Ei ollut ihme, että Valkealahden Hepolammen ja Pajulammen väliselle kauniille Hepoharjulle nousi tanssilava. Lavalla oli monta nimeä kuin rakkaalla lapsella.
–Sitä kutsuttiin milloin Valkealahden, Hepoharjun tai Tiusalan lavaksi. Lavan rakennelman, joka oli ollut tanssikäytössä Kalettomalla, osti Valkealahden nuorisoseura vuonna 1948, jolloin lavan toiminta alkoi. Hepolammen päälle rakennettiin puoliksi toinenkin lava, jolloin Hepoharjulla pystyi tanssimaan kahden orkesterin tahdissa, tietää kylältä kotoisin oleva Lauri Permikangas.
Permikankaan mukaan Tiusalan lavalla esitettiin Keuruun ensimmäisenä kesäteatteriesityksenä 7 veljestä vuonna 1959. Ensi-illassa oli katsojia lähes 800 ihmistä.
–Suositulla lavalla ei järjestetty tansseja joka viikonloppu. Juhannusjuhlat ja erilaiset kesäjuhlat kokosivat ihmisiä muualtakin kuin Valkealahdesta, Permikangas jatkaa.
Valkealahtelainen Jorma Nässi muisteli, että Valkealahden Nuorisoseura teki yhteistyötä Kassinharjun tanssijärjestäjien kanssa.
–Ennen kesäkauden alkua molemmat tanssijärjestäjät keskustelivat esiintyjistä, milloin kukakin olisi tulossa Valkealahteen ja Kassinharjulle. Ainakin Henry Theel ja Niilo Tarvajärvi vierailivat Hepoharjulla, Nässi kertaa.
Nässi muisteli, kuinka lavalle saavuttiin linja-autolta kävellen harjulle johtavaa siltaa pitkin. Sillalla sijaitsi lipunmyyntipaikka.
–Tiusalan lava oli hyvä rahasampo nuorisoseuralle, joka toi samalla kylälle aktiiviteetteja. Toiminta lavalla päättyi 1960-luvulla, Nässi toteaa.

Aihe
Valkealahti, tanssilavat, nuorisoseurat, kesäteatterit, KeuruuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Tekijä
Lähde
https://www.suurkeuruu.fi/elamanmeno/kahden-tanssilavan-valkealahti-200148405
Julkaisija
Alma Media Kustannus Oy/Suur-Keuruu