Aihe
kirkonkellot, Herpmanin pojat, lionsjärjestöt, tarinat, KeuruuKlikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.
Kuvaus
Puhe Veteraanipuiston kellotapulin paljastamistilaisuudessa
Tekijä
Mistä on kyse?
Runsas 300 v. sitten Keuruu näytti varsin toisenlaiselta kuin nykyään. Oli erottu Ruoveden seurakunnasta ja perustettu oma Keuruun kappeliseurakunta. Vaikka Keuruu oli pinta-alaltaan suuri, asukasluku oli vain arviolta 600 henkilöä. Pitäjään kuului Multian lisäksi osia Ruovedeltä, Mänttä-Vilppulasta ja Ähtäristä.
Keuruun ensimmäinen kirkko, pyhän Mikaelin kappeli, purettiin toisen tieltä, kun rakennettiin samalle paikalle ns. Vähäkirkko, joka sijaitsi n. 50-60 m nykyisestä vanhasta kirkosta kaakkoon, Lapinsalmen rannalla. Vähäkirkko oli suorakaiteen muotoinen, jyrkkäkattoinen ja mitoiltaan 13x9 m suuruinen.
Tämän VÄHÄKIRKON vierellä oli matalahko tapuli, johon hankittiin Keuruun ensimmäiset kirkonkellot. Tuohon aikaan Suomeen tuodut kellot valettiin Tukholman kuninkaallisessa tykkivalimossa. Tiettävästi Keuruun kellot on valanut Johan Mayer –niminen kellonvalaja.
Kirkonkellojen osto oli pienelle seurakunnalle taloudellisesti erittäin raskas. Kellon hinnan maksuksi, täytyi esi-isiemme panna likoon viimeisetkin taalerinsa. Kun sitten keuruulaiset kuulivat ensimmäisen kerran oman kirkonkellon kajahtelevan matalassa tapulissaan, asukkaat ymmärsivät suuren ilon ja kiitollisuuden Jumalalle. Tämän jälkeen seurakuntalaiset kokoontuivat joka sunnuntai sankoin joukoin kuullakseen oman kirkkonsa kellon soittoa. Kerrotaan, etteivät kaikki seurakuntalaiset mahtuneet sisälle kirkkoon, vaan osan kuulijoista oli jäätävä kirkon ulkopuolelle. Oli myös vaikeuksia saada ketään jäämään kotiin kirkonmenojen ajaksi.
Ennen nälkävuosia keuruulaisia oli jo noin 1 200 henkeä. Ns. suurina kuolonvuosina 1696-1697 kuoli nälkään ja tauteihin väestöstä noin puolet. Vuosisadan vaihteessa keuruulaisten toimeentulo perustui vuoden satoon. Maatiloilla viljeltiin kaskiruista, pellavaa; pidettiin lampaita ja sikoja. Lisätuloja saatiin mm. marjastamalla, kalastamalla ja metsästämällä. Poltettiin myös paloviinaa, jota kaupattiin turkulaisille.
Keuruun seurakunnan viides kirkkoherra Georgius, Yrjö Herpman muutti Kuorevedeltä Keuruulle 1698. Hän asettui asumaan perheineen Kangasmannilan pappilaan. Sen rakennukset olivat huonokuntoisia eivätkä seurakuntalaiset olleet innokkaita niitä korjaamaan. Parin vuoden kuluttua pääsiäisenä pappilassa syttyi tulipalo. Palon jälkeen rakennusta piti alkaa lopulta kunnos tamaan kirkkoherran johdolla. Kirkkoherra Herpmanilla ja hänen vaimollaan Karinilla oli Kuorevedellä syntynyt kolme poikaa Gabriel, Juhana ja Kustaa. He viettivät nuoruutensa näillä tantereilla.
Nuorukaisista kasvoi iso kokoisia ja väkivahvoja miehiä. Kerrotaankin, että veljekset olisivat vääntäneet hevosenkengän suoraksi paljain käsin. Tarina kertoo myös, että kun veljekset olivat kävelleet korkeilla puujaloilla, olivat he huilanneet välillä istuen kirkon räystäällä. Jokainen Herpmanin pojista suoritti ylioppilastutkinnon ja siirtyi ajallaan opiskelemaan isänsä jäljille Turun Akatemiaan. Akatemiassa oli useita tiedekuntia. Veljeksistä ainakin vanhimman Gabrielin tiedetään lukeneen lakia.
Venäjä aloitti Suomen valloituksen keisari Pietari Suuren käskystä 1710 Viipurista ja Käkisalmesta. Ruotsin nuori kuningas Kaarle XII joutui perääntymään Turustakin elokuussa 1713. Akatemia lopetettiin ja veljesten oli keskeytettävä opintonsa ja palattava Keuruulle. Loppusyksystä kasakkapartiot pitivät vallassa Keuruuta ja pitivät tukikohtanaan Kangasmannilan pappilaa.
Siviiliväestö kärsi sekä sodasta että miehitysajasta. Omat ja vieraat sotilaat pakko-ottivat muonaa armeijan tarpeisiin. Venäläiset ryöstivät, polttivat ja raiskasivat. Varallisuus kerättiin rahana, arvoesineinä, elintarvikkeina ja eläiminä. Tuhansia suomalaisia, myös lapsia ja nuoria vietiin venäläisille orjiksi. Kun omaisuutta kätkettiin, ottivat venäläiset kätköjen paikat selville väkeä kiduttamalla. Onnekkaat pääsivät pakenemaan metsien suojiin ja piilopirtteihin.
Erityisen haluttua ryöstösaalista olivat kirkonkellot. Lapinsalmen rannassa olleen Vähäkirkon tapulissa riippui kaksi kelloa. Heti Herpmanin veljesten palattua kotiseudulleen oli kellojen piilottaminen täytynyt tapahtua. Se tehtiin salaa pienellä porukalla joskus iltahämärissä, koska vihollinen saattoi pakottaa jonkun kätkennän nähneen paljastamaan kätköpaikan. Vanhempi eli tämä pienempi kello pudotettiin kirkkosillalta eli LAPINSILLALTA salmeen ja suurempi kätkettiin Tarhianjärven takana olevaan korpeen, Kivelän ison kuusen juurelle.
Kun sitten joulukuun 10. päivänä vuonna 1713 Salomon Engbergin komppania hyökkäsi pappilassa majoittuneita venäläisiä rakuunoita vastaan, olivat Herpmanin veljekset yhdessä keuruulaisten avustajiensa kanssa varmasti tässä mukana opastaen ja neuvoen, koska tunsivat hyvin tämän alueen. Taistelun jälkeen saatiin varusteet 114 rakuunalta. Vain 30 venäläistä saatiin elävänä vangiksi. Aseet, miekat, ampumatarvikkeet ja muuta sotilaskäyttöön sopivaa tavaraa saatiin nyt sissien käyttöön. Lisäksi saatiin saaliiksi 50-60 rakuunahevosta.
Kapteeni Engberg komppanioineen jatkoi matkaansa. Keuruulaiset muodostivat 20-30 miehen sissiosaston, jonka johtoon asettuivat Herpmanin veljekset. Tämän taistelun jälkeen saatiin Tukholmasta materiaaliapuna muutamia karhukeihäitä. Tästä alkaisikin jo sitten heidän sankaritarinansa.
Rauhan tultua Venäjän ja Ruotsin välille löytyi suurempi kello vuonna 1721, helposti Tarhian takaa, ison Kivelän kuusen juurelta (nykyisin Tarhiantie 21 tontilta). Kello palveli vielä pitkään, kunnes se v. 1911 sulatettiin Keski-Saksassa ja valettiin uudelleen. Pienempi kelloista, se vanhempi, on edelleen jossain tietämättömissä. Kelloa on etsitty vuonna 1972 Pioneerivarikon Aholan toimesta. Keurusselän seura on tiettävästi ollut aktiivinen näissä etsinnöissä ja v. 1996 Lions Club Keuruu etsi kelloa nykytekniikalla Lapinsalmesta. Eivätkä kellonetsijät ole vieläkään luopuneet toivosta löytää Isonvihan aikaan kirkkoherra Herpmanin poikien upottama kirkonkello.
Puhe kellotapulin paljastamistilaisuudessa 15.6.2017
Keuruun ensimmäinen kirkko, pyhän Mikaelin kappeli, purettiin toisen tieltä, kun rakennettiin samalle paikalle ns. Vähäkirkko, joka sijaitsi n. 50-60 m nykyisestä vanhasta kirkosta kaakkoon, Lapinsalmen rannalla. Vähäkirkko oli suorakaiteen muotoinen, jyrkkäkattoinen ja mitoiltaan 13x9 m suuruinen.
Tämän VÄHÄKIRKON vierellä oli matalahko tapuli, johon hankittiin Keuruun ensimmäiset kirkonkellot. Tuohon aikaan Suomeen tuodut kellot valettiin Tukholman kuninkaallisessa tykkivalimossa. Tiettävästi Keuruun kellot on valanut Johan Mayer –niminen kellonvalaja.
Kirkonkellojen osto oli pienelle seurakunnalle taloudellisesti erittäin raskas. Kellon hinnan maksuksi, täytyi esi-isiemme panna likoon viimeisetkin taalerinsa. Kun sitten keuruulaiset kuulivat ensimmäisen kerran oman kirkonkellon kajahtelevan matalassa tapulissaan, asukkaat ymmärsivät suuren ilon ja kiitollisuuden Jumalalle. Tämän jälkeen seurakuntalaiset kokoontuivat joka sunnuntai sankoin joukoin kuullakseen oman kirkkonsa kellon soittoa. Kerrotaan, etteivät kaikki seurakuntalaiset mahtuneet sisälle kirkkoon, vaan osan kuulijoista oli jäätävä kirkon ulkopuolelle. Oli myös vaikeuksia saada ketään jäämään kotiin kirkonmenojen ajaksi.
Ennen nälkävuosia keuruulaisia oli jo noin 1 200 henkeä. Ns. suurina kuolonvuosina 1696-1697 kuoli nälkään ja tauteihin väestöstä noin puolet. Vuosisadan vaihteessa keuruulaisten toimeentulo perustui vuoden satoon. Maatiloilla viljeltiin kaskiruista, pellavaa; pidettiin lampaita ja sikoja. Lisätuloja saatiin mm. marjastamalla, kalastamalla ja metsästämällä. Poltettiin myös paloviinaa, jota kaupattiin turkulaisille.
Keuruun seurakunnan viides kirkkoherra Georgius, Yrjö Herpman muutti Kuorevedeltä Keuruulle 1698. Hän asettui asumaan perheineen Kangasmannilan pappilaan. Sen rakennukset olivat huonokuntoisia eivätkä seurakuntalaiset olleet innokkaita niitä korjaamaan. Parin vuoden kuluttua pääsiäisenä pappilassa syttyi tulipalo. Palon jälkeen rakennusta piti alkaa lopulta kunnos tamaan kirkkoherran johdolla. Kirkkoherra Herpmanilla ja hänen vaimollaan Karinilla oli Kuorevedellä syntynyt kolme poikaa Gabriel, Juhana ja Kustaa. He viettivät nuoruutensa näillä tantereilla.
Nuorukaisista kasvoi iso kokoisia ja väkivahvoja miehiä. Kerrotaankin, että veljekset olisivat vääntäneet hevosenkengän suoraksi paljain käsin. Tarina kertoo myös, että kun veljekset olivat kävelleet korkeilla puujaloilla, olivat he huilanneet välillä istuen kirkon räystäällä. Jokainen Herpmanin pojista suoritti ylioppilastutkinnon ja siirtyi ajallaan opiskelemaan isänsä jäljille Turun Akatemiaan. Akatemiassa oli useita tiedekuntia. Veljeksistä ainakin vanhimman Gabrielin tiedetään lukeneen lakia.
Venäjä aloitti Suomen valloituksen keisari Pietari Suuren käskystä 1710 Viipurista ja Käkisalmesta. Ruotsin nuori kuningas Kaarle XII joutui perääntymään Turustakin elokuussa 1713. Akatemia lopetettiin ja veljesten oli keskeytettävä opintonsa ja palattava Keuruulle. Loppusyksystä kasakkapartiot pitivät vallassa Keuruuta ja pitivät tukikohtanaan Kangasmannilan pappilaa.
Siviiliväestö kärsi sekä sodasta että miehitysajasta. Omat ja vieraat sotilaat pakko-ottivat muonaa armeijan tarpeisiin. Venäläiset ryöstivät, polttivat ja raiskasivat. Varallisuus kerättiin rahana, arvoesineinä, elintarvikkeina ja eläiminä. Tuhansia suomalaisia, myös lapsia ja nuoria vietiin venäläisille orjiksi. Kun omaisuutta kätkettiin, ottivat venäläiset kätköjen paikat selville väkeä kiduttamalla. Onnekkaat pääsivät pakenemaan metsien suojiin ja piilopirtteihin.
Erityisen haluttua ryöstösaalista olivat kirkonkellot. Lapinsalmen rannassa olleen Vähäkirkon tapulissa riippui kaksi kelloa. Heti Herpmanin veljesten palattua kotiseudulleen oli kellojen piilottaminen täytynyt tapahtua. Se tehtiin salaa pienellä porukalla joskus iltahämärissä, koska vihollinen saattoi pakottaa jonkun kätkennän nähneen paljastamaan kätköpaikan. Vanhempi eli tämä pienempi kello pudotettiin kirkkosillalta eli LAPINSILLALTA salmeen ja suurempi kätkettiin Tarhianjärven takana olevaan korpeen, Kivelän ison kuusen juurelle.
Kun sitten joulukuun 10. päivänä vuonna 1713 Salomon Engbergin komppania hyökkäsi pappilassa majoittuneita venäläisiä rakuunoita vastaan, olivat Herpmanin veljekset yhdessä keuruulaisten avustajiensa kanssa varmasti tässä mukana opastaen ja neuvoen, koska tunsivat hyvin tämän alueen. Taistelun jälkeen saatiin varusteet 114 rakuunalta. Vain 30 venäläistä saatiin elävänä vangiksi. Aseet, miekat, ampumatarvikkeet ja muuta sotilaskäyttöön sopivaa tavaraa saatiin nyt sissien käyttöön. Lisäksi saatiin saaliiksi 50-60 rakuunahevosta.
Kapteeni Engberg komppanioineen jatkoi matkaansa. Keuruulaiset muodostivat 20-30 miehen sissiosaston, jonka johtoon asettuivat Herpmanin veljekset. Tämän taistelun jälkeen saatiin Tukholmasta materiaaliapuna muutamia karhukeihäitä. Tästä alkaisikin jo sitten heidän sankaritarinansa.
Rauhan tultua Venäjän ja Ruotsin välille löytyi suurempi kello vuonna 1721, helposti Tarhian takaa, ison Kivelän kuusen juurelta (nykyisin Tarhiantie 21 tontilta). Kello palveli vielä pitkään, kunnes se v. 1911 sulatettiin Keski-Saksassa ja valettiin uudelleen. Pienempi kelloista, se vanhempi, on edelleen jossain tietämättömissä. Kelloa on etsitty vuonna 1972 Pioneerivarikon Aholan toimesta. Keurusselän seura on tiettävästi ollut aktiivinen näissä etsinnöissä ja v. 1996 Lions Club Keuruu etsi kelloa nykytekniikalla Lapinsalmesta. Eivätkä kellonetsijät ole vieläkään luopuneet toivosta löytää Isonvihan aikaan kirkkoherra Herpmanin poikien upottama kirkonkello.
Puhe kellotapulin paljastamistilaisuudessa 15.6.2017