Paikoin vielä 1930 - luvulla saattoi olla navetoita, jossa oli niin sanottu sekasontanavetta. Siellä käytettiin kuivikkeena osaksi hakoja. Na hakattiin pieniksi paloiksi ja kaikki oksat otettiin pois. Niiden lisänä saatettiin käyttää pahnaa, mutta ne jouduttiin antamaan eläimille ruuaksi pääosin. Jossain saattoi olla rahkasammal pehkua osana kuivikkeena.
Lypsy suoritettiin käsin, joskaan talvella ei maitoa kovin paljon tullut. Lehmät poikivat pääosin keväällä, kun ne pääsivät laitumella, lypsivät hyvin. Jalostus ei toki ollut sillä tasolla kuin tulevaisuudessa. Eikä tuota maitoa viety meijeriin pienistä paikoista. Jonkin verran tinkimaitoa saattoi mennä ja jokunen voikilo myytiin. Sitä saatettiin viedä kauppoihinkin.
Tästä nautakarjatalous alkoi kohota myös pienissä talouksissa. Kursseja käytiin niin maidon hoidossa kuin karjan jalostuksessa. Tällä lailla kylvettiin siementä, jotta pienissäkin paikoissa voitiin saada vakituista ansiota. Tähän vaikutti meijeritoiminnan yleistyminen, näin kehitettiin keräilylinjoja maakuntaan. Tämä toiminta yleistyi todella hitaasti, mutta eteenpäin mentiin. Tuossa välillä investoitiin separaattoriin ja kirnuun. Niillä saatiin kerma erotettua maidosta ja kirnuttua voita. Sitä sitten markkinointiin, se oli parempi koska se ei pilaantunut niin nopeasti kuin maito. Vanha puinen pystykirnu jäi veivattavan kirnun varjoon ja siitä tuli antiikkiesine.
Seuraava vaihe oli sitten saada maito jäähdytettyä mahdollisimman nopeasti lypsyn jälkeen. Talvellahan se onnistui, mutta kesällä oli asia toisin. Toki oli paljon kylmiä lähteitä, mutta ne ei aina ollut lähellä kartanoa, joten niiden käyttö ei aina tullut kuuloon. Pienempiä määriä saatettiin jäähdyttää kaivossakin. Se soveltui parhaiten kermalle. Näin ollen piti kehittää uutta.
Jäähdytyksessä kesällä oli hyvä, kun talvella nostettiin järvestä jäätä, joka ajettiin kartanolle varjoisaan paikkaan, peitettiin. Sahanpuru oli hyvää siihen tarkoitukseen. Kesällä sitten haettiin palanen jäätä veden sekaan ja maitoastia sinne jäähtymään. Näin maito saatiin kestämään kuljetus meijeriin.
Seuraava vaihe oli, kun sähköt yleistyivät koneellinen jäähdyttäjä tuli. Se vähensi työtä huomattavasti maidon hoidossa. Silloin saatiin tasalaatuista maitoa ympäri vuoden. Meijerillä kun oli, hinnoittelu laadun mukaan niin tulot vakiintuivat ja lisääntyivät. Kehitys jatkoi kulkuaan vääjäämättä eteenpäin.
Seuraavaksi tuli lypsykone taloon. Sillä lehmät saatiin lypsettyä eikä tarvinnut käyttää käsivoimia. Lehmät ensin ihmettelivät moista konetta, joka piti navetassa melkoista meteliä. Pian kuitenkin tottuivat siihen ja käsin lypsy ei enää oikein niille kelvannutkaan. Taas oli menty askel eteenpäin. Mikä lienee tuo lopputulema sitä voisi vain arvailla ainakin entisaikaan. Nopeasti tuo on tullut kehitys jota ei oikein tahdo osata ennustaa.
Kehitys kuitenkin jatkui. Pienimmät tilat putosivat pois kyydistä. Niillä ei ollut mahdollisuutta kasvaa, joten ne elävät vain omavaraisena maidon suhteen. Tämän jälkeen tuli tilasäiliö, jonne maito lypsettiin. Se ei kuitenkaan soveltunut aivan pienimmille karjoille. Tilasäiliö jäähdytti maidon nopeasti ja piti sen optimi lämpötilassa kaiken aikaa. Näin laatu parani ja laatutappioita ei juurikaan tullut. Vaatimuksena kuitenkin oli, että navetalle täytyi päästä isolla kuorma-autolla keli kuin keli. Letku piti saada tankkiin kiinni, jotta maito saatiin mittarin läpi kyytiin.
Seuraavana oli putkilypsykone, jolla maito meni suoraan tuonne tankkiin lypsettäessä. Se oli muutoin kätevä, mutta pesu piti opetella hyvin, jotta se pysyi puhtaana ja maidon laatu hyvänä. Sen kyllä oppi nopeasti suorittamaan oikein. Sen ansiosta jäi toki monta vaihetta pois maidon käsittelyssä. Kehitys siinäkin kulki eteenpäin huimin askelin. Ei olisi 1940 – luvulla uskonut mihinkä minunkin aikana tultiin vuoteen 1975 mennessä. Aikoinaan ei olisi voinut uskoa kaikkea todeksi mitä tuleman pitää. Näin on vain käynyt. Jatkumo tuntuu vain kiihtyvän, kun aika kuluu. Mikä lienee päätepiste arvata sopii.
