Heikkilän kunnalliskoti Keuruun Pohjoislahdella sai ensimmäisen televisiovastaanottimen paikallisen Osuuskassan lahjoittamana tammikuussa 1961. Asavisio-merkkisen television toimitti paikalle Radiohuolto T. Niemelä.
Keuruun Osuuskassan rakennusvaiheessa vuonna 1957-1958. Kaksi miestä seisoo talvisella työmaalla. Teipit ovat vielä ikkunoissa ja rakennustarvikkeita on lumen alla.
Kuvassa näkyy Keuruun yhteiskoulu ajalta, jolloin se toimi entisessä armeijan viestivarikon tiloissa. Taloa kutsuttiin tuona aikana leikkimielisesti nuorisovankilaksi. Rakennus oli myöhemmin puhelinyhtiön ja uudestaan yläkoulun käytössä. Nykyään…
Kuvassa on näkymä kauppias Hillevi Kuulasmaan elintarvikemyymälästä, joka toimi Multiantiellä, Lehtiniementien ja Multiantien risteyksessä. Kuvassa oikealla Hillevi Kuulasmaa sekä myyjät Hilkka Lehto ja Helmi Holttinen.
Kuulasmaan kauppa toimi…
Keuruun kunnanvaltuusto kuvattuna kivikoulun edessä. Henkilöt: eturivi: 3. vas. nimismies Tauno Luutonen, Taavi Vilhula (salkun kanssa), Niilo Vuolle-Apiala (keskellä kädet taskussa), keskirivi: Jouko Järviö (solmuke kaulassa, katsoo kauas), 6. vas.…
Kuvassa näkymä vuodelta 1965 Keuruun kirkonkylän kansakoulun, vanhan puukoulun pihaan, jossa koululaiset viettävät välituntia. Keskellä sisarukset Aira, Kirsti ja Arja.
Nykyään talossa toimii Kulttuuritalo Kimara.
Keuruun varuskunnan varusmiesten kunniakäynti sankarihaudalla 1970-luvun alussa. Kolme varusmiestä seisoo muistomerkin edessä kukkaseppele kädessään, toiset seisovat taaempana rivissä.
Multian taksiaseman kuljettajat pelitauolla. Kuvassa on meneillään pelitilanne; mies heittää kiveä, toiset seuraavat. Joukossa on myös pari poikaa. Kaksi autoa seisoo pysäköitynä rakennuksen edustalla.
Karttaan on merkitty 38 kämppää. Niiden käyttö keskittyi 1930-luvulta 1960-luvun puoliväliin. Vuonna 2017 kaikki kämpät ovat muussa käytössä tai ne on purettu.
T-market Prima sijaitsi Keuruun keskustassa. T-kaupat olivat Tukon eli Tukkukauppojen Oy:n liikkeitä, ja niiden kulta-aika kesti 1970-luvun lopulta 1990-luvun alkuun.
Kalettomalla sijainneen Veikko Korhosen kaupan tulitikkuetiketti. Tulitikkujen valmistaja Tukkukauppojen oy. Värikkäässä etiketissä on kuvattu mm. sokeripakkaus ja hedelmiä sekä kerrottu kaupan puhelinnumero.
Teuvo Mujon koostamaa videomateriaalia Keuruun kunnansairaalan 100-vuotisjuhlan tapahtumista vuonna 1989. Ensiesitys kulttuuritalo Kimarassa marraskuussa 2017.
Matka Mäkelän perustaja, Valdemar Mäkelä, oli 1930-luvulla menestyvä kyläkauppias, kunnes vuonna 1937 päätti ostaa ensimmäisen linja-autonsa vaimonsa Enne Dagmarin kanssa. Yrityksen ensimmäinen vakiovuororeitti ajettiin Soini-Myllymäki-Keuruu…
Kallio-Mannilan isännän Eemil Kallio-Mannilan (s. 19.10.1870) täytettyä 70 vuotta kokoontuivat pihapiirissä tuolloin asuneet rääppiäisten merkeissä yhteiskuvaan seuraavana päivänä.
Jukka Mäkinen esittelee kalastamaansa haukea. Mäkisen autokorjaamo sijaitsi nykyisessä Kirjaston rannassa, jota sen vuoksi ennen kutsuttiin Mäkisen rannaksi.
Pienviljelijäyhdistyksen järjestämä kurssi Hautalassa noin vuonna 1929, jolloin järjestettiin keväällä puutarhakurssi ja syksyllä jatkona kotitalouskurssi.
Värivalokuvassa on Keuruun keskustassa sijainnut Marttamökki, joka toimi kahvila-kioskina. Rakennus on nykyään purettu ja sen tilalla on liikerakennus. Taustalla näkyy tiilinen Keuruun kirkko, joka on rakennettu vuonna 1892.
Värivalokuva on otettu Keuruun keskustasta Keuruuntien alkupäästä. Kuvassa katse kiinnittyy vasemmalla olevaan puiseen Kansallispirtti-nimiseen rakennukseen, joka rakennettiin vuonna 1910 ja purettiin 1977. Tien oikealla puolella on Keuruun…
Värivalokuva on otettu Keuruuntieltä Karikonkulmasta kohti Vanhaa kirkkoa. Vasemmalla on vuonna 1943 valmistunut Osuusliike Keski-Suomen toimitila ja sen jälkeen 1960-luvulla valmistuneita kerrostaloja, Osuuskauppa ja Tikkala. Oikealla oleva…
Värivalokuvassa oikealla Laila Niemiojan suunnittelema liikerakennus, jonka matalassa siipiosassa toimi mm. Osuuskassa. Toisena on Gulf-huoltamo, joka on purettu. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Karikon kulman uusi asuin-ja liikehuoneisto.
Värivalokuvassa on vasemmalla puinen Kansallis-osake-pankin rakennus, joka on purettu. Paikalle valmistui nykyinen liikerakennus, jossa toimi pankeista viimeisimpänä Nordea. Seuraavana on Osuusliike Keski-Suomen toimitila, 1960-luvulla valmistuneita…
Valtatie 23 rakennetaan vuonna 1966. Alma Piispalan matkustajakoti Torinkulmaa puretaan pois tieltä. Taustalla Keuruun vanha kirkko ja myös puurakennuksia, jotka purettiin tien rakentamisen aikana pois.
Vuonna 1963 lehtikuusia oli jo kaadettu Keuruun aseman läheltä. Valmistauduttiin valtatie 23 rakentamiseen. Talvisessa kuvassa näkyy vasemmalla Töysän Kahvi-Tupa ja tien toisella puolella Alma Piispalan pitämä matkustajakoti Torinkulma, Keuruun…
Mustavalkoisessa valokuvassa näkyy vasemmalla Lapinsalmen ylittävän maantiesillan rakennustyömaa Jyväskylän suuntaan kuvattuna. Kuva on vuodelta 1966 jolloin Valtatie 23 rakentaminen ja tulo Keuruulle muutti paljon kirkonkylän maisemaa. Kuvassa…
Mustavalkoisessa kuvassa on siipiratasalus Elias Lönnrot vanhan Lapinsalmen sillan rannassa. Laiva on käynnissä, sen piipusta tulee savua. Vastarannalta otetussa kuvassa vedessä on uittamalla kuljetettavia tukkeja. Rannalla näkyy ihmisiä. Takana…
Mustavalkoisessa kuvassa on siipiratasalus Elias Lönnrot pysähtyneenä pappilan rannassa. Vastarannalta otetussa kuvassa näkyy etualalla vettä ja kaisloja ja takana vasemmalla on näkyvissä pappilan päärakennus. Kuvan oikeassa reunassa on vanha…
Mustavalkoisessa valokuvassa on kuvattuna keuruulainen lepokoti Seippo. Suuri hirsirakennus sijaitsi Keuruun keskustassa Loilonharjulla Tarhian rannalla kauniissa männikkömaisemassa.
Lepokoti avattiin joulukuussa 1919. Sen omistivat aluksi rouva…
Mustavalkoisessa valokuvassa on Mäkisen perheen naisväkeä perheen talon puutarhassa kukkien ja kasvien ympäröiminä. Taustalla näkyy Mäkisen korjaamo ja Tarhia-järveä.
Juhannuksen 1968 mainoksessa esitellään juhannusaaton tapahtumista Kassinharjun juhannustansseja ja Herpmannin poikien juhannuskisoja. Tapahtumat järjestivät Keuruun Kisailijat ja Varuskunnan kerhot.
Kuvassa vasemmalla näkyy siipirataslaiva Elias Lönnrot kauempana järvellä tulossa rantaan. Kuva otettu rannalta, jossa edessä näkyy aita ja hiekkatietä ja niiden takana rannassa ruohoa ja neljä ihmistä. Oikealla kauempana näkyy rantaa ja veneitä.
Tohtori Oskari Heikinheimon omistama Kuuselan parantola Keuruulla. Mustavalkoisessa kuvassa etualalla peltoa ja riukuaita, jonka takana pihaa ja isokokoinen puutalo.
Keuruun apteekin rakennus mustavalkoinen valokuvan vasemmalla puolella, kuva otettu yläviistosti. Kuva halkoo hiekkatie, oikealla näkyy apteekin viereisiä rakennuksia.
Keuruun vanha kirkko talvella. kirkon katolla sekä ympäröivällä kiviaidalla lunta. Vasemmalla kirkon edessä läntinen porttihuone ja kaksi lasta seisomassa.
Tekstissä kerrotaan toisen maailmansodan aikaisesta polttoainepulasta ja hiilen valmistamisesta häkäponttöjä varten hiilimiilussa Pihlajaveden Karhunkylällä.