Esitykseni aihe on kertoa tai palauttaa mieliin, millaista Keuruulla oli 1930-luvun loppupuolella. Useimmat meistä olemme silloin täällä olleet ja muistamme tuon ajan. Me olemme olleet myös toteamassa, kuinka valtavasti tämä paikkakunta on siitä lähtien muuttunut. Silloisen hiljaisen, idyllisen Keuruun Kirkonkylän muuttuessa näinä vuosikymmeninä reilusti kauppala- tai kaupunkitasoiseksi asutuskeskukseksi on tapahtunut valtava kehitys.
Olemme nähneet uuden teollisuuden tulon ja monenlaisten työpaikkojen muodostumisen, palveluiden kehittymisen, koululaitoksen kasvamisen, varuskunnan paikkakunnalle sijoittumisen, tie- ja katuverkoston muuttumisen ja keuruulaisten mittasuhteiden mukaan ajateltuna ennennäkemättömän rakennustoiminnan.
Ilmeisesti tällä paikkakunnalla on sijaintinsa, läntisen Keski-Suomen luonnollisena keskuksena, kauniin luontonsa, edullisten maanomistusolojen ym. tekijöiden puolesta ollut mahdollisuuksia jatkuvalle kasvamiselle sen kerran alkuun päästyä.
Keuruun Kirkonkylän kehittymisen ja kasvamisen lähtökohtana on pidettävä 1930-luvun loppupuolta, tarkemmin sanoen vuotta 1939. Tuo vuosi oli sen ajanjakson viimeinen, jonka aikana tämä paikkakunta oli pysynyt lähes muuttumattomana pitkän alkaa.
Vuoden 1939 loppupuolella siis tasan 40 vuotta sitten oli Keuruullakin tapahtunut jo suuria muutoksia. Oli syttynyt sota. Tänne tulvahti runsaasti karjalaista siirtoväkeä, tästä muodostui myös huomattava sotilaallinen keskus, siitä syystä, että Keuruu oli sotilaspiirin keskuspaikka siihen aikaan. Oli olemassa Keuruun sotilaspiiri. Kehityksen pyörä alkoi noista ajoista lähtien pyöriä. Keuruun Kirkonkylä alkoi muuttua.
Millainen oli siis Keuruun Kirkonkylä vuonna 1939 ennen suurten muutosten aikaa. Esitykseni ei voi olla täydellinen. Kerron vain siitä kuvasta, minkä tästä paikkakunnasta sain muutettuani juuri syksyllä vakituisesti tänne ja siitä, mitä Haapamäellä syntyneenä ja kasvaneena keuruulaisena tästä tiesin. Olen myös saanut tutustua silloiseen paikkakunnan karttaan.
Keuruun Kirkonkylä oli vielä 1930-luvun loppupuolella täysin idyllinen kirkonkylä. En sanoisi, että se olisi ollut mikään maalaisidylli. Asujaimistonsa ja kesävieraittensa ansiosta tämä kylä vaikutti jollain tavoin herraskaiselta. Käydessämme Haapamäeltä ennen täällä Keuruulla, tuntui kuin täällä olisi ainainen pyhänpito. Kirkonkylän päätiellä, "Kirkkokankaalla" kuten Keuruun tietä silloin sanottiin, saattoi tulla vastaan pääkaupunginkin hienostoa, jopa kuuluisuuksia. Täällä toimi silloin tohtori Heikinheimon hoitama ja omistama Kuuselan parantola sekä Seipon lepokoti. Näissä laitoksissa paikalliset kesävieraat pääasiassa asuivatkin. Olipa Kuuselan parantolassa kesällä 1938 tasavallan presidenttikin. Kansallispirtissä vietettiin rouva Kallion 60-vuotisjuhlaa.
Paikallista väestöähän täällä ei silloin ollut paljoa. Jokainen tunsi toisensa. Kun liikenne oli vähäistä, oli koko kirkonkylä säilynyt jollain tavoin luonnonmukaisena. Aivan kylän keskustassa, päätien kahta puolta oli talojen ympärillä puutarhoja ja luonnonnurmikoita. Runsaat sireeni-istutukset levittivät kesäisin tuoksuansa. Kaikkialla maata peitti pehmeä hiekkamaan heinä, jonka joukossa kasvoi kissankelloja ja päivänkakkaroita.
Jäljellä oli silloin vielä rautatieaseman kauniit, tuoksuvat lehtikuuset. Ne olivat tosiaan oikein kirkkokeskuksen kaunistus. Asemalta uuteen kirkkoon päin oli mahtava koivikko. Multian tien risteyksessä olivat vielä uljaat männyt, joiden kaatamista moni suri.
