samat tarkoitusperät. Vapaa nautintaoikeus taattiin verojen maksua vastaan kruunun lupauksella uudisasukkaille.
Hitaat hämäläiset joutuivat kuitenkin huomaamaan, että savolaiset osasivat kiertää Päijänteen. Niinpä Kitiänniemi-nimisen ison, lähes neliökilometrin kokoisen tilan nykyisen Keurusselän rannasta, otti isännöitäväkseen savolainen Pöyhösen suku isäntänsä Pekan johdolla. Kirkonkirjoihin talon asukkaiden nimet kirjattiin vasta vuonna 1571, mikä johtunee uudisasukkaiden tietojen hitaasta kirjaamisesta ja kirkonkirjojen puuttumisesta alueella. Pöyhösen suvun oikeus myöhemmin Niemisvetenäkin tunnettuun tilaan nojasi Kustaa Vaasan antamaan lupaukseen.
Kirkon vallankäyttöä
Lapinsalmessa aloitettiin seurakunnan hoitaminen Ruoveden kappeliseurakuntana 1628 ja omaksi kirkkopitäjäksi seurakunta erotettiin vuonna 1652. Alue ulottui aina Vilppulasta Pihlajavedelle ja Multialle saakka. Valtaneuvos Lorenz Creutz oli joutunut luovuttamaan vuonna 1675 Lapinsalmesta Kangasmannilan tilan kirkkoherran virkatalolle. Seuraavaksi kirkko miettikin, mistä saisi hyvän tilan laajaksi paisuneen seurakunnan kappalaiselle.
Kappalainen asui Kolhossa Loilan kylän Markkulan talossa, josta oli Lapinsalmeen pitkä matka kirkonmenoja pitämään. Tutkittuaan tilallisten manttaaleja kirkko huomasi Pöyhösten hallitsevan tilaansa edelleen Kustaa Vaasan antamalla hallintaoikeudella. Tilasta oli kasvanut kappalaiselle sopiva ja niinpä kirkko varsin häikäilemättömästi pyysi vuonna 1690 maaherraa tekemään päätöksen tilan ottamisesta kirkon omaisuudeksi. Pietari Pöyhönen kävi asiasta oikeutta Ruoveden käräjillä ja vuonna 1692 käräjät päättivät, että Pöyhöset saavat kerätä vielä yhden sadon. Sen jälkeen tila on luovutettava ja suvun oli muutettava pois. Toista sataa vuotta tilaa asuttaneelle Pöyhösen suvulle tilanne oli todella raskas - Pietari Pöyhönen kuoli neljä vuotta häätämisen jälkeen.
Kirkko sai vastikkeetta erittäin suuren tilan ja asetti syksyllä 1693 kappalaisensa Johan Horteliuksen sen isännäksi. Tilan nimeksi tuli Niemisveden sijaan entisen omistajasuvun mukaan Pöyhölä. Kristinuskon leviäminen valtakunnassa ei tapahtunut aina mallikelpoisesti kristinuskon oppien mukaan. Pappi oli käytännössä kuninkaan ja maaherran jälkeen seuraava vallanpitäjä tuolla vuosisadalla ja sen sai Pöyhösen sukukin karvaasti huomata.
Horteliuksesta Tanilaan ja Pöyhölän uusi aika
Pöyhölän isäntänä aloittanut kappalainen Johan Hortelius sai sen sijaan huomata Ruotsin ja kirkon lakien koskevan myös kirkon omaa väkeä. Horteliuksen mieltymyksiin kuului seurakuntalaisten sielunelämän kaitsemisen lisäksi pitää toistuvasti vähän liikaakin huolta paikkakunnan emännistä ja piioista. Kuudennen käskyn toistuvasta rikkomuksesta hänelle asetettiin lopulta kuolemantuomio. Yliopistot käyneenä Hortelius tiesi kuitenkin olevan mahdollista saada tuomioon muutos. Niinpä armahdusanomus Ruotsin kuningas Kaarle XII:lle laitettiin menemään. Kuningas lievensi tuomion kujanjuoksuksi kirkonmäellä ja julkiseksi karkotukseksi sekä viraltapanoksi. Vanha suola ilmeisesti janotti, sillä samoihin aikoihin alkaneen isonvihan kaoottisina loppuvuosina Hortelius palasi Keuruulle papin tehtäviä hoitamaan, kun hänen tilalleen kappalaiseksi nostettu kirkkoherran poikapuoli Johannes Roos oli toiminut vt. kirkkoherrana Venäjälle sotavankina viedyn Yrjö Herpmannin tilalla. Virallisista pappisluetteloista Horteliusta ei kuitenkaan löydy vuoden 1710 eli alkuperäisen kuolemantuomion saamisen jälkeen.
