Jukojärveläisen Rajan talon kesävieraisiin kuului useita rantaruotsalaisiksi kutsuttuja perheitä, jotka olivat tulleet tänne oppimaan suomen kieltä. Siinä sivussa oppivat tietysti paikallisetkin hieman ruotsia -Rajan isäntä osasi numerot lopun ikäänsä toisella kotimaisella kielellä. Eräs tällainen perhe asui kerran Rajan pihapiirin aittahuoneessa. Siellä kuului kalustukseen pöytä, jonka laatikossa vanhemmat säilyttivät rahojaan. Perheen pojat hoksasivat ne ja ottivat taskut täyteen kultarahoja ja menivät ne mukanaan heittelemään ”leipiä” järven rantaan. Siinä riitti ihmettelemsitä talon isännällä. Kun kesän päätteeksi tuli perheelle aika lähteä takaisin kotiinsa ja maksaa kesän oleskelu taloon, ei isän lompakkoa löytynyt mistään. Sitä etsittiin oikein porukalla. Talon isäntä meni jopa hevoshakaan sitä etsimään ja sieltähän paksu lompakko pilkisti esiin kyntöviilujen välistä. Eipä siitä kuitenkaan heltynyt löytöpalkkiota isännälle.
Kovin olivat perheet erilaisia, mistä kertoo seuraava tapaus. 1950-luvun alussa viettivät viimeiset kesävieraat aikaansa Jukojärvellä. Heihin kuului Kauniaisista tullut Rettigin varakas perhe, johon kuului vaimo, kolme poikaa ja tytär. Kuuluisuuksien tulo paikkakunnalle kiinnosti aina seudun lehtimiehiä. Perhe halusi kuitenkin elää tavallista arkea maalla. He söivät samassa pöydässä ja samaa ruokaa kuin muukin talon väki eivätkä halunneet tehdä itsestään numeroa. Gilbert-isä oli luonteeltaan sulkeutuva eikä halunnut myöntää haastatteluja lehtimiehille eikä antaa ottaa valokuvia itsestään. Kun hän 1990-luvun puolivälissä kuoli, oli Helsingin Sanomissakin vain nuoruudenaikainen kuva miehestä. Suvulla oli suuri palatsi aivan Turun keskustassa, mutta siinä ei tiettävästi asunut kukaan. Rettig-suku on ollut merkittävä tekijä mm. tupakka-, rauta-, kaivos- ja makeisteollisuudessa sekä laivanvarustuksessa. Perheen lähdön jälkeen he muistivat joka joulu Rajan väkeä. Paketista löytyi aina vanhemmille iso laatikollinen tupakkaa ja lapsille karamellia.
Kovin olivat perheet erilaisia, mistä kertoo seuraava tapaus. 1950-luvun alussa viettivät viimeiset kesävieraat aikaansa Jukojärvellä. Heihin kuului Kauniaisista tullut Rettigin varakas perhe, johon kuului vaimo, kolme poikaa ja tytär. Kuuluisuuksien tulo paikkakunnalle kiinnosti aina seudun lehtimiehiä. Perhe halusi kuitenkin elää tavallista arkea maalla. He söivät samassa pöydässä ja samaa ruokaa kuin muukin talon väki eivätkä halunneet tehdä itsestään numeroa. Gilbert-isä oli luonteeltaan sulkeutuva eikä halunnut myöntää haastatteluja lehtimiehille eikä antaa ottaa valokuvia itsestään. Kun hän 1990-luvun puolivälissä kuoli, oli Helsingin Sanomissakin vain nuoruudenaikainen kuva miehestä. Suvulla oli suuri palatsi aivan Turun keskustassa, mutta siinä ei tiettävästi asunut kukaan. Rettig-suku on ollut merkittävä tekijä mm. tupakka-, rauta-, kaivos- ja makeisteollisuudessa sekä laivanvarustuksessa. Perheen lähdön jälkeen he muistivat joka joulu Rajan väkeä. Paketista löytyi aina vanhemmille iso laatikollinen tupakkaa ja lapsille karamellia.
Aihe
Keuruu, Keuruu -- Jukojärvi, majoitus, ruotsinkielisetKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Tekijä
Julkaisija
Keuruun kaupunginkirjasto