Talvi- ja jatkosodan ja rauhansopimusten seurauksena luovutetuilta alueilta evakuoitiin koko väestö sekä karjaa ja omaisuutta niin paljon kuin kyettiin ja ehdittiin. Evakkoja oli kaikkiaan yli kymmenesosa koko Suomen väestöstä, yhteensä noin 430 000 henkeä, joista karjalaisia oli 410 000. Suomen pinta-alasta menetettiin kymmenesosa, teollisuustuotannosta leikkautui kymmenesosa ja peltopinta-alasta 12 %.
Evakkomatkaa kuljettiin hyvin monella tavalla: junilla matkustaja- ja härkävaunuissa, hevoskyydillä, kävellen osa karjaa ajaen, polkupyörillä, vesistöjä ylitettiin proomuilla. Sotien jälkeen monet evakot joutuivat vielä vaihtamaan asuinpaikkaa ja useat perheet löysivät lopullisen kotipaikan vasta 1940 –luvun lopulla. Kunkin luovutetun pitäjän maatalousväestö pyrittiin sijoittamaan samoille seuduille.
Keuruun seudulle asettui 1940 –luvun loppuun mennessä noin 2 500 evakkoa, mikä lisäsi kunnan asukasmäärää noin 20 %:lla. Keuruu oli yhtenä sijoituskuntana Valkjärven ja Lumivaaran maatalousväestölle. Keuruulle asettui väkeä myös Pyhäjärveltä, Sortavalasta, Harlusta, Räisälästä, Viipurista, kaikkiaan noin 30 luovutetusta pitäjästä. Siirtokarjalaisten asuttamisen jälkeen joka kuudes Keurusseudun asukas oli siirtokarjalaisia. Alkoi yhteinen jälleenrakentamisen aika.
Karjalaiset vilkastuttivat monin tavoin paikkakunnan elämää maanviljelijöinä, eri alojen työntekijöinä, yrittäjinä, luottamushenkilöinä, yhdistysaktiiveina, kulttuuriväkenä. Myös avioliitot paikallisen väestön kanssa sekoittivat mukavasti geeniperimää. Suurimmat yhtenäiset karjalaisasutukset Keuruulla syntyivät Pappilanniemeen, Airolahteen sekä Suojoelle ja Työlaitoksen (nykyinen Ekokylä) ympäristöön.
Leo Lius on todennut: ”Suhteet paikallisen väestön ja karjalaisten kesken ovat täällä Keuruulla aina olleet kiitettävät. Kun on apua tarvittu, on myös paikallinen väestö ollut apuaan antamassa. Me karjalaiset olemmekin kanta-asujaimistolle syvästi kiitollisia siitä aineellisesta ja henkisestä tuesta, jota olemme näiden vuosikymmenien aikana saaneet.” Tämän voi allekirjoittaa. Kotoutuminen on onnistunut erittäin hyvin. Toki karjalaisilla itselläänkin lienee osuutta asiaan. Alkaisivatkohan karjalaiset kohta olla jo itsekin kanta-asujaimistoa?
Keuruun Karjalaseuran 70-juhlavuonna 2016 Veteraanipuistoon pystytettiin Uusi koti -muistomerkki muistuttamaan sekä karjalaisten evakkojen asettumisesta Keuruulle, että kunnioittamaan yleensä jälleenrakennussukupolvia.
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki löytyy lähes jokaisesta Suomen kunnasta. Ne pystytettiin pääosin 1950 –luvulla. Muistomerkki on ollut tärkeä muistelu- ja hiljentymispaikka karjalaisille, kun luovutetulle alueelle haudattujen esivanhempien ja omaisten leposijat olivat vuosikymmeniä saavuttamattomissa rajan takana. Ja kun sitten vihdoin alettiin taas päästä käymään vanhoilla hautausmailla, voitiin todeta, että lähes kaikki niistä oli hävitetty.
Keuruulla pohdittiin pitkään muistomerkin sijoituspaikkaa. Pitkällisen valmistelun tuloksena vanhan kirkon puistoon paljastettiin 14.7.1957 – tasan kuusikymmentä vuotta sitten - arkkitehti Laila Niemiojan suunnittelema muistomerkki vaikuttavine teksteineen: Teidän uskonne ja toivonne on perintö, siunauksena sukupolville!
Keuruun Karjalaseurasta ja toimijoista
Karjalaisuus Keuruulla on vielä hyvissä voimissa, vaikka soljuvaa karjalan murretta haastaakin enää kovin harva. Keuruun Karjalaseura on toiminut jo 70 vuotta karjalaisten yhdyssiteenä ja karjalaisen kulttuurin vaalijana. Enimmillään seurassa on ollut noin 300 jäsentä, tällä hetkellä noin puolet siitä.
Seuran hallitus on ollut toiminnan ydinjoukko. Valtavan panoksen seuran hyväksi teki lähes 50 vuoden ajan Leo Lius, joka oli aktiivinen toimija monessa muussakin. Kun Leo jäi v. 2000 pois seuran hallituksesta, jaettiin tehtävät kahdeksalle henkilölle. Pitkäaikaisia aktiiveja sekä seuran toiminnassa että muuallakin ovat olleet mm. Mauno Lius, Vilho Sihvo, Olavi Iivonen, Erkki Tarkiainen, Anja Suomäki, Meeri Karhu, Laura Simonmaa, Helena Hirvenlahti ja Riitta Vanhanen
Tulevaisuuden keskeinen toimintamuoto Karjalaseurassa on vertaistuen ja tietoverkoston tarjoaminen kaikille karjalaisuudesta ja karjalaisista juuristaan kiinnostuneille.
*********************************************************
Lauri Oinonen, Joonas Röppänen, Timo Kosonen, Maija Kajosmäki, Tero Mäkelä, Riitta Vanhanen, Pekka Kajarinne, Outi Mulari, Eine Joutsijoki, Salli Kajosmäki, Salla Sipponen, Eija Ruoho, Tapani Paasu, Erkki A. Jaatinen, Emilia Koikkalainen, Rainer Liimatainen, Veikko Santala, Markku Rämö, Kari Pikkusaari, Raija Kuulusa, Nina Lius, Aarno Musakka……
Mikä näitä nykykeuruulaisia yhdistää? Ainakin se, että kaikilla heillä on karjalaisia juuria!
Evakkomatkaa kuljettiin hyvin monella tavalla: junilla matkustaja- ja härkävaunuissa, hevoskyydillä, kävellen osa karjaa ajaen, polkupyörillä, vesistöjä ylitettiin proomuilla. Sotien jälkeen monet evakot joutuivat vielä vaihtamaan asuinpaikkaa ja useat perheet löysivät lopullisen kotipaikan vasta 1940 –luvun lopulla. Kunkin luovutetun pitäjän maatalousväestö pyrittiin sijoittamaan samoille seuduille.
Keuruun seudulle asettui 1940 –luvun loppuun mennessä noin 2 500 evakkoa, mikä lisäsi kunnan asukasmäärää noin 20 %:lla. Keuruu oli yhtenä sijoituskuntana Valkjärven ja Lumivaaran maatalousväestölle. Keuruulle asettui väkeä myös Pyhäjärveltä, Sortavalasta, Harlusta, Räisälästä, Viipurista, kaikkiaan noin 30 luovutetusta pitäjästä. Siirtokarjalaisten asuttamisen jälkeen joka kuudes Keurusseudun asukas oli siirtokarjalaisia. Alkoi yhteinen jälleenrakentamisen aika.
Karjalaiset vilkastuttivat monin tavoin paikkakunnan elämää maanviljelijöinä, eri alojen työntekijöinä, yrittäjinä, luottamushenkilöinä, yhdistysaktiiveina, kulttuuriväkenä. Myös avioliitot paikallisen väestön kanssa sekoittivat mukavasti geeniperimää. Suurimmat yhtenäiset karjalaisasutukset Keuruulla syntyivät Pappilanniemeen, Airolahteen sekä Suojoelle ja Työlaitoksen (nykyinen Ekokylä) ympäristöön.