1800-luvun lopulla Suomi kuului Venäjään ja sortokausi painoi kansaa. Kirkko halusi näyttää maaseutupappiloissan mallia kehittyvälle maataloudelle ja kansallistunteen nousulle. Pöyhölässä järjestetyssä kiinteistökatselmuksessa päädyttiin uusimaan kaikki kappalaispappilan merkittävimmät rakennukset. Uusi, kirkkoherran pappilaakin suurempi päärakennus valmistui lopulta vuonna 1900 ja isokokoinen väentupa vuonna 1901. Molemmat veistettiin käsin hirrestä luonnonkauniiseen pihapiiriin vanhoille, hyväksi katsotuille talonpaikoille.
1920-luvulle tultaessa Pöyhölän virkatalon alueella oli kahdeksan alustilaa eli Rimpilä, Löytty, Hautala, Tuomola, Mäkelä, Kauppila, Haitto ja Hietala. Näistä ainakin viisi oli virallisia torppia. Kappalaisen tulo muodostui pitkälti torppien ja alustilojen tekemästä taksvärkistä. Metsää Pöyhölässä oli yli 700 hehtaaria. Tällaisen tulonmuodostuksen loppuminen kuitenkin häämötti jo edessä, sillä sisällissodan selvittelyn päätteeksi vuonna 1921 säädetty laki pappiloiden torppien ja mäkitupien itsenäistymisestä vapautti kaikki nämä tilat lopulta vuonna 1928.
Pöyhölän viimeinen kappalainen oli väkivahvan pappismiehen maineen saanut Alfred Tanila. Hänen kerrotaan selvitelleen kahden renkinsä välistä riitaa nostamalla molemmat rengit samanaikaisesti niskasta ilmaan ja päästäneen alas vasta, kun molemmat olivat vakuutelleet asian menneen perille. Isokokoinen Tanila sai työmatkallaan vuonna 1920 Huttulan ja Keuruun välillä junassa sairaskohtauksen ja hänet todettiin kuolleeksi Keuruun asemalla.
Pöyhölän myynti
Keuruun seurakunta pieneni merkittävästi, kun Pihlajaveden ja Multian kappeliseurakunnat itsenäistyivät 1800-luvun lopulla. 1900-luvun alkupuolella irtaantuivat siitä puolestaan Vilppula ja Mänttä. Kappalaisella oli kirkkoherraa isompi pappila ja torpparilaki oli tulossa. Tanilan kuolema 1920 ratkaisi Pöyhölän kohtalon ja kirkkoherra A.F Leikola päätti laittaa Pöyhölän myyntiin. Valtioneuvosto antoi kuitenkin luvan myydä vain 100 hehtaaria päärakennuksen ympäriltä; loput jätettiin seurakunnan omaisuudeksi. Virallinen selitys oli Pöyhölän etäisyys kirkonkylästä. Uusi tie oli tosin tulossa, mutta ei vielä valmis.
Pöyhölän myymiseksi järjestettiin huutokauppa, jossa pohjahinnaksi asetettua summaa ei kuitenkaan ylitetty. Huutokauppaa oli ollut seuraamassa kolme keuruulaisen Kivimannilan suvun veljestä, Uuno, Werner ja Antti. Miehet saivat huutokaupan jälkeen puhuttua mukaansa myös metsänhoitaja Emil Alasen. Neljästään nämä miehet jättivät seurakunnalle tarjouksen, joka meni läpi. Emä-Pöyhölästä erotettu 100 hehtaarin tila jaettiin kahtia - päärakennuksen ja noin kolmen hehtaarin ranta-alueet ottivat itselleen Emil Alanen ja Uuno Kivimannila. Loput 97 hehtaaria ja muut tilan rakennukset jäivät Werner ja Antti Kivimannilalle, jotka asettuivat väentupaan ja aloittivat tilanhoidon.
Muutamia vuosia myöhemmin vuonna 1928 Uuno Kivimannila ja Emil Alanen päätyivät hyväksymään kirkkoherra A.F. Leikolan välittämän kaupan, jossa heidän omistamansa pappilan päärakennus ja ranta-alueet myytiin Suomen Nuorison Kristilliselle Liitolle. Se oli etsinyt maaseudulta sopivaa paikkaa nuorison kristillisille leireille. Kivimannilan kaksi veljestä eivät myyneet omaa tilaansa, vaan jäivät pitämään samassa pihapiirissä olevaa tilaa, peltoja ja metsiä.
Pöyhölästä legendaarinen leiripaikka
Kirkon nuorisojärjestön käytössä Pöyhölästä kasvoi merkittävä rippikoululeiripaikka. Vuonna 1931 järjestettiin iso kansainvälinen partiotyttöjen johtajaleiri, ”Keuruleiri”, johon osallistui 464 suomalaista ja 270 ulkomaalaista partiotyttöä. Suomalaisten tyttöjen joukossa oli mm. YK:n apulaispääsihteeriksi noussut Helvi Sipilä.
Sota-ajan toimintaa
Sodan tultua leiritoiminta keskeytyi. Pöyhölästä tuli talvisotaan lähtevien joukkojen keskittämis-keskus - kevytosasto 10 koulutettiin ja lähetettiin turvaamaan Suomen rajoja talvisotaan. Sota-aikana Pöyhölässä toimi mm Orionin pilleripakkaamo, Suomussalmella partisaanien tappamista perheistä orvoiksi jääneiden lasten Betania-koti ja inkerinsuomalaisten kulkutautisairaala. Jatkosodan aikana Sortavalasta Keuruulle osana Stella Polaris-operaatiota suojaan siirretty radiotiedustelu-yksikkö toimi Pöyhölässä. Pihassa edelleen palveleva seitsensylinterinen ulkokäymälä sai tiedusteluyksikön miehiltä koodinimen ”Moskova”, joksi sitä kutsutaan edelleen - yli 70 vuoden jälkeen.
Sodan jälkeen palattiin jälleen leiritoimintaan ja rinnakkaiselo Kivimannilan suvun kanssa samassa pihapiirissä jatkui. 1960-luvun alussa Keuruun kunta ja Kirkon Nuoriso ry:ksi nimensä vaihtanut järjestö tekivät yhteistyötä ja jättivät Kivimannilan suvulle yhteisen tarjouksen. Pihapiirin loppuosa rakennuksineen ostettiin osaksi Pöyhölää ja muut maat, noin 92 hehtaaria, tulivat Keuruun kunnalle. Nykymuotoiset sekarippileirit alkoivat vuonna 1963 ja pihapiiriin saatiin myös moderni, suihkut ja sisävessat sisältävä, majoitusrakennus leirien vetäjille. Pöyhölä oli muotoutunut sellaiseksi kuin suurin osa nykypäivän ihmisistä sen muistaa ja tuntee.
1980-luvulta tähän päivään
Pitkään rannassa palvellut hirsisauna purettiin ja tilalle saatiin uudet rantasaunatilat vuonna 1987. Samana vuonna tehtiin Raha-automaattiyhdistyksen avustuksella iso peruskorjaus päärakennuksen sisätiloihin. Pappilarakennuksen yläkerta remontoitiin kirkkosaliksi ja kokoustilaksi. Sisätiloihin tuli myös suihkuja ja wc-tiloja.
Toimittuaan 85 vuotta Suomen vanhimpana ja yhtäjaksoisesti käytössä olleena rippikoulu-leiripaikkana päätti Nuorten Keskus ry myydä Pöyhölän vuonna 2013 johtuen osaksi sen korjaustarpeista. Ostajaksi löytyi pieni perheyritys, jonka pääomistaja oli syntynyt Keuruulla, käynyt rippikoululeirin Pöyhölässä ja toiminut kesäisäntänä sen rippikoululeireillä. Yritys toimii nykyään nimellä Keurusselän Rantakartano Pöyhölä (Pöyhölän Pappila -niminen yritys toimii Pieksämäellä). Se on tilausperiaatteella toimiva historiallinen juhla-, kurssi- ja kokouspaikka, jossa järjestetään jälleen pitkien perinteiden ansiosta kesäisin myös rippikoululeirejä.