Suomessa on kautta aikain järjestetty erilaisia valtakunnallisia kampanjoita erilaisin teemoin. Tulee mieleen mm. kultasormusten vaihtaminen rautasormuksiin sotiemme aikana, maaottelumarssi 1940, mottitalkoot, rakennusmessut, jne.
Vuonna 1950 järjestettiin valtakunnallinen Metsämarssi koskien kaikkia metsänomistajia. Marssi saattoi käsittää erilaisia toimintoja metsissä esim. ojitusta, pystypuiden karsintaa, taimikon hoitoa, jne.
Työnantajani G. A. Serlachius Oy:n Keuruun metsäpiiri valitsi marssitoiminnokseen metsänuudistamisen kulottaen ja kylväen. Kohde löytyi sopivasti Liesjärveltä Alhon tienhaaran pohjoispuolelta ns. Eteläahon mutkasta. Siinä oli sopivan kokoinen, juuri talvella hakattu muutaman hehtaarin suuruinen kitukuusikko.
Kun radion sääennustus lupaili aurinkoista säätä, sovittiin kulotuspäivä. Kulotusaamuna kokoontui työmaalle allekirjoittaneen lisäksi pyromaanien ryhmä: Aati, Kalle, Martti, Heikki ja Markku Huumo, Lauri ja Väinö Rovioaho sekä Yrjö Pyry. Työkaluina heillä oli mukana lehtikuokkia, kirveitä, vesureita, muutama lapio ja kaksi pönttöruiskua. Miesten poltellessa tupakoitaan pidin heille Tuomarniemen kulotus akatemiassa opetetun selostuksen siitä, kuinka tulemme edessä olevan homman hoitamaan onnistuneesti.
Alueella oli kaksi luonnon rajaa, maantie ja itäpuolella kosteaa rämettä. Vain pohjoispuolella oli suoran rajan takana varttunutta metsää. Sitten vaan valmistelu töihin. Alueen reunat nostettiin, eli hakkuutähteet poistettiin laidoilta runsaan 5 metrin leveydeltä ja leviteltiin alueen sisäpuolelle suurempien risukasojen tekoa vältellen. Suoralle rajalle kuokittiin ravi paljastamalla kivennäismaa kääntäen kuokalla vajaan puolen metrin kunttamaapalle metsän puolelle. Näin syntyi turvallinen palokuja, joka esti maatulen leviämisen rajan toiselle puolelle.
Vihtapannan teon hallitsevat tekivät koivun ja kuusen oksista hosia pitkiin keppeihin ja pystyttivät niitä rajalle sopivin välimatkoin, mistä ne oli helppo löytää tarvittaessa savussakin. Vedenottopaikat kaivettiin suolle ja merkittiin pystykepin päässä poikittain olevalla litteäksi veistetyllä laikalla, jotta nekin oli helpompi löytää savun seassa. Arvioitu tarpeellinen määrä sytyttimiä tehtiin laittamalla halkaistun kepin päähän tukko tuohen käppyröitä.
Kun vielä alueella olevat suurimmat kusiaspesät oli hajotettu ja varmistettu ettei alueella ollut suojeltavia linnunpesiä, olivat valmistelut suoritettu. Käytiin ruokailemaan ja seuraamaan tuulen suunnan vakiintumista mikä usein tapahtuu puolen päivän seutuvilla. Niin nytkin. Sopivan voimakas tuuli puhaltaa maantieltä alueen koillisnurkkaukseen missä raja ja räme kohtaavat. Sieltä on oikeaoppisesti tuulen alta hyvä aloittaa. Ennen sytyttämistäni toistan miehille Tuomarniemen Ukko-Borgin sanat, jotka hän aina lausui joukolle aloittaessaan kulotuksen: "Nyt astuu voimaan merilaki. Kukaan ei poistu työmaalta minulle ilmoittamatta ennen kuin homma on hoidettu".
