1940-ja 1950-luvuilla Haapamäellä syntyi paljon lapsia. Kun pappi saatiin johonkin taloon kastamaan lasta, saatettiin kastaa monta, eri perheiden lasta kerralla. Sitten kastetut saattoivat aikuisen sanoa, että heidät on samalla vedellä kastettu.
Kotona järjestetyn kastetilaisuuden yhteydessä saattoi olla myös koko kylän hartaushetki. Varsinaisia kastejuhlia ei useinkaan pidetty. Lapset saatettiin kastaa myös jumalanpalveluksen jälkeen. Paikkana oli vanha yhteiskoulu ja myöhemmin oma Haapamäen kirkko.
Rippikoulusta kohti aikuisuutta
Rippikoulun käyminen oli tärkeä rajapyykki nuoren elämässä. Rippikoulu käytiin, enemmän tai vähemmän innostuneesti, mutta kuitenkin pois päiväjärjestyksestä. 1950–1960-luvulla rippikoulua piti käydä pitkään, talvisaikaan vielä monta tuntia koulupäivän päälle, ja vielä usean viikon ajan. Koska konfirmaatiopäivänä piti olla 15-vuotias, syksyllä syntyneet kävivät rippikoulun vasta seuraavana vuonna.
Sellaistakin muisteltiin, että saattoipa rippikoulussa oppia muutakin, kuten tupakoimaan. Kerran pastori Nurminen yllätti rippikouluaikana pojat tupakalta ja tokaisi: ” Ne jotka tienaa itse tupakkarahansa, saa jäädä.” Ja kyllähän sinne joku jäikin.
Pöyhölän entisessä pappilassa järjestettiin kesäaikaan rippikouluja. Pappila oli myyty jo 1920-luvullla Suomen Nuorten Kristilliselle Liitolle, joka myös järjesti rippileirit. Konfirmaatio oli Keuruun vanhassa kirkossa. Tytöt pukeutuivat valkoisiin, ja 1960-luvun suosikkiasuna oli teryleenistä valmistettu vekkihame. Muodikasta hametta pidettiin myöhemmin ahkerasti arkikäytössä.
1960-luvun lopulla käytiin päivärippikoulua kesällä. Se kesti kaksi viikkoa. Myöhemmin tuli Pihlajaveden Leirisaaresta rippileirien pitopaikka.
Haapamäen rippikoululaiset pääsivät ripille Keuruun uudessa kirkossa, kunnes oman kirkon valmistumisen jälkeen vuonna 1953 rippikirkko oli tietysti oma Haapamäen kirkko. Ensimmäiset rippilapset pääsivät ripille Haapamäellä helmikuussa 1954.
Kirjoittamaton, mutta tunnettu sääntö oli, että tansseihin ei saanut mennä, ennen kuin rippikoulu oli käyty. Kesällä lavatanssit tietysti kiinnostivat rippikoululaisia. 1960-luvulla varsinkin Riihon maamiesseurantalolla pidetyt tanssit kiinnostivat. Tanssit järjesti Haapamäen Pallo-Pojat.
Väkeä oli niin paljon, että kaikki eivät mahtuneet tanssimaan sisälle, vaan tanssivat ulkona. Tansseissa tapahtui kaikkea jännittävää, kuten kolholaisten ja haapamäkisten välisiä tappeluita. Huhu kertoo, että kerran seurakunnan kanttori löysi pari rippikoululaista tansseista. Kanttorin halkosavottaan osallistuminen riitti pitämään asian salassa papilta.
Rippilapset saattoivat saada konfirmaatiopäivänä lahjoja, mutta tavallista se ei ollut. Rippikoululaistytöt ihastelivat Julkun kultasepänliikkeen ikkunassa esillä olevia sormuksia ja koruja, ja haaveilivat saavansa niitä lahjaksi. Joskus haluttu koru ostettiin itse omilla metsänistutustienesteillä. Valkeana valheena saattoi suusta päästä, että koru olikin saatu rippipäivän lahjana kummilta.
Muita kukkia kuin tulppaaneja ei ollut ainakaan talven rippikoululaisille saatavilla. Talvella ripille päässeet tytöt pukeutuivat mustiin mekkoihin. Kankaista oli 1950-luvulla vielä pulaa, eikä kaikilla ollut niihin varaakaan. Vielä tänäkin päivänä on tallessa rippimekko, joka on tehty kelloliike Julkun näyteikkunan esittelysametista. Sen luovutti omistajapariskunta ystävällisesti perheen lapsenhoitajana toimineelle tytölle käyttöön.