Myös rakennustensa puolesta Keuruun kirkonkylä oli toisenlainen kuin nyt. Täällä ei ollut v. 1939 yhtään nykyaikaista keskuslämmityksellä varustettua rakennusta. Osuuskauppa Mäki-Matin rakennus oli ensimmäinen ja sekin valmistui vasta 1943.
Kertoessani, miten kirkonkylä oli rakennettu, lähtisin mielelläni koulualueelta, koska se oli työpaikkani ja sieltäpäin paikkakuntaa silloin tarkastelin. Koulualueella ei ollut suinkaan nykyistä suurta koulurakennusten ryhmää. Oli vain pihan takana vanha, puulämmitteinen puinen rakennus, joka siellä on vieläkin kylläkin peruskorjattuna.
Nykyisen uuden koulurakennuksen kohdalla oli pitkä koulun talousrakennus liitereineen ja aittoineen. Tien varressa oli alakoulurakennus, entinen pitäjäntupa. Monille keurulaisille tutun kaivon vieressä oli sauna- ja keittiörakennus. Laajan pihamaan peitti pehmeä nurmikko, joka sotavuosina polkeutui pois. Nykyisten peruskoulun yläasteen ja lukion rakennusten paikalla oli metsikkö kallioineen, suosilmäkkeineen, lammikkoineen ja mustikkamaineen. Koulualueen vieressä oli puurakennus, joka toimi eläinlääkärin virka-asuntona. Samainen rakennus oli myöhemmin terveystalona ja nyt purettu kokonaan pois.
Koulualueelta kirkonkylään päin, nykyisen Sieväsen kulman kohdalla, tiheän metsikön keskellä oli pieni rakennus, jossa asut Linnavaaran pariskunta. Siitä edelleen Härmän talo, Jalosen rakennukset, sitten Airaksisen pelto ja Airaksisen kaupparakennus nykyisen liiketalo Ostolan paikalla. Kansallispirtti eli silloin vielä tärkeätä aikaansa ollen Työväentalon ohella ainoa yleinen kokoontumispaikka.
Kuuluisa vanha Apteekki oli kunnossa ja toimi tietysti apteekkina. Sen vieressä nykyisen paikoitusalueen kohdalla oli apteekkarin asuinrakennus. Kippavuorella oli tietysti kirkko ja sen lähellä kanttorin asunto. Torinkulmassa oli rakennus, joka oli toiminut pankkina ja myöhemmin matkustajakotina. Asemarakennus oli tietysti paikallaan ja asemanpuistossa olevat rakennukset. Asemapuiston ja kirkon välistä johti kapeahko tie Melonsaareen ja edelleen Varissaareen ja Kolhoon. Sen varressa oli muutamia rakennuksia mm. Lähetystalo.
Radan takana olivat Rauhala, nykyinen Ilmoniemen talo. Luutosen talo, vanha pappila pappilana. Muutoin Pappilanniemi oli asumaton, enimmäkseen peltona. Niemen kärjessä oli Ahorannan huvila ja länsirannalla Riihiranta. Vanhan kirkon ympärillä olivat nykyiset rakennukset ja lisäksi kunnankirjuri Rainion kaksi rakennusta, joissa toisessa toimi posti. Nämä kaksi rakennusta on purettu pois rakennetun uuden tien kohdalta. Tarhian rannalla oli 5–6 rakennusta mm. Seippo samannimisellä harjulla.
Kauppayhtiön talo oli vielä entisellään ja sitten ns. Almun talo, jossa silloin toimi sotilaspiirin esikunta, myöhemmin rautakauppa, verotoimisto ym. Sen jälkeen oli Maatalouspankin rakennus ja sitten punatiilinen Keuruun Osuuskauppa. Siitä eteenpäin olivat Valkolan kaupparakennukset puutarhan keskellä. Aivan tien varressa oli varsinainen myymälä rakennus, jossa 110 vuotta sitten aloitti Keuruun ensimmäinen kansakoulu toimintansa.
Valkolan puutarhan ja Mäki-Matin välissä oli puinen, kaksikerroksinen Säästöpankin talo. Mäki-Matin kohdalla oli punaiseksi maalattu Saarisen talo. Mäki-Matin myymälä oli nyt jo puretussa, myöhemmin varastona toimineessa talossa. Kansallispankki toimi nykyisellä paikallaan puisessa rakennuksessa. Osuuspankin kohdalla oli Häggmanin majatalo.