Leo Lius on todennut: ”Suhteet paikallisen väestön ja karjalaisten kesken ovat täällä Keuruulla aina olleet kiitettävät. Kun on apua tarvittu, on myös paikallinen väestö ollut apuaan antamassa. Me karjalaiset olemmekin kanta-asujaimistolle syvästi kiitollisia siitä aineellisesta ja henkisestä tuesta, jota olemme näiden vuosikymmenien aikana saaneet.” Tämän voi allekirjoittaa. Kotoutuminen on onnistunut erittäin hyvin. Toki karjalaisilla itselläänkin lienee osuutta asiaan. Alkaisivatkohan karjalaiset kohta olla jo itsekin kanta-asujaimistoa?
Keuruun Karjalaseuran 70-juhlavuonna 2016 Veteraanipuistoon pystytettiin Uusi koti -muistomerkki muistuttamaan sekä karjalaisten evakkojen asettumisesta Keuruulle, että kunnioittamaan yleensä jälleenrakennussukupolvia.
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki
Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki löytyy lähes jokaisesta Suomen kunnasta. Ne pystytettiin pääosin 1950 –luvulla. Muistomerkki on ollut tärkeä muistelu- ja hiljentymispaikka karjalaisille, kun luovutetulle alueelle haudattujen esivanhempien ja omaisten leposijat olivat vuosikymmeniä saavuttamattomissa rajan takana. Ja kun sitten vihdoin alettiin taas päästä käymään vanhoilla hautausmailla, voitiin todeta, että lähes kaikki niistä oli hävitetty.
Keuruulla pohdittiin pitkään muistomerkin sijoituspaikkaa. Pitkällisen valmistelun tuloksena vanhan kirkon puistoon paljastettiin 14.7.1957 – tasan kuusikymmentä vuotta sitten - arkkitehti Laila Niemiojan suunnittelema muistomerkki vaikuttavine teksteineen: Teidän uskonne ja toivonne on perintö, siunauksena sukupolville!
Keuruun Karjalaseurasta ja toimijoista
Karjalaisuus Keuruulla on vielä hyvissä voimissa, vaikka soljuvaa karjalan murretta haastaakin enää kovin harva. Keuruun Karjalaseura on toiminut jo 70 vuotta karjalaisten yhdyssiteenä ja karjalaisen kulttuurin vaalijana. Enimmillään seurassa on ollut noin 300 jäsentä, tällä hetkellä noin puolet siitä.
Seuran hallitus on ollut toiminnan ydinjoukko. Valtavan panoksen seuran hyväksi teki lähes 50 vuoden ajan Leo Lius, joka oli aktiivinen toimija monessa muussakin. Kun Leo jäi v. 2000 pois seuran hallituksesta, jaettiin tehtävät kahdeksalle henkilölle. Pitkäaikaisia aktiiveja sekä seuran toiminnassa että muuallakin ovat olleet mm. Mauno Lius, Vilho Sihvo, Olavi Iivonen, Erkki Tarkiainen, Anja Suomäki, Meeri Karhu, Laura Simonmaa, Helena Hirvenlahti ja Riitta Vanhanen
Tulevaisuuden keskeinen toimintamuoto Karjalaseurassa on vertaistuen ja tietoverkoston tarjoaminen kaikille karjalaisuudesta ja karjalaisista juuristaan kiinnostuneille.
*********************************************************
Lauri Oinonen, Joonas Röppänen, Timo Kosonen, Maija Kajosmäki, Tero Mäkelä, Riitta Vanhanen, Pekka Kajarinne, Outi Mulari, Eine Joutsijoki, Salli Kajosmäki, Salla Sipponen, Eija Ruoho, Tapani Paasu, Erkki A. Jaatinen, Emilia Koikkalainen, Rainer Liimatainen, Veikko Santala, Markku Rämö, Kari Pikkusaari, Raija Kuulusa, Nina Lius, Aarno Musakka……
Mikä näitä nykykeuruulaisia yhdistää? Ainakin se, että kaikilla heillä on karjalaisia juuria!
Aihe
Karjala, Valkjärvi, Lumivaara, Pyhäjärvi -- Karjala, Sortavala, Harlu, Räisälä, Viipuri, karjalaiset, siirtoväki, asutus, Pappilanniemi, Airolahti, Suojoki, työlaitokset, KeuruuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Taustatietoa Keuruulle asettuneesta karjalaisesta siirtoväestä ja Keuruun Karjalaseuran toiminnasta.
Tekijä
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto