Aineistot (yhteensä 762)

Kultainen_Keuruu.pdf
Keuruulaisen Sakari Moision säveltämä ja sanoittama kotiseutuaiheinen laulu. Nuottijulkaisu sisältää melodian, sointumerkit ja sanat. Kappaleen erikoisuutena on se, että kaikki sanat alkavat k-kirjaimella.

16 _16 Kulonaurista, puuroa ja lipeämadetta.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Tekstissä kerrotaan muistoja Asunnan, Ampialan ja Huttulan kylillä kiertäneistä kulkukauppiaista.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

kukasina.pdf
Laura Sointeen romaani vuodelta 1936.

Sirkka Sipponen hoitajan asussa
Tarja Sipposen muistelu sairaanhoitaja Sirkka Sipposesta, joka työskenteli Keuruun kunnansairaalassa osastonhoitajana 1947-1951.

Kuin valkeat käärmeet.pdf
Kirjoittaja kuvaa katiskojen ja verkkojen kokemista isän kanssa lapsuudessaan Keuruun Jukojärvellä.

Tarina on alun perin julkaistu Kaiun korva -lehden numerossa 18 (2006).

Haapamäellä järjestettiin 1950-luvulla kahdet vanhaan hääperinteeseen perustuvat kruunuhäät.

13.2.1990 jäljennetty kronikka, jonka kokosi aikoinaan Hellin Kalliomäki.

Kovaa voita ja korviketta.pdf
Kirjoittaja kuvaa ruokatapoja lapsuudessaan Keuruun Jukojärven Mantelassa.

Tarina on alun perin julkaistu Kaiun korva -lehden numerossa 26 (2009).

41 _41 Koulutyttö säilytti kohtalonajan muistot.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Vuonna 1932 syntyneen Veikko Kinnusen kirjoittamia ainekirjoituksia sota-aikaan.

Raili Pieviläinen, o.s. Niemelä (s. 1931) muisteli vuonna 1992 sota-ajan lapsuuttaan Huttulassa.

08 _8 Koulun, vaaran ja kasvun vuosia.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Keuruun kansalaisopiston Haapamäen muistelupiiri muisteli syyskuussa 2018 kouluja ja koulunkäyntiä. Muistelijat olivat käyneet koulua Haapamäellä tai Pihlajavedellä 1940 - 1960-luvuilla.

Koululaisnäytelmiä.pdf
Laura Sointeen koululaisnäytelmiä vuodelta 1927. Sisältää näytelmät Suuri aarre, Huono pää, Matin ja Maijan joulukuusi, Vuorenpeikon parta ja Kukko ja kana

IMG 80_kivelän_uuden_koulun_pihaa_1986.jpg
Koululaisia välitunnilla vastavalmistuneen Kivelän koulun pihalla.

Lapsuuden muistot, hetket runoilijan seurassa ja rakkaan kotiseudun maisemat piirtyvät elävinä mieleen, kun Pirkko Mäntysaari (os. Vuorela) muistelee synnyinseutuaan, perhettään ja setäänsä, runoilija Einari Vuorelaa.

46 _46 Kotikoulukkaan reipas talvisodan aika.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Tekstissä kerrotaan kotieläinten hoidosta maalaistaloissa.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Tauno Kuoppalan keräämiä sanontoja, joita on käytetty korttipelejä pelattaessa.

12. Veräjä, Korean suhdanne, könttäkaupat, Mannisenmäki, Kierros, Kortemäki,Valkeisenmäki .mp3
Heikki Mannisenmäki, Pertti Kierros, Tuomo Kortemäki ja Jussi Valkeisenmäki muistelevat puutavaran hintaa nostaneen Korean suhdanteen ja leimikon könttäkauppojen vaikutusta puukauppaan 1950-70-luvuilla.

Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen…

Teuvo Mujon koostamaa videomateriaalia Keuruun kunnansairaalan 100-vuotisjuhlan tapahtumista vuonna 1989. Ensiesitys kulttuuritalo Kimarassa marraskuussa 2017.

27 _27 Koodisysteemiä ja palkkoja 1930-luvulla.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

14 _14 Konttärin Kalle, persoona ja pelimanni.mp3
Äänitiedosto avautuu painamalla ensin aiheen kohdalla olevaa kaiuttimen kuvaa TAI itse aiheen otsikkoa JA sen jälkeen painamalla sivulle avautuneen mustan vaakapalkin vasemmassa laidassa olevaa pikku NUOLTA, jonka vieressä on aikalaskuri.

Kirkkoväkeä kirkkoveneessä soutamassa tyyntä kesäistä järven pintaa.
Teksti kertoo Keurusselän kirkkovenekulttuurista ja viimeisistä kirkkoveneistä.

Kuvituskuvana on 1900-luvun alun postikortti Raimo Varpulan kokoelmista. Värillisen postikortin kuvassa on kirkkoväkeä saapumassa veneellä pappilan rantaan…

Kamana rakennettiin Keuruun kirkkoherran pappilan navetaksi.

Kivenraivuulla.jpg
Kuvassa joukko miehiä on raivaamassa kiviä pellolta. Mukana työssä on kaksi hevosta.

Kivenraivuuta.jpg
Vanhassa värikuvassa mies on hevosensa kanssa pellonlaidassa. Hän on nostelemassa raskaita kiviä reen kyytiin.

Keuruu Kivelän ranta. Foto Aarne Forsman elokuu 1910..jpg
Näkymä Kivelän rannasta järven yli Keuruun keskustaan. Järven toisella puolen rantaa ja peltoa. Oikealla näkyy uusi kirkko ja vasemmalla vanha kirkko.

Kivelä_Otonkaarre_4_20210124_pysty.jpg
Keuruun Kivelässä Otonkaarteella sijainnut vuokratalo toi 1970-luvulla lapsia yhteen.

Tekstissä kerrotaan kirkkovenematkoista 1800-luvulla Kolhon ja Keuruun välillä. Kolhon Ylä-Kaukasen ranta oli myös tärkeä kauppapaikka. Elokuussa 1845 kirkkoveneonnettomuus järkytti kirkkokansaa.

Suomen seitsemät ihmeet -sarjassa vuonna 2006 esitetty ohjelma keskisuomalaisista puukirkoista. Mukana ovat Pihlajaveden, Petäjäveden ja Keuruun kirkot. Kesto 11 min.

Kirjeenvaihtoon halutaan....pdf
Laura Sointeen yksinäytöksinen huvinäytelmä vuodelta 1948.

Koulupojan ainekirjoitus Huttulan koulussa sota-aikaan.

Koululaispojan kirje sotarintamalle ja ainekirjoitus paketin lähettämisestä tuntemattomalle sotilaalle.

Kirjastolautakunta 1969.jpg
Mustavalkokuvassa kaksi naista ja neljä miestä istuu kirjaston tiloissa kokousta pitämässä. Heidän takanaan näkyvät kirjahyllyt ja pihalle avautuvat kaksi ikkunaa.

Vuorela Keuruun Jukojärvellä on kirjailija Einari Vuorelan (1889 - 1972) synnynpaikka ja perheen kesäkoti. Talo ja pihapiiri ovat alkuperäisessä kunnossaan.

Kinkamon pihalta Mantelan tupaan.pdf
Kirjoittaja kuvaa kotitalonsa Jukojärven Mantelan päärakennusta ja sen sisustusta sellaisena kun se oli 1940-luvulla. Lisäksi hän kertoo talossa olleista tarvekaluista ja niillä tehdyistä sisätöistä.

Tarina on alun perin julkaistu Kaiun korva…

Tekstissä kerrotaan Asunnan, Ampialan ja Huttulan kylillä järjestetyistä kilpailuista ja näyttelyistä.

Teksti on koottu Asunnan-Ampialan-Huttulan perinnepiirin muisteluista.

Keuruulle valmistui Kiinteistö Oy Säästökeskus vuonna 1975. Vuonna 2024 rakennus on tullut käyttöikänsä päähän ja se puretaan.

Keuruuntie1960.jpg
Mustavalkoisessa kuvassa on vasemmalla etualalla Keuruun säästöpankin puinen toimirakennus ja auto matkaamassa Keuruuntietä kohti Keuruun vanhaa kirkkoa. Kuvassa on myös Valkolan uusi liikerakennus, vanha puinen Valkolan kauppa, Keuruun osuusliikkeen…

Pankkija pyöräilijöitänetti.jpg
Värivalokuvassa on vasemmalla puinen Kansallis-osake-pankin rakennus, joka on purettu. Paikalle valmistui nykyinen liikerakennus, jossa toimi pankeista viimeisimpänä Nordea. Seuraavana on Osuusliike Keski-Suomen toimitila, 1960-luvulla valmistuneita…

Osuuskassa ja Gulfnetti.jpg
Värivalokuvassa oikealla Laila Niemiojan suunnittelema liikerakennus, jonka matalassa siipiosassa toimi mm. Osuuskassa. Toisena on Gulf-huoltamo, joka on purettu. Kuvan vasemmassa reunassa näkyy Karikon kulman uusi asuin-ja liikehuoneisto.

