Maratonluistelun palkinto

Logo-Keuruun-Veraja-COLOR pieni.jpg
1930-luvulla vuodenajat olivat nimiensä mukaisia. Oli lämpimät, aurinkoiset kesät ja vahvalumiset pakkastalvet. Syksyihin kuului ainakin muutaman vuoden ajan mm. yksi määrätynlainen perinne. Nuorten, alle rippikouluikäisten poikien luistelu Mäntästä Keuruulle.

Pakkasilmat alkoivat pysyvästi jo ennen marraskuuta. Lunta ei satanut pitkiin aikoihin joten iljanjää vahveni nopeasti järvissä. Kun tieto tulee Isonselän jään paksuuntumisesta hyvin miehen kantamaksi, alkoi poikajoukon valmistautuminen luisteluun.

Koulua käytiin siihen aikaan kuutena päivänä viikossa, joten vaellus tehtiin aina sunnuntaina. Porukan johtajaksi lähti aina joku vanhempi mies, joka tunsi hyvin matkareitin ja mahdolliset vaaranpaikat.

Varusteet pojilla olivat varsin erilaiset, esimerkiksi luistimet. Oli hokkareita, Nurmes-korkoluistimia kahta eri mallia ja kanta- ja rintaremmisiä puurunkoisia patakoukkuja; messinkiteräisiä, raamisahan terästä tehtyjä tai jonkun maalaissepän takomin terin. Yhdellä matkan vetäjänä toimineella Mäntän spriitehtaan työnjohtaja Randelinilla oli aidot pitkät pikaluistimet. Matkaluistimina matalat patakoukut olivat parhaat. Niiden kanssa jalat puutuivat vähiten; hokkareissa ja nurmeksissa eniten.

Kotona ommeltuihin tai kaupasta ostettuihin reppuihin laitettiin leipäeväiden kanssa pullot kahvia tai teetä useamman villasukan sisään. Lämmönkarkailun vähentämiseksi sukkakerrosten väliin pullo kietaistiin sanomalehdellä. Airamin termospulloja oli jo käytössä, mutta jos sattui luistellessa kaatumaan, meni pullon herkästi särkyvä sisus rikki ja seurauksena oli vain kuivat eväät. Viimapäivän sattuessa lämpimien käsineiden lisäksi tarpeen oli varautua kaulaliinalla ja karvalakilla tai korvalapuilla.

Omakohtainen muistelus alkaa näin. Erään sunnuntaiaamun valjetessa me, yli kymmenen pojan joukko, kokoonnuimme Sassinniemen työläiskämpän rantaan, missä olevalla puulaiturilla oli hyvä laittaa luistimet jalkaan. Muistan parin ensikertalaisen epäilleen sitä, jaksavatko he perille ja miten heidän silloin käy. Jäävätkö he johonkin turvalliseen paikkaan ja minne. "Ei matka tapa vaan vauhti", vastaa oppaamme. "Mennään heikoimpien ehdoilla. Huilataan aina välillä ja nautitaan matkasta. Minä kertoilen koko matkan teille näkymiä ja missä mennään. Kyllä me kaikki perille päästään", rohkaistaan joukkoamme.

Verkkaisen alun jälkeen ensimmäisenä huilauspaikkana on Papinpasko-niminen saari missä valmistaudumme Suutarinselän ylitykseen. "Kylmille kiville ei saa istua. Se kangistaa lihaksia.Sammalmätäs on sopiva istuin", komentaa pomomme.

Ensimmäinen vaaranpaikka tulee, kun olemme luistelleet pari kilometriä. Edessämme liplattaa runsaan metrin leveä railo. Se tulee jostain Kaunisniemen suunnasta ja jatkuu Palohiekan suuntaan. Lähdemme seuraamaan railoa Palohiekan suuntaan. Maata lähestyessämme railo kapenee. Ylitämme sen ja suuntaamme kohti Vissinsaaria ja Koninsalmea. Ennen Hulpion ja Paloselän ylitystä lepuutamme jalkojamme Hevossaaren päässä olevan Mäntän Kivimäen talon huvilan laiturilla.

Runsaan parin tunnin luistelun jälkeen saavumme Harmaaniemeen missä pidämme pidemmän tauon. Olemme suunnilleen puolivälissä vaellustamme ja joukon hiljaisuudesta päätellen lievä väsymyskin taitaa jo painaa päälle joillakin. Mutta eväät syötyämme olemme jälleen oikomassa jalkojamme ja virkistyneinä valmiit jatkamaan taivallustamme.

Oppaamme valitsee nyt saarireitin, koska arvelee että Isollaselällä on melko varmaan railoja useampiakin ja niiden väistely vie aikaa ja matkakin samalla pitenee. Jatkamme matkaamme Salakkaluodon ja Piikainlinnan ohitse Honkasaaren ja Raaskan itäpuolitse kohti Selkisaarta missä Leikolan Huvilan rantatöyräällä jälleen lepuutamme jo aika väsyneiltä tuntuvia jalkojamme.

Oppaamme kertoo, että tarkoitus olisi nyt jatkaa lyhintä tietä Ketunhännän ja Ison Tuulisaaren kautta perille. Mutta emme pääse kuin juuri luistimillemme, kun Keuruulta päin tulee potkurillaan mieshenkilö. Näyttää olevan tuttu johtajallemme, koska tervehtivät ihan "käs-päivää". Saamme selvityksen, että ennen Papusta on leveä Hanhisaaren eteläpuolelta tuleva Mannisniemeä kohti menevä railo ja suosittelee menoamme Mannisniemen rannan kautta.

Niin tapahtuukin. Uteliaina kysymme kuka tuo mies oli, joka tiesi edessämme olevan jäätilanteen näin tarkasti. "Saaren Manni, eli Moision Hermanni. Hän on tuon huvilan talonmies ja asuu saaressa vuodet ympäri. Hän on mies, joka aina parhaiten tietää mitä saaren ympäristövesillä kulloinkin tapahtuu sekä talvella että kesällä", saamme oppaaltamme vastauksen.

Koninselällä, ennen Hirvenlahtea olevalta niemeltä aukeaa eteemme odotettu näky - Keuruun uuden kirkon torni. Vaikka näky virkistääkin mieliämme, olemme siksi väsyneitä, että haluamme vielä kerran hetken levätä ennen loppurutistusta.

Nyt, kun maali on aivan käden ulottuvilla loppumatka Kaunissaaren, Källin ja Lamposaaren ohi tuntuu menevän nyt yllättävän kevyesti. Väsymys tuntuu helpottuvan. Hidastamme vauhtia ja jo pitkään jatkunut puhumattomuus laukeaa. Juttelemme matkan vaiheita ja Lapinsillan laiturille tultuamme hihkumme iloisina toisillemme: "Jaksoimme - selvisimme".

Mutta palkinnot suorituksestamme vielä odottivat. Luistimet riisuttuamme kävelemme asemalle ja ostamme piletit Mänttään. Jännittyneinä odotamme junan pääsyä Haapamäelle. Siellä tapahtuu palkintojen jako asemaravintolassa. Vanhempamme ovat varustaneet jokaista matkarahalla ja lisäksi pienellä summalla jolla kukin voi ostaa limskapullon ja munkin. Tämä ostos on se suuri, pitkin syksyä odotettu palkinto, jonka voittamiseksi on kannattanut uhrata yksi sunnuntaipäivä ja vaeltaa luistimin vajaat 30 kilometriä Keurusselän iljanjäätä Mäntästä Keuruulle. Väsymys kaikkoaa - muisto ei.

Aihe

Keuruu, Mänttä, Keurusselkä, järvet, talviurheilu, luistelu, luistimet, vapaa-aika, retkiluistelu

Klikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.

Kuvaus

Tauno Kuoppala kertoo retkestä, joka tehtiin 1930-luvulla Mäntästä Keuruulle luistellen. Pojat saivat retken jälkeen pitkään odottamansa palkinnon.

Tekijä

Julkaisija

Keuruun kaupunginkirjasto

Aikamääre

1930-luku