Carbonaria, Elisabet

Huttulan talon emäntä Elisabet Carbonarian elämäntarina.

Keuruun kaupunginkirjasto

Elisabet Carbonaria syntyi Saarijärvellä vuonna 1692. Hänen isänsä oli Saarijärven kappalainen ja varakirkkoherra, Laurentius Johannis Carbonarius, joka kuoli Elisabetin ollessa parivuotias. Laurentiuksen arvellaan olleen Scharbou-sukua, joka on vaikuttanut virkamiehinä mm. Viipurissa ja Kuopiossa ja on alkuaan tullut Lyypekistä.

Elisabetin äidin Gertrud Simonintytär Storchovian, (6.7.1656 Rautalampi-1738 Keuruu Huttula), isä oli Rautalammin kappalainen Simon Erikinpoika Storchovius, mahdollisesti viipurilaista virkamiessukua ja alkuisin Tallinnasta. Gertrudin äiti Anna oli oletettavasti ahvenanmaalaisen nimismiehen Hans Pålackin tytär. Keuruun vanhimpien rippikirjojen mukaan Anna asui tyttärensä luona Pöyhölän pappilassa ja kuoli siellä vuonna 1701.

Laurentius Carbonariuksen kuoltua vuonna 1694, Gertrud Storchovia avioitui jo vuonna 1699, myös leskeksi jääneen Keuruun kappalaisen Johan Jacobinpoika Horteliuksen kanssa ja muutti Pöyhölän kappalaispappilaan tyttärensä Elisabetin kanssa. Tämä uusi aviomies oli oikeudessa vuosina 1708–1713 huoruuden takia ja pantiin viralta. Näiden oikeudenkäyntien ansiosta Elisabetin elämästä saatiin tietää, että hän oli oleskellut Ahvenanmaalla vuonna 1708, eli ilmeisesti sukulaistensa luona.

Isonvihan tapahtumat koskettivat Keuruuta vaikeimmin vuosina 1713–1715. Tällöin Ampialan kylän ja pappilan väet olivat tarpeen mukaan paossa Ampialan lähistöllä olleella piilopirtillä. Siellä kerrotaan olleen myös Huttulan talon Jussi-poika, joka vei Elisabetin Huttulan talon emännäksi. Vuoden 1715 joulun aikaan tapahtui Ampialassa tunnettu Keuruun kirkkoherra Herpmanin sissipoikien kuolemaan johtanut venäläisten hyökkäys, jonka seurauksena Keuruun papisto, myöskin Johan Hortelius vangittiin.

Kovin komeaan taloon Huttulan talon uusi emäntä Elisabet ei tullut, varsinkaan isonvihan ryöstelyiden jälkeen. Elämä kuitenkin jatkui ja perheeseen syntyi ensimmäinen lapsi, tytär, vuonna 1717 ja sen jälkeen ainakin seitsemän lasta, joiden jälkipolvistakin on tietoja. Huttulan uuden emännän Elisabetin kerrotaan istuttaneen pihlajan talon saunatien varteen, ja tämän puun vesoja kasvaa siellä edelleen.

Elisabet Carbonarian aviomies Huttulan isäntä Juho Mikonpoika kuoli 4.9.1743, jolloin osa lapsista jäi alaikäisiksi. Säilyneestä perunkirjasta saa selville paljon lasten sijoittumisesta eri puolille, etupäässä lähitienoille, mutta ainakin kaksi poikaa muutti Uuteenkaarlepyyhyn ja tytär Regina oli Turussa ja Pietarsaaressa.

Elisabet Carbonaria kuoli Huttulassa vanhana äitinä 4.2.1767. Hänet haudattiin Keuruun kirkon lattian alle. Elisabetin tarina on ollut jo vuosisatojen ajan tärkeä osa Huttulan talon ja suvun vaiheita.

Elisabetin elämäntarinan kuuli myös kirjailija Joel Lehtonen (1881–1934) Keuruun Ollilan talossa viettäminään kesinä. Tarinasta syntyi ilmeisesti vuonna 1929 runo Elisabet Carbonaria, joka julkaistiin runokokoelmassa Keuruulainen impromptu vuonna 1962.

- - -
koht´ ei Suomenmaassa
laula kenokaula…
pakkasessa jäätyy
liekki… sammuu taula…
Ah, kun myrsky julmin
pauhaa maailmalla,
siellä piiloluolan
sammalkaton alla
nuori Carbonaria,
papin tytär, rahvaan
poikaan, armas, kiintyy:
eipä miekan kahvaan
päästä, ainoaansa
tässä maailmassa,
sotaan sortuneessa, -
taikka sortuvassa…

Nuorukaisen hellään
syliinsä hän sulkee.

Aika vierii. – Viimein
vaino ohi kulkee.

Kasvaa uusi vilja . . .

Kasvaa kansan luku.

Viel` ei sukupuuttoon
kuollut Suomen suku!

- - -

1692-1767

Sukututkimusseuran sivustot, Keuruun seurakunnan arkisto

Axel Waren: Keuruun pitäjän historia

Matti J. Kankaanpää: Ruoveden ja Keuruun
käräjäpöytäkirjoista 1683-1711

Joel Lehtonen: Keuruulainen impromptu

Storchoviuksen sukuseura