Omasta huonekalutehtaasta sisustussuunnitteluun - Musakan huonekaluliikkeen tarina

HKL Musakan avajaisilmoitus.jpg
Keuruun Terva_ ja Tärpättitehdas.jpg
Musakka Oy Tehtaantie 10.jpg

Tekijä

Julkaisija

Keuruun kaupunginkirjasto

Mistä on kyse?

Huonekalu- ja verhoiluliike A. Musakka avattiin Keuruulla lokakuussa 1954. Karjalankannaksen Pyhäjärveltä syntyisin ollut yrittäjä oli toimelias. Kymmenkunta vuotta Riihimäellä alan yrittäjänä toiminut Arvo Musakka muutti Keuruulle kuultuaan, että paikkakunnalla olisi tilaa huonekaluliikkeelle. Aluksi yritykseen kuului myös oma huonekalutehdas, jossa nykyinen omistaja Aarno Musakkakin aloitti uransa puusepän opissa. Tehdas teki mittatilaustöitä ja yritykset työllistivät yhteensä yhdeksän työntekijää.

Pysyvän liiketilan yritys löysi vuonna 1984. Tällöin se osti Tehtaantieltä vanhan, alun pitäen tervatehtaan tislaamoksi rakennetun kiinteistön. Sittemmin se oli uudistettu meijeriksi ja toimi viimeksi Valion juustopakkaamona. Viereinen myllyrakennus tuli myös yrityksen omistukseen ja toimii nykyisin kesäkalusteiden esittelypisteenä. Aiemmin yritystoimintaa oli pyöritetty vuokralaisena monessa eri kiinteistössä, muun muassa toistakymmentä vuotta maineikkaassa ja sittemmin puretussa Kansallispirtissä 1 100 m 2 tiloissa. Aarno Musakka lunasti yrityksen itselleen vuonna 1987 yhdessä puolisonsa Sirkka Pajusen kanssa.

Nykyisin yrityksen toimenkuvaan kuuluu huonekalujen suoramyynnin lisäksi yksityisten kotien ja julkisten tilojen sisustussuunnittelu. Referenssikohteita ovat mm. Vanha pappila Keuruulla, ArtHotel Honkahovi Mäntässä sekä useat hiihtokeskukset ja majoituskohteet akselilla Rovaniemi-Hanko.