Missä nyt on komea terveyskeskus, oli kauniiden puiston puiden ja viljelysten ympäröimä Kantola, tohtori Heikinheimon kaksikerroksinen talo, jossa oli myös vastaanottotila. Nykyisen kunnan virastotalon kohdalla oli kaksikerroksinen Kuuselan parantola. Koko Lehtiniemessä ei ollut muuta kuin kappalaisen pappila Lehtiniemi. Uuden urheilukentän kohdalla oli suuri ja ruma hiekkakuoppa, Annin montuksi sanottu. Sen äärellä Multian tien varressa oli Ismael Ruotsalaisen talo, entinen Piippu-Annin mökki. Siitä Multialle päin oli tien varressa vain muutamia rakennuksia.
Koko Seiponmäen asutus, Kurkilahden rannalla olevat rakennukset ja tietysti Kurkiniemen asutus kokonaan puuttuivat. Niiden paikalla oli vain metsää. Vanha urheilukenttä oli ja sen takana ns. Rakkauden polun, nykyisen Einari Vuorelan tien varressa sotilaspiirin varastoalue. Työväentalo oli ja tien toisella puolen Aadam Tuomisen talo sekä pari muuta. Aromaa oli ja sen vieressä Jukolan talo. Esson paikalla oli huonokuntoinen "Anna-Liisan mökki." Hurttian talo oli paikallaan, sanoin viljamakasiini ja siitä Meijerille johtavan tien varressa muutama rakennus.
Teollisuusalueella oli Lampisen saha ja Vuolle-Apialan terva-ja tärpättitehdas sekä meijeri. Mutta Isonkivenniemi, Melonsaari, Varissaari ja Mustasaari olivat melkein asumattomat paria rakennusta lukuun ottamatta. Ei ollut Orionia, nykyistä Tiwiä ei Otavaa. Otavan paikalla oli Rautoniemen torppa.
Tarhian tausta oli asumaton Kivelää, Ahorannan taloa, Päkäriä ja jotain muuta lukuun ottamatta. Sukkatehdas oli, sanoin Niemisen kauppa, kunnan vanha sairaala oli nykyisten Tiwin kerrostalojen paikalla, kunnantoimisto oli nykyisessä päiväkodin rakennuksessa. Huviniemessä oli silloin asutusta Lapinmäkeen saakka.
Asutusta ei luettele tämän enempää. Tietysti jotain on jäänyt mainitsematta. Yleensä asutus oli silloin monin verroin vähäisempää kuin nykyään.
Tieverkosto oli sama, mikä oli ennen nykyisten uusien teiden rakentamista. Jyväskylän maantie ylitti rautatien Lapinsalmen takana päästäkseen vanhalle Lapinsalmen sillalle ja ylitti jälleen rautatien salmen tällä puolen tullakseen Vanhan kirkon ohi keskustaan ja jatkaakseen Uuden kirkon ohi Kolhon tielle. Haapamäelle ei sitä kautta päästykään.
Kangasmannilan tietä ei silloin Pappilanniemessä ollut. Rauhalan kohdalla oli jälleen rautatien ylikäytävä, josta pääsi Pappilanniemeen ja radan vartta pappilaan ja edelleen Lapinsillalle. Monet ylikäytävät olivat liikenteellisesti vaarallisia. Usein sattuikin onnettomuuksia. Rauhalan risteyksestä lähtevää yhdystietä Multiantielle ei ollut, vaan kaikki liikenne kulki Kirkonkylän halki nykyistä Keuruun tietä.
Teollisuutta edustivat silloin edellä mainitut Lampisen saha, Vuolle Apialan terva- ja tärpättitehdas, Mäkisen Sukkatehdas, Meijeri ja Mylly sekä Jalosen nahkuriliike.
Kauppaliikkeistä on jo mainittu Keuruun Osuuskauppa, Osuusliike Mäki-Matti, Artturi Valkolan kauppa, Heikki Airaksisen ja Aarne Niemisen kaupat, Simeliuksen vaatetusliike sekä Keuruun Kirjakauppa.
Rahalaitoksia täällä olivat Kansallis-Osake-Pankin konttori, jota hoiti pankinjohtaja Väinö Aaltio, Maatalous-Osake-Pankki, jonka johdossa taisi silloin jo olla Uuno Kivimannila. Keuruun Osuuskassa oli toimitalossaan punatiilirakennuksessa uuden uimalaitoksen luona. Sitä hoiti maanviljelijä Janne Pekkala, Säästöpankkia hoiti kanttori Kalle Virtanen. Posti ja postipankki oli Vanhan kirkon vieressä olevassa rakennuksessa.