IMG 103.jpg
Illan pimeydessä otettu kuva yläviistosta Keuruuntieltä etelästä pohjoiseen. Pitkällä valotuksella otetun kuvan keskellä Keuruuntie, jossa näkyvät pitkinä viivoina autojen etu- ja takavalot.

IMG 100_keuruuntie etelästä pohjoiseen_1086.jpg
Näkymä Keuruuntielle 1980-luvulla. Keskellä autoliikennettä, taustalla näkyy liikerakennuksia ja Keuruun kirkon torni.

Kansallispirtti ja osuuskauppanetti.jpg
Värivalokuva on otettu Keuruun keskustasta Keuruuntien alkupäästä. Kuvassa katse kiinnittyy vasemmalla olevaan puiseen Kansallispirtti-nimiseen rakennukseen, joka rakennettiin vuonna 1910 ja purettiin 1977. Tien oikealla puolella on Keuruun…

Keuruun vanha yhteiskoulu.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa on mäntyjen keskellä Keuruun Yhteiskoulun ensimmäinen toimitila. Kaksikerroksinen vaaleaksi rapattu tiilirakennus oli alun perin rakennettu armeijan kaasu- ja taisteluvälinevarikoksi 1930-luvulla.

Yhteiskoulu aloitti…

Keuruun yhteiskoulun tontti talvella.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa on kuvattu Keuruun yhteiskoulun tontti talvella. Tontilla kasvaa paljon mäntyjä. Puiden ympärillä on lautoja. Keskellä kuvaa seisoo lapsi katselemassa ylös kohti puiden latvoja.

Keuruun yhteiskoulun rakentaminen alkoi…

Keuruun yhteiskoulun tontti.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa on kuvattu Keuruun yhteiskoulun tonttia talvella. Kuvassa on paljon mäntyjä ja kuvassa takana näkyy talo. Edessä olevan männyn ympärillä on lautoja.

Keuruun yhteiskoulua alettiin rakentaa vuonna 1960. Koulu valmistui…

Keuruun yhteiskoulun rakentamista.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa on kuvattu Keuruun yhteiskoulun rakennustyömaata sen valuvaiheessa. Kuvassa näkyy puisia valurakenteita.

Kuvassa takana näkyy kirkonkylän kansakoulu eli puukoulu.

Keuruun yhteiskoulua alettiin rakentamaan keväällä…

Keuruun yhteiskoulua rakennetaan.jpg
Värivalokuvassa on Keuruun yhteiskoulun rakennustyömaata sen alkuvaiheessa. Kuvassa näkyy puisia tukirakenteita ja muurattuja tiilirakenteita. Etualalla on kuljetuskärryt.

Keuruun yhteiskoulua alettiin rakentaa keväällä 1960. Koulu otettiin…

Keuruun yhteiskoulu, Nuorisovankila.tif
Kuvassa näkyy Keuruun yhteiskoulu ajalta, jolloin se toimi entisessä armeijan viestivarikon tiloissa. Taloa kutsuttiin tuona aikana leikkimielisesti nuorisovankilaksi. Rakennus oli myöhemmin puhelinyhtiön ja uudestaan yläkoulun käytössä. Nykyään…

Varuskunta.tif
Keuruulla sijaitsi Puolustusvoimain Pioneerirykmentti. Se koulutti vuosittain noin tuhat pioneeri- ja suojelualan varusmiestä. Palkattua henkilöstöä oli 250. Viimeiset alokkaat astuivat palvelukseen tammikuussa 2014 ja Pioneerirykmentti lopetettiin…

Keuruun_vanha_pappila_ja_kirkot.jpg
Mustavalkoisessa postikorttikuvassa on vasemmalla Keuruun vanha pappila. Kuvassa oikealla näkyvät Keuruun kirkko ja Keuruun vanha kirkko. Oikealla edessä on laituri kirkkoveneitä ja laivoja varten.

Kortissa on etupuolella teksti KEURU ja käsin…

Kangasmannilan tilasta tuli Keuruun kirkkoherran virkatila vuonna 1675. Nykyinen pappilarakennus on valmistunut vuonna 1813.

39.jpg
Keuruun vanha kirkko talvella. kirkon katolla sekä ympäröivällä kiviaidalla lunta. Vasemmalla kirkon edessä läntinen porttihuone ja kaksi lasta seisomassa.

Keuruun Museon tuottama verkkonäyttely Keuruun vanhan kirkon historiasta ja vaiheista sekä elämästä 1700-luvun Keuruulla.

Keuruun vanha kirkko Lapinsalmen rannalla on Keuruun seurakunnan kolmas kirkko. Se on rakennettu vuosina 1756-1759. Rakennusmestarina toimi Antti Hakola Ala-Härmästä. Se on vanhin Keski-Suomen kirkoista.

Keuruun Apteekki, foto Aarne Forsman 1909..jpg
Keuruun apteekin rakennus mustavalkoinen valokuvan vasemmalla puolella, kuva otettu yläviistosti. Kuva halkoo hiekkatie, oikealla näkyy apteekin viereisiä rakennuksia.

Puhe Veteraanipuiston kellotapulin paljastamistilaisuudessa

Keuruun uusi kunnansairaala talvella.jpg
Värivalokuvassa on Keuruun vuonna 1959 valmistunut kunnansairaala talvisena pakkaspäivänä.

Samalla paikalla, laajennetuissa tiloissa, toimii Keuruun terveyasema nykyäänkin.

012.jpg
Kuvassa on talvisessa maisemassa Keuruun uusi kirkko, jonka tornin kattoa korjataan. Kuva on otettu 30.12.1984.

170617-145755-6653r.netti.jpg
Keuruun tulitikkutehdas oY:n tulitikkuetiketti, Superior-nimisiä hehkumattomia tulitikkuja. Keuruun tulitikkutehdas toimi Kolhon kylässä 1910-luvulla.

170617-145755-6649r.netti.jpg
Keuruun tulitikkutehdas oy:n tulitikkuetiketti. Paraffinoituja tulitikkuja. Keuruun tulitikkutehdas toimi Kolhon kylässä 1910-luvulla.

170617-145755-6647r.netti.jpg
Keuruun tulitikkutehdas oy:n tulitikkuetiketti. Hehkumattomia tulitikkuja. Tehdas toimi Kolhon kylässä 1910-luvulla.

Tervanetti.jpg
Keuruun keskustassa Melonlahden rannalla toimi tervatehdas 1900- luvun alusta 1960-luvun alkuun saakka. Kuvassa on Niilo Vuolle-Apilalan omistaman Keuruun Terva Oy:n aikaisen tervatehtaan rakennuksia sen toimikauden lopulta. Nykyään tehtaan paikalla…

tervatalvellanetti.jpg
Kuvassa on Keuruun keskustan tuntumassa Melonlahden rannalla sijainnut Keuruun tervatehdas toimintansa kulta-kaudella. Nykyään tehtaan paikalla on Liikuntapuisto.

Kuin ensimmäistä päivää, 2018
Talkooteatterin 40-vuotisen taipaleen koontia Eine Joutsijoen kokoamana.

Keuruun taksoituslautakunta 1960-luvulta.jpg
Kuvassa 1. vas. Erkki Peräinen, 3. oik. Paavo Larmi, 2. oik. Oiva Karhu

Soittajapoikien historiikki.doc
Historiikki laadittu jaettavaksi juhlayleisölle
Keuruun Soittajapoikien 50-vuotisjuhlakonsertissa 24.3.2002

170617-145755-6855r..jpg
Kuvassa on Shell-huoltamoiden keltainen simpukankuorilogo. Shell-bensiiniä myytiin Keuruun kirkonkylässä jo vuonna 1928. Vuonna 1961 avattiin Jyväskylän tien varteen huoltoasema, josta auto sai paitsi polttoainetta, myös huoltoa. Rakennuksessa…

Sähköntalo Keuru.tif
Kuvassa on talvinen näkymä Keuruun Sähkön toimitalosta sen rakennusvaiheessa. Tiloissa toimivat myös matkahuolto, linja-autoseman odotustilat ja kahvila sekä useita kauppaliikkeitä.

V. 1924-1929 Keuruun säästöpankki omas omassa talossaan.jpg
Mustavalkoisessa talvisessa valokuvassa on iso puurakennus kirkkoaukiolla Keuruun uuden kirkon vieressa. Kuvassa kirkosta näkyy tornia kuvan oikeassa laidassa.

Keuruun Säästöpankki rakennutti talon toimitilakseen vuonna 1924. Rakennus oli…

Keuruun sp.9.11.1966.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa on Keuruun keskustassa kolmikerroksinen moderni liikerakennus, joka on valmistunut vuonna 1961. Rakennuksessa oli Keuruun Säästöpankin toimitilat vuosina 1961-1975. Kuvan ottoaikana 1960-luvulla rakennuksessa toimi myös …

Kuvapankista 3.jpg
Kuvassa on Keuruun Säästöpankin toimirakennus, joka valmistui vuonna 1975. Rakennuksen on suunnitellut jyväskyläläinen Arkkitehtitoimisto Murtosaari ja Vuorela. Rakennus purettiin toukokuussa 2024.

Pankki alkoi toimia tiloissa kesäkuussa 1975.…

Kuvapankista 2.jpg
Kuvassa on vuonna 1975 Keuruun keskustaan valmistunut kiinteistö Oy Säästokeskus. Rakennuksessa sijaitsi tuolloin Keuruun Säästöpankin toimitilat ja paivittäistavaraliike Torimarket. Rakennus purettiin toukokuussa 2024.

Jussi Rainio Keuruun Säästöpankki 90 vuotta .pdf
Jussi Rainion kirjoittama Keuruun Säästöpankin historiikki kertoo pankin toiminnasta Keurusseudulla vuosina 1899-1989.

1930-luku.Keuruun Säästöpankin työntekijät Frans Kotiranta,F.V. Tuomisto ja A. Lamminheimo.jpg
Mustavalkoisessa valokuvassa on Keuruun Säästöpankin henkilöstöä työpöydän ympärillä pankin toimistossa.

Kuva on ilmeisesti 1930-luvun alusta. Kuvassa on vasemmalta oikealle Frans Kotiranta, F.V. Tuomisto ja Aarne Lamminheimo.

Pastori Frans…

Veteraanijärjestöt_tiivistelmä_ LeaLerkkanen.pdf
Keuruun rintamaveteraanien ja muiden veteraanijärjestöjen toiminnan vaiheita.

Keuruun rautatieasema avattiin vuonna  1897  ja sen on suunnitellut  Bruno Granholm . Nykyään rakennus on yksityiskäytössä.

Keuruu Rauta- ja maantie talvella.tif
Talvinen maisema kuvattuna pappilan rannan rinteeltä. Vasemmalla rautatiekiskot johtavat kohti Jyväskylää, sähkölinja kulkee sen vieressä. Keskellä puiden välistä pilkottaa Keuruun Sukkatehtaan rakennuksia. Kuvan edustalla maantie kaartuu ja ylittää…

Keuruun pyhää ja arkea -lyhytelokuva on kuvattu vuonna 1952, ja se on pysyvästi katsottavissa Ylen Elävässä arkistossa. Linkki johtaa esittelysivulle, jossa on lyhyesti luonnehdittu elokuvan sisältöä. Elokuvan kesto on 15 minuuttia.

Keuruun pitäjänmakasiini on 1860-luvulla valmistunut Keuruun lainajyvästön rakennus, josta lainattiin siemenviljaa tarvitseville korkoa vastaan.

Keuruun pelimannit.jpg
Keuruun yläasteen juhlasalissa otetussa kuvassa pelimannit seisovat ja soittavat pelimannimusiikkia. Kuva otettu vuonna 1980 tai 1981.

Keuruun partiolaisten huivi.jpg
Keurusseudun partiolippukunnat ja niiden toimintaa.

Nahkurin verstas.pdf
Tekstissä kerrotaan Keuruun Pappinniemen ja siellä sijainneen Lehikoisen nahkurinverstaan tarinaa aina 1930-luvulta 1950-luvulle.

Pappilanniemen karjalaiset.pdf
Keuruun Pappilanniemestä tuli monen karjalaisen perheen uusi koti toisen maailmansodan jälkeen. Tekstissä muistellaan asuttamisen vaiheita ja elämää Pappilanniemessä.

Keuruun pääkirjasto sijaitsee Tarhia-järven rannalla lähellä Keuruun vanhaa kirkkoa.

Maatalousseuraväkeä onnittelukäynnillä pankinjohtaja M. J. Karvisen luona .jpg
Kuvassa ollaan Keuruun Osuuspankin kerhohuoneella, jossa merkkipäiväänsä viettävä pankinjohtaja Karvinen on ottamassa vastaan onnitteluja. Tuottajayhdistyksen puheenjohtaja Paavo Lintula pitää hänelle onnittelupuhetta. Heidän ympärillään on joukko…

Keuruun Osuusmeijeri 1.jpg
Tervatehtaan tislaamotiloihin perustettiin Keuruun Osuusmeijeri vuonna 1922. Se toimi Tehtaantiellä 1970-luvulle saakka. Nykyään rakennuksessa toimii Huonekaluliike Musakka Oy.

Aineistossa on neljä valokuvaa, joista kahdessa kuvataan…
Koneluettavat metatiedot

atom, dc-rdf, dcmes-xml, json, omeka-xml, rss2