Lypsy suoritettiin käsin, joskaan talvella ei maitoa kovin paljon tullut. Lehmät poikivat pääosin keväällä, kun ne pääsivät laitumella, lypsivät hyvin. Jalostus ei toki ollut sillä tasolla kuin tulevaisuudessa. Eikä tuota maitoa viety meijeriin pienistä paikoista. Jonkin verran tinkimaitoa saattoi mennä ja jokunen voikilo myytiin. Sitä saatettiin viedä kauppoihinkin.
Tästä nautakarjatalous alkoi kohota myös pienissä talouksissa. Kursseja käytiin niin maidon hoidossa kuin karjan jalostuksessa. Tällä lailla kylvettiin siementä, jotta pienissäkin paikoissa voitiin saada vakituista ansiota. Tähän vaikutti meijeritoiminnan yleistyminen, näin kehitettiin keräilylinjoja maakuntaan. Tämä toiminta yleistyi todella hitaasti, mutta eteenpäin mentiin. Tuossa välillä investoitiin separaattoriin ja kirnuun. Niillä saatiin kerma erotettua maidosta ja kirnuttua voita. Sitä sitten markkinointiin, se oli parempi koska se ei pilaantunut niin nopeasti kuin maito. Vanha puinen pystykirnu jäi veivattavan kirnun varjoon ja siitä tuli antiikkiesine.
Seuraava vaihe oli sitten saada maito jäähdytettyä mahdollisimman nopeasti lypsyn jälkeen. Talvellahan se onnistui, mutta kesällä oli asia toisin. Toki oli paljon kylmiä lähteitä, mutta ne ei aina ollut lähellä kartanoa, joten niiden käyttö ei aina tullut kuuloon. Pienempiä määriä saatettiin jäähdyttää kaivossakin. Se soveltui parhaiten kermalle. Näin ollen piti kehittää uutta.
Jäähdytyksessä kesällä oli hyvä, kun talvella nostettiin järvestä jäätä, joka ajettiin kartanolle varjoisaan paikkaan, peitettiin. Sahanpuru oli hyvää siihen tarkoitukseen. Kesällä sitten haettiin palanen jäätä veden sekaan ja maitoastia sinne jäähtymään. Näin maito saatiin kestämään kuljetus meijeriin.
Seuraava vaihe oli, kun sähköt yleistyivät koneellinen jäähdyttäjä tuli. Se vähensi työtä huomattavasti maidon hoidossa. Silloin saatiin tasalaatuista maitoa ympäri vuoden. Meijerillä kun oli, hinnoittelu laadun mukaan niin tulot vakiintuivat ja lisääntyivät. Kehitys jatkoi kulkuaan vääjäämättä eteenpäin.
Seuraavaksi tuli lypsykone taloon. Sillä lehmät saatiin lypsettyä eikä tarvinnut käyttää käsivoimia. Lehmät ensin ihmettelivät moista konetta, joka piti navetassa melkoista meteliä. Pian kuitenkin tottuivat siihen ja käsin lypsy ei enää oikein niille kelvannutkaan. Taas oli menty askel eteenpäin. Mikä lienee tuo lopputulema sitä voisi vain arvailla ainakin entisaikaan. Nopeasti tuo on tullut kehitys jota ei oikein tahdo osata ennustaa.
Kehitys kuitenkin jatkui. Pienimmät tilat putosivat pois kyydistä. Niillä ei ollut mahdollisuutta kasvaa, joten ne elävät vain omavaraisena maidon suhteen. Tämän jälkeen tuli tilasäiliö, jonne maito lypsettiin. Se ei kuitenkaan soveltunut aivan pienimmille karjoille. Tilasäiliö jäähdytti maidon nopeasti ja piti sen optimi lämpötilassa kaiken aikaa. Näin laatu parani ja laatutappioita ei juurikaan tullut. Vaatimuksena kuitenkin oli, että navetalle täytyi päästä isolla kuorma-autolla keli kuin keli. Letku piti saada tankkiin kiinni, jotta maito saatiin mittarin läpi kyytiin.
Seuraavana oli putkilypsykone, jolla maito meni suoraan tuonne tankkiin lypsettäessä. Se oli muutoin kätevä, mutta pesu piti opetella hyvin, jotta se pysyi puhtaana ja maidon laatu hyvänä. Sen kyllä oppi nopeasti suorittamaan oikein. Sen ansiosta jäi toki monta vaihetta pois maidon käsittelyssä. Kehitys siinäkin kulki eteenpäin huimin askelin. Ei olisi 1940 – luvulla uskonut mihinkä minunkin aikana tultiin vuoteen 1975 mennessä. Aikoinaan ei olisi voinut uskoa kaikkea todeksi mitä tuleman pitää. Näin on vain käynyt. Jatkumo tuntuu vain kiihtyvän, kun aika kuluu. Mikä lienee päätepiste arvata sopii.
Aihe
maidontuotanto, navetat, muistelu, lehmätKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Lauri Permikangas muistelee maitotilojen kehitystä.
Tekijä
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto