Aineistot (yhteensä 692)

Yu-kisat Keuruu vanhalla urheilukentällä.jpg
Kuvassa suurilukuinen yleisö seuraa urheilukisojen ohjelmaa vanhalla urheilukentällä. Juoksuradalla seisoo muutama ihminen. Kentällä liehuu Suomen lippu. Taustalla näkyy mäntyjä, pukukoppi ja pari rakennusta.

Yleisöä Keuruun vanhalla urheilukentällä.jpg
Kuvassa ollaan vanhan urheilukentän laidalla. Suurilukuinen yleisö seuraa urheilukisoja. Istumakatsomo on aivan täynnä ja seisoma-aluekin on täynnään väkeä. Taustalla on mäntyjä ja kaksi rakennusta.

Tekstissä kerrotaan muistoja Asunnan, Ampialan ja Huttulan kylien yksityisistä kauppaliikkeistä.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Yhteiskoulun vihkiäiset 1961 02.jpg
Mustavalkokuvassa ryhmä koulun oppilaita ja opettajia seisoo koulun ruokalassa ja kuuntelee kuvan oikeassa laidassa olevan miehen puhetta. Etualalla on kahvikuppeja katettuna pöytään. Kuvan taustalla näkyy abstrakti, koko seinän täyttävä maalaus.

Yhteiskoulun rakennustyötä 1960.jpg
Värivalokuvassa on kuvattuna rakennustyömaata koulun alakerran valuvaiheessa. Betonilaudoistusta on sikin sokin lattioilla ja perustuksen ulkopuolella. Kuvan taustalla näkyy punatiilinen kansalaiskoulurakennus, mäntymetsää ja halkopinoja.

Yhteiskoulun peruskiven muuraus 1.5.1960.jpg
Mustavalkokuvassa on toistakymmentä henkilöä rakennustyömaalla. Heillä on yllään pitkät taki ja usealla päässään ylioppilaslakki. Yksi henkilöistä on juuri kumartuneena muuraamaan peruskiveä.

Yhteiskoulun vihkiäiset 1961 01.jpg
Kuvassa harjannostajaisväki on pitkän kahvipöydän ääressä. Rehtori Jussi Rainio pitää tervehdyspuhetta. Muut henkilöt kuvassa ovat vasemmalta lukien: kannatusyhdistyksen johtokunnan varajäsen tri Saara Rönnholm, (Rainio), koulukeskuksen…

Yhdyspankin avaj Pankinjoht Sariola Kuuliala, Liukko, Hutremo.tif
Kuvassa on meneillään pankin konttorin avajaiset. Läsnä on suuri joukko miehiä, jotka odottavat seisten kahvitarjoilun alkamista. Mukana mm. pankinjohtaja Sariola sekä luottamusmiehet Kuuliala, Liukko ja Hutremo.

Tekstissä kerrotaan Asunnan, Ampialan ja Huttulan kylien pienviljelijäyhdistyksestä, sonniyhdistyksestä ja maatalouteen liittyvistä kursseista.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Einari Vuorelan toinen runoteos Keväthartaus ilmestyi 1921. Kuvan on arveltu otetun niihin aikoihin. Kuva: Einari Vuorelan seuran arkisto.
Henkilökuva Keuruun omasta runoilijasta.

Viljanpuintia Häkkisessä 1960-luvulla_1 001.jpg
Viljanpuintia traktorivetoisella puimakoneella 1960-luvulla. Vilja jouduttiin tuolloin vielä säkittämään itse.

Keuruun viljamakasiini.jpg
Vanhassa mustavalkokuvassa ollaan viemässä jyväsäkkejä viljamakasiiniin. Hevonen seisoo rakennuksen edessä köytettynä pylvääseen. Mies on ottanut säkin reestä ja kantaa sitä olallaan kohti makasiinia. Sen ovi ja yläkerran luukku ovat auki. Pitkät…

52 _52 Viipurin pojan muistelmia 1929-1939.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

04 _4 Viiksihoppa puomissa ja ajan autojuttuja.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Vieraita Vuorelassa.pdf
Kirjoittaja kertoo vierailustaan Keuruulle ja Multialle heinäkuussa 2005 ja osallistumisestaan Vuorelan kirjailijakodissa Jukojärvellä järjestettyyn Kuvan ja runon piknikkiin.


Tarina on alun perin julkaistu Kaiun korva -lehden numerossa 15…

Veto.pdf
Laura Sointeen huvinäytelmä vuodelta 1933.

Keuruun, Pihlajaveden ja Multian miehet lähtivät Keuruun rautatieasemalta sotaan vuonna 1939. Paikalle perustettiin Veteraanipuisto vuonna 2003.

Vesipähkinöitä.jpg
Koululaisten vesipähkinälöytö Suojoella vuonna 1967.

Vuorela-portti_muokattu.jpg
Orvokki Vääriskoski kertoo kotiseutusivuston nimeksi valitun veräjä-käsitteen taustoista ja merkityksistä erityisesti Einari Vuorelan tuotannossa.

Kuvassa Vuorelan kirjailijakodin portti Jukojärvellä (muokattu Lea Riihimäen alkuperäisestä…

Eenok Lahden vetämän puutyöpiirin töitä..jpg
Kuvassa on kaksi miestä puisten huonekalujen ympäröimänä hirsiseinäisessä tuvassa. Esillä on Kotiteollisuusyhdistyksen läntisen piirin veistokoulun töitä maaliskuussa 1928. Opettajana toimi Eenok Lahti (1887-1952). Hän oli myös puutyönopettajana…

Veikoista Veikkoihin.pdf
Kirjoittaja kertoo liikuntaharrastuksestaan ja toiminnastaan urheiluseuroissa lapsuutensa Jukojärvellä, kouluaikoina Jämsässä ja aikuisena Espoossa.

Tarina on alun perin julkaistu Kaiun korva -lehden numerossa 16 (2005).

170617-145755-6745r.netti.jpg
Kalettomalla sijainneen Veikko Korhosen kaupan tulitikkuetiketti. Tulitikkujen valmistaja Tukkukauppojen oy. Värikkäässä etiketissä on kuvattu mm. sokeripakkaus ja hedelmiä sekä kerrottu kaupan puhelinnumero.

Vappua.jpg
Kuvassa Mäkisen perheen jäseniä ulkoilemassa vappuna ilmapallojen kanssa. Kuva on otettu 1960-luvun alussa Keuruulla Mäkisen rannassa.

Perminkangas12017netti.jpg
Keuruulainen Lauri Permikangas muistelee isoisäänsä Aapo Vuorelaa ja enoaan Onni Vuorelaa Tiusalan kylältä.

69 _69 Vanhan mallin miehiä ja uutta metsänhoitoa.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Vanha Keuruu on valtakunnallisesti arvokas rakennettu kulttuuriympäristö Keuruun keskustassa. Alue kertoo rakennuksiensa kautta keuruulaisten elämästä kolmen vuosisadan ajalta.

Jyrki Sinervä (1915 - 1998) kirjoitti Keuruun vanhasta sairaalasta ja sen henkilökunnasta kertovan runon ilmeisesti ennen Keuruun uuden sairaalan valmistumista vuonna 1959. Hän käytti nimimerkkiä potilas nro 545.

23 _23 Runo Vanha riihi.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

18 _18 Runo Vanha kirkko.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Vanha kirkko.tif
Keuruun vanha kirkko on otettu käyttöön vuonna 1758 ja se viettää 260-vuotisen taipaleensa juhlavuotta vuonna 2018. Kirkko on toiminut museokirkkona 125 vuotta.

Valtatienrakennusnetti.jpg
Valtatie 23 rakennetaan vuonna 1966. Alma Piispalan matkustajakoti Torinkulmaa puretaan pois tieltä. Taustalla Keuruun vanha kirkko ja myös puurakennuksia, jotka purettiin tien rakentamisen aikana pois.

Valmisvaltatienetti.jpg
Valtatie 23 on valmistunut ja avattu liikenteelle. Kuva on vuodelta 1969.

Tauno Kuoppala kertoo valtakunnallisen Metsämarssin tapahtumasta kesäkuussa 1950. Tapahtumassa uudistettiin metsää kulottaen ja kylväen Keuruun Liesjärvellä.

170617-145755-6713r..jpg
Valkolan kauppahuoneella oli Keuruun keskustassa valintamyymälä ja rauta-ja maatalousosasto. Kauppahuone omisti myös myymäläauton.

13 _13 Valkealahden tietäjä eli Viram Maijja.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

61 _61 Valjaskaupalla Keurusselän ympäri.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Keuruun kunnan säästöpankki.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa on iso joukko väkeä Keuruun Kansallispirtin portailla talvipäivänä. Hirsirakennuksen seinässä on kyltti Keuruun kunnan säästöpankki.

Keuruun Kansallispirtti valmistui vuonna 1910. Keuruun kunnan säästöpankki toimi…

53 _53 Vain yksi tanssi.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Vaelluksella Vuorelaan.pdf
Kirjoittaja kuvaa osallistumistaan Vuorela-vaellukselle ja sen reittiä Multialta Keuruun Jukojärvelle Einari Vuorelan kirjailijakotiin kesäkuussa 2011.

Tarina on alun perin julkaistu Kaiun korva -lehden numerossa 31 (2011).

Tekstissä Valte Kivinen muistelee Asunnan vesireitin uittoja ja uittotyötä. Alkuperäinen käsikirjoitus on päivätty 11.5.1988.

Uittomiehet tauolla.jpg
Kuvassa suuri joukko uittomiehiä seisoo rantamännikössä. He ovat tauolla ja osalla on kahvikuppi kädessään. Jotkut miehistä istuvat kivillä. Yhdellä miehellä on kädessään uittohaka eli keksi. Vasemmassa reunassa istuu kivellä nainen, joka on tuonut…

Teksti kertoo Asunnan, Ampialan ja Huttulan työväenyhdistysten toiminnan pääpiirteitä Keuruulla 1900-luvun alkuvuosikymmeniltä alkaen.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

62 _62 Työtä ja tanssia talkoilla.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Tuulitunturin jättiläinen.pdf
Laura Sointeen satukirja vuodelta 1979.

Tauno Kuoppala kertoo, miten ennen vanhaan huollettiin asuinrakennusten ikkunoita eri vuodenaikoina.

Tekstissä kerrotaan sahojen ja myllyjen toiminnasta.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Raimo Varpula kertoo tulitikkuetikettien käytöstä ja keräilystä.

Pirkko Mäntysaari muistelee Vuorelan päärakennuksen tulipaloa v. 1934. Hänen isänsä oli runoilija Einari Vuorelan nuorin veli Viljo Henrik Vuorela.

Linja-autosaemalla Töysän auto kulj. Erik Patama Mänttä 1960-luvun alkupuolella.tif
Kuvassa on linja-auto, jonka edessä seisoo kujettaja vierellään nainen. Hänellä on olallaan rahastajanlaukku. Linja-auto on pysäköitynä puisten laitureiden väliin. Kuvan vasemmassa laidassa, auton takana näkyy mies ja hänen takanaan kolmikerroksinen…

170617-145755-6754r..jpg
Keuruun keskustassa sijainneen K-Kauppa Torimarketin tulitikkuetiketti.

Heuspetynai r.y..pdf
Laura Sointeen 1-näytöksinen huvinäytelmä vuodelta
1964.

11 _11 Tiusala-Valkealahti, hyödyn ja ilon kyläkunta.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Erkki Peräinen_pieni.jpg
Martti Haapamäki, Väinö Huostila, Pentti Pekola, Erkki Peräinen ja Markku Riihonen muistelevat Korean suhdanteen vaikutusta hintoihin ja puun laatuvaatimusten tiukkuutta. Keskustelussa sivutaan myös kanalanpidon taloutta ja traktorin käyttöä…

Tiedetila sijaitsee Pihlajaveden Karimolla Keski-Suomessa keskellä erämaata. Tavoitteena on tallentaa henkilökohtaisten tietokoneiden historiaa ja kasvattaa kotimaisia luonnonkasveja.

Tk-lääkärit tutustumassa työergonomiaan navetoissa.jpg
Kuvassa terveyskeskuksen lääkärit seisovat rivissä navetan käytävällä. Henkilöt vasemmalta lähtien: Tuomo Riihonen, Heikki Leivonen (MTK:n edustaja), Tuula Tervo, Paavo Lintula, tuntematon henkilö, Ulla Sahinvaara, Matti Kolu

Terveyskeskuksen lääkärit perehtymässä työergonomiaan navetassa.jpg
Kuvassa joukko terveyskeskusken lääkäreitä on perehtymässä työergonomiaan navetassa. Lääkäri Ulla Sahiluoto on tarttunut lantyatalikkoon ja muut seuraavat häntä katseellaan. Vasemmalla seisoo lääkäri Matti Kolu. Punapuseroinen nainen taustalla on…

Tekstissä kerrotaan tervatehtaista, tervan poltosta ja myynnistä. Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

25 _25 Tervanpolttoa- vanhat konstit käyttöön.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

24 _24 Tervan tarinaa-elantoa ja kovaa työtä.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Tervahauta1.jpg
Kuvassa työväki polttaa tervahautaa. Muutama mies seisoo korkean haudan päällä. Polttoa on tullut katsomaan myös joukko vieraita, miehiä, naisia ja lapsia. Savua on joka paikassa.

TVn lahjoitus Pohjoislahden vanhainkotiin.tif
Heikkilän kunnalliskoti Keuruun Pohjoislahdella sai ensimmäisen televisiovastaanottimen paikallisen Osuuskassan lahjoittamana tammikuussa 1961. Asavisio-merkkisen television toimitti paikalle Radiohuolto T. Niemelä.

Kuvassa vas. sosiaalisihteeri…

64 _64 Teknikko Antti linjasi sähköä Keuruun seudulle.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

20 _20 Täyttä höyryä Haapamäelle ja Keuruulle.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Taunokuoppala.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa seisoo Tauno Kuoppala Keuruun Liesjärvellä G. A. Serlachius Oy:n metsätilalla. Kuvassa Kuoppalan takana näkyy mäntymetsää.

Metsätila oli kulotettu vuonna 1950 ja kylvetty 1950 kesäkuussa. Se oli valtakunnallisen…

68 _68 Runo Tästä maasta, tästä niitystä.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Tekstissä kerrotaan salametsästyksestä 1950-luvulla. Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Tekstissä kerrotaan muistoja Asunnan koulun opettajista ja koulunkäynistä 1900-luvulla. Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Haapamäen muistelupiiriläiset kertovat tarinoita halkotarhasta ja siihen liittyvästä työstä.

Tanhuajat.jpg
Kuvassa kuusi paria tanssii ulkona nurmikolla kansantanssia. Heillä ei ole kansallispukuja yllään.

38 _38 Talvisodan muistoja.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

IMG 14.jpg
Talvinen näkymä veden yli entisen Tiwi oy:n lastulevytehtaan rakennuksiin. Värivalokuvassa on etualalla järveä ja järvialueen takana laaja tehdasalue. Kuvassa oikealla piipuista nousee savua tai höyryä pakkasilmaan. Rakennuksen katolla punaisin…

Matti Tuominen - Keuruu 23.tif
Kuvassa on talvinen maisema Lapinsalmen sillasta, jota pitkin on auto juuri ajamassa.

01 _1 Kirjan esittely.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

02 _2 Äänikirjan kuuntelijalle.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Talkoot Keuruun yhteiskoulun tontilla maaliskuussa 1960.jpg
Värivalokuvassa on ihmisiä lapioimassa lunta Keuruun yhteiskoulun tontilla maaliskuussa 1960. Tarkoitus on päästä mahdollisimman nopeasti rakentamaan uutta koulua.

Keuruun yhteiskoulua alettiin rakentaa keväällä 1960. Se valmistui vuonna 1961.

Talkoot heinäpellolla.jpg
Vanhassa mustavalkokuvassa on meneillään talkoot heinäpellolla. Miehet laittavat heinää haasiaan. Yhdellä naisella on harava kädessään ja toisilla on meneillään kahvitauko. Nainen kaataa kahvia ja pikkupoika seuraa tilannetta. Taustalla seisoo…

Keuruun taksiaseman kuljettajat pelitauolla.tif
Multian taksiaseman kuljettajat pelitauolla. Kuvassa on meneillään pelitilanne; mies heittää kiveä, toiset seuraavat. Joukossa on myös pari poikaa. Kaksi autoa seisoo pysäköitynä rakennuksen edustalla.

Taksiautoilija Eino Hyvärinen.tif
Kuvassa taksiautoilija Eino Hyvärinen istuu autossaan ja puhuu radiopuhelimeen. Hänellä oli Keuruun ensimmäisiä radiopuhelimia 1950-luvulla.

170617-145755-6835r.netti.jpg
T-market Prima sijaitsi Keuruun keskustassa. T-kaupat olivat Tukon eli Tukkukauppojen Oy:n liikkeitä, ja niiden kulta-aika kesti 1970-luvun lopulta 1990-luvun alkuun.

synninpk.pdf
Laura Sointeen romaani vuodelta 1951.

56 _56 Synkistä joulumuistoista uuteen aikaan.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Arkisto sisältää kopion Svante Kankaan kirjoittamista muistelmista suvustaan ja Klakin torpasta. Arkistoaineisto sijaitsee yhdessä säilytysyksikössä.

09 _9 Suvulta opittiin taitoja ja elämänuskoa.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Kallio-Nikara_pieni.jpg
Rosenlew-yhtiöillä työskennelleet Kalevi Kallio, Väinö Ranta ja Yrjö Toikkanen muistelevat Multian suuria savottatyömaita 1920-luvulla. Pekka Isomäki haastattelee.

Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI…
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2