Kirjailijavieraita Jukojärven Rajan talossa 1900-luvun alussa

Paavo_Cajander.jpg
Johannes_Linnankoski.jpg
Keuruu oli entisaikaan kuuluisa puhtaasta suomen kielestään. Virkamies- ja säätyläisperheistä tultiin tänne opiskelemaan kieltä. Ilmiö alkoi 1850-luvun paikkeilla jatkuen 1900-luvun alkuvuosikymmenille saakka. Jukojärvellä kesävieraita majoitettiin mm. Rajan talossa. Emäntänä siellä oli Rajan Maija, Liukon kylältä kotoisin ollut kansanparantaja. Hän oli työskennellyt nuorena Helsingin Diakonissalaitoksella. Niinpä hänellä oli tuolloin 1910-luvulla tai jo aiemmin yhteyksiä pääkaupunkiseudulle, mm. kirjailija Paavo Cajanderiin. Tämä tulikin kesävieraaksi Rajaan viettäen siellä kesiään 10 vuoden ajan. Tuolloin hän kirjoitti runoja sekä suomensi Shakespearen näytelmiä ja runoja. Cajander asui Rajan kokkitallissa, yläkerran vinttihuoneessa. Talossa vietti kesiään myös lukuisa joukko muita kesävieraita.

Kerrotaan, että eräänä kesäpäivänä tuli polkua pitkin Rajan pihaan pitkä mies taluttaen polkupyörää. Tuolloin 1900-luvun alussa pyörissä oli iso etupyörä, pieni takapyörä ja tässä jopa vaihteet. Mies kysyi lupaa tulla kesäksi taloon asumaan. Maija sanoi, ettei taloon enää mahdu. Vieraita on jo kyllin. Mies oli esitellyt itsensä Vihtori Peltoseksi. Kun Paavo Cajander kuuli tämän, sanoi hän Maijalle: ”Tälle miehelle täytyy löytää paikka, sillä hän on kirjailija Johannes Linnankoski (Peltosen kirjailijanimi).” Miehet eivät kuitenkaan tunteneet entuudestaan toisiaan, vaan tapasivat ensi kertaa Rajassa. Askolasta kotoisin olleelle Linnakoskelle Keski-Suomi lienee entuudestaan tuttua seutua, sillä hän oli opiskellut Jyväskylän seminaarissa parin vuoden ajan.

Niin Cajander otti Linnakosken asumaan kanssaan kokkitallin vinttihuoneeseen. Aamupäivisin miehet soutelivat Ruokosjärvellä ja kävelivät Jukojärven mäntymetsissä hengittäen terveellistä ilmaa, sillä molemmilla oli keuhkotauti. Iltaisin he kirjoittelivat teoksiaan vinttihuoneessa. Paikka miellytti heitä ja sovittiin, että he tulisivat takaisin seuraavana kesänä. Sitä ei heille kuitenkaan tullut, sillä kumpaisenkin terveys heikkeni. Cajander kuoli kesäkuussa 1913. Linnankoski ehti vielä kirjoittamaan Rajaan kirjeen, jossa ilmoitti kirjailijatoverinsa menehtyneen ja olevansa itsekin kovin heikossa kunnossa. Linnankoski kuoli elokuussa samana vuonna.

Tekijä