Muista palvelulaitoksista mainittakoon lukuisat pienet kahvilat ja parturiliike. Varsinaista matkustajakotia ja ruokapaikkaa ei ollut muuta kuin Häggmanin majatalo.
On jo mainittu, että Keuruun Kirkonkylässä oli Keuruun Sotilaspiirin Esikunta, joka toimi ns. Almun talossa huoneistossa, jossa myöhemmin oli verovirasto. Paikkakunnalla nähtiin siis sotilashenkilöitä. Sotilaspiirin sijainnista johtui, että Keuruulla muodostettiin lokakuussa 1939 liikekannallepanon yhteydessä kaksi joukko-osastoa. Jalkaväkirykmentti 30 eli Kempin rykmentti sekä ratsumestari Waldenin johtama Kev. Os. 8. Näihin kuului lähes 4000 miestä ja n. 700 hevosta.
Edellä on jo mainittu henkilöitä kaupan ja teollisuuden sekä rahalaitosten osalta. Muista henkilöistä mainittakoon vielä kunnanvaltuuston puheenjohtaja maalari Eemil Sinervä, kunnanhallituksen puheenjohtaja Väinö Kutinlahti ja kunnankirjuri Yrjö Rainio. Seurakunnan kirkkoherrana toimi rovasti Lauri Kalliala, kappalaisena Frans Kotiranta, kunnanlääkärinä tohtori Yrjö Karvinen ja jo edellä mainittu silloinen piirilääkäri Oskari Heikinheimo, joka monella tavoin on vaikuttanut paikkakunnan elämään ja kuvaan.
Nimismiehenä oli Ilmari Sarkkila, eläinlääkärinä Vuorentie ja Suojeluskunnan aluepäällikkönä Stewen.
Koululaitos oli vuonna 1939 nykyistä paljon vähäisempi, kirkonkylässä oli ainoastaan kansakoulu. Oppikoulua keuruulaiset kävivät pääasiassa Haapamäellä joko päivittäin junalla kulkien tai Haapamäellä asuen. Kun oppikouluun meni ennen peruskoulun tuloa 80 % oppivelvollisista meni sinne vielä 1939 vain 15–20 %. Kirkonkylän kansakoulussa oli oppilaita 1939 122 ja ennen peruskouluun siirtymistä 480. Nousu on ollut 4-kertainen, opettajia oli 4 ja vuonna 1973 18.
Mikäli paikkakunnan suuruutta voidaan mitata kansakoulun oppilasmäärän mukaan, mainittakoon, että Kirkonkylän kansakoulun oppilasmäärä oli 1939 koko kunnan kansakoulujen oppilasmäärästä 13,5 % ja vuonna1973 lähes 50 %. Haapamäellä vastaavat määrät olivat 1939 23, 5 % ja 1973 22 % ja kaikissa muissa kansakouluissa yhteensä 1939 63% ja 1973 28%.
Näittenkin lukujen perusteella voidaan todeta, että Kirkonkylä on kasvanut ja muut kylät pienentyneet. Maaseudun väestöä ja myös Haapamäen taajaman väestöä on siirtynyt Kirkonkylään ja ohi senkin. Sama ilmiö, mikä muuallakin. Ihmiset hakevat työtä, koulutusta ja palveluksia. Mikäli näitä on saatu Kirkonkylästä, on muuttoväestö pysähtynyt tänne. On syytä korostaa sitä, kuinka tärkeätä on, että kunnan alueella on voimakas keskusta, joka pystyy tarjoamaan kunnan asukkaille, sitä, mitä he ovat lähteneet hakemaan, ja näin muuttoliike ei mene kunnan rajojen ulkopuolelle.
Keuruun Kirkonkylää on siis rakennettu ja kehitetty. Siinä yhteydessä on jouduttu muuttamaan kirkonkylämme kuvaa, hävittämään paljon kaunista ja arvokasta. Osittain se on ollut pakon sanelemaa, mutta on menty liiallisuuksiinkin. Erikoisesti keskustan kalsea kuva on siitä seurauksena. On syytä säilyttää ja entisöidä paikkakunnalle luonteenomaisia arvokkaita rakennuksia, säilyttää puita ja puistoja, niin että laajentunut ja kasvanut asutus sulautuisi paikkakunnan kauniiseen luontoon ja edelleen niin, että vaikka Keuruun Kirkonkylä olisi kaupunki, voitaisiin se tuntea aina keuruulaiseksi kaupungiksi.
Aihe
kirkonkylät, Keuruu, 1930-luku, asutus, koulut, rakennukset, taajamat, Keski-Suomi, sotilaspiirit, Haapamäki, MarttiKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.