Olimme juuri suorittamassa ns. irtipolttoa, kun piirimetsänhoitaja ja piirimies saapuvat paikalle. Irtipoltto tarkoittaa aloitettaessa tulen sytyttämistä ravin aukon puolen kuntan ja sammaleen reunasta yhtenäiseen pätkittömään tuleen lähtökohdasta molempiin suuntiin n. 20 metrin verran. Mitä perusteellisemmin maanpinta palaa tässä alkuvaiheessa, sitä turvallisempaa on jatkaa tulen viemistä sivustoilla eteenpäin. Hyvin palanut irtipolttoalue ei pala uudelleen.
Loikoilimme savun alla, koska maan pinnassa savua oli vähemmän, kuin ylempänä ja seurasimme raụhallisesti tulen etenemistä. Kun tuli saavutti hakkuujätteet, liekit voimistuivat. Vieraamme ilmeisesti vähän säikähtivät ja kehottivat miehiä menemään sammuttamaan syntynyttä roihua. Olivat kai ensimmäistä kertaa kulotuksella. Kielsin miehiä menemästä ja selitin vieraillemme, että homma menee ihan oppien mukaisesti.
Kun irtipoltto oli suoritettu, aloitettiin sytytyksen jatkaminen molemmilla sivustoilla. Suoralla rajalla edelleen ravin reunasta ja suon puolella kovan maan reunasta. Sytyttämisen edetessä rauhallisesti osa miehistä partioi sivustoilla edestakaisin valvomassa olisiko tuulen lennättämät kipinät sytyttäneet pikkupaloja ravin ulkopuolelle. Mahdolliset tulet sammutettiin joko hosilla, sankoruiskulla tai tukahdutettiin tulipesäke heittämällä sen päälle ravista kivennäismaata.
Runsaan parin tunnin kuluttua maantien varressa, tuulen yläpuolella, vedettiin suu tukkoon eli molempien sivustojen sytyttäjät kohtasivat toisensa. Palamisen ääni voimistui päätyen valtavaan jyminään liekkirenkaan sulkeutuessa miesten katsellessa hurraten tätä loppunäytöstä.
Syvä hiljaisuus lepäsi nyt alueella. Vain pieniä savupissuja kohoili siellä täällä. Oli ansaitun lepohetken aika. Kävelin vielä varmistamassa, että vieraan tilan rajalla ei ollut ylimenoja. Siinä istuessamme sovittiin kuka tulisi illalla kulovartijaksi puoleen yöhön asti ja kuka jatkaisi siitä aamuun. Ensimmäinen voisi nyt piipahtaa kotonaan evästämässä itseään iltaa varten. Huilattuamme sammutettiin joukolla pahimmat savupissupesäkkeet erikoisesti vieraan rajan tuntumassa. Kulovartijan saavuttua pois lähtiessämme jätimme sammutuskalustoa paikalle mm. lehtikuokat, joita tarvittiin seuraavan päivän työssä.
Aamulla sitten viisi Huumon miestä alkoi kuokkia kylvölaikkuja. Kivennäismaan piti tulla näkyviin. Mahdollinen vaaleanharmaa ravinnoton podsolimaa tuli poistaa. Laikun pintaa pöyhäistiin kevyesti. Siementen kylväjäksi tuli Yrjö Pyryn sisar Enne. Hän pyöräytti sormiensa kärjistä arvioimansa 5–10 siementä laikkuun ja tallasi ruudun kylvämisensä merkiksi. Merkintää varmisti, jos kylväjällä oli ruusatut kengänpohjat. Ennelläkin oli veljensä kumiteräsaappaat, joiden pohjissa oli hyvä ruusaus.
Muutaman päivän päästä voitiinkin todeta, että Metsämarssi 1950, metsänuudistaminen kulottaen ja kylväen oli marssittu.
Aihe
Keuruu, metsät, metsänhoito, metsänhoitajat, metsätalous, tapahtumat, metsämarssi, kulotus, metsänviljely, Liesjärvi (Keuruu), G. A. Serlachius Oy, 1950-lukuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.