Säännöstelyaikana ripille pääsevälle tytölle anottiin kenkienostolupaa Kansanhuollosta. Tulihan se lupa, mutta monoihin. Vaadittiin luovaa ajattelua ja hiukan Mustan pörssin kauppoja, että juhlakengät olivat lopulta tytöllä rippipäivänä jalassa.
Haapamäen oma pappi
Haapamäen ensimmäinen kappalainen oli Reino Nurminen. Hän oli Haapamäen Yhteiskoulun kasvatti ja rautatieläisen poika. Hän asui Haapamäellä ja oli Keuruun seurakunnassa virallisena apulaisena vuodesta 1946. Hän oli Keuruun kappalaisena Haapamäellä vuosina 1953–1972. Seurakunta osti Keuruun viralliselle apulaiselle talon Haapamäeltä 1940-luvun lopussa. Kappalaiselle rakennettiin Haapamäelle pappila vuonna 1961.
Nurminen oli suvaitsevainen ja sovitteleva, ja siten sopiva risteysasemakylään, jossa oli paljon erilaista, ympäri Suomea töihin tullutta väkeä. Nurminen liikkui paikasta toiseen polkupyörällä. Tanssia hän ei hyväksynyt, vaan se oli hänen mielestään syntiä. Nurminen toimi myös Haapamäen yhteiskoulussa uskonnon opettajana vuosina 1955–58.
Aamuhartauksien kasvattamat
Haapamäen yhteiskoululaisille on jäänyt uskonnollisesta kasvatuksesta mieleen päivittäiset klo 11.00 rukoukset eli aamuhartaudet. Kaikki oppilaat koottiin eteiseen suoriin parijonoihin, ja ohjattiin luokittain saliin. Käskynä saattoi tulla, että kaikki ilmeet pois naamalta! Virsikirja piti olla mukana. Joku olikin irrottanut virsikirjastaan kannet, jotta saattoi antaa ne virsikirjan unohtaneelle ystävälle.
Opettajat olivat vuoropäivinä vastuussa hartaudenpidosta. Toiset puhuivat lyhyemmin ja toiset pidempään, toiset niinkin pitkään, että joku oppilaista jo pyörtyi. Olihan mahdollisesta aamupalasta jo aikaa ja ruokatunti vasta tulossa.
Kaikenlaista keksittiin viihdyttämään hartaushetkeä. Joskus keksittiin pistellä edessä seisovia nuppineuloilla. Kerran joku keksi niistää oikein lujaa, ja siinä olikin muilla oppilailla naurussa pidättämistä. Rehtorin puhutteluahan niistäjälle seurasi, mutta ei pelkästä niistämisestä voinut rangaistusta antaa.
Hartaushetket olivat mieleenpainuvia tilaisuuksia. Urkuharmonin johdolla opittiin virsiä ja satojen oppilaiden kokoontumisissa oli omanlaisensa tunnelma. Joulun aikaan sali oli koristeltu tunnelmallisesti pumpulipallonauhoin. Hoosiannaa veisattiin niin, että salin katto tuntui nousevan ilmaan.
Yhteiskoululaiset ja heidän käytöksensä olivat yhteisön tarkkailun alla. Kiroilua ei sallittu koulussa, eikä edes vapaa-ajalla. Jos Yhteiskoulun opettaja kuuli oppilaan kiroilua koulumatkalla, pääsi tämä varmasti jälki-istuntoon. Tupakointi oli kielletty kouluaikana, mutta ulkohuussista taisi usein leijailla tupakan hajua.
Lähteet:
Suur-Keuruun sanomat 24.10.1953
Aunola, Arto 1986: 40 vuotta jalkapallon hyväksi Haapamäellä. Keuruu: Keurusprint.
Karttunen, Saara 1978: Keuruun seurakunnan elämää 1628–1978.
Vihola, Teppo 1982: Yksityisestä oppikoulusta kunnalliseksi lukioksi : Haapamäen oppikoulun vaiheita 75 vuoden ajalta. Keuruu : Keurusprint.
Vihola, Teppo 1986: Vanhan Ruoveden historia. 3:3:2, Keuruun ja Pihlajaveden historia 1918–1969. Keuruu : Keuruun ja Pihlajaveden historiatoimikunta.
Ritokangas, Kalle ja Järviö, Jouko K. toim. 1957: 50-vuotias Haapamäen yhteiskoulu : muistojulkaisu koulun vaiheista 1907-1957. Keuruu : Otava.
Aihe
Haapamäki (Keuruu), rautatieläiset, yhteiskoulut, rippikoulu, nuoret, Nurminen, Reino, papit, 1950-luku, 1960-luku, tanssilavatKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.