Historiallinen Karhunkylä

Pöytäkankaan talon muistomerkki. <br />
<br />
Kylän syntyhistoria

Vuonna 1893 perustettiin Pihlajaveden Karhunkylään kymmenen pienviljelystilaa valtion myöntämän lainan turvin. Tapaus oli laatuaan ensimmäinen koko maassa.Katajamäen riihessä pidettiin harjakaistanssit,joiden aikana arvalla ratkaistiin näiden kymmenen tilan omistussuhteet. Seuraavassa kuvaus kylän synnystä, ensimmäisistä asukkaista ja alkuvuosikymmenien vireästä toiminnasta sekä kylän nykyvaiheista.

Missä on Karhunkylä?

Kylä sijaitsee entisen Pihlajaveden kunnan nykyisen Keuruun länsi osassa.Perustamisvaiheitten aikoihin noin 111 vuotta sitten on useissa asiakirjoissa aluetta tarkoittava maininta "Pihlajaveden pitäjässä ja kappelissa Keuruun kuntaa Palomäen eli Pöytäkankaan taloa n:o 24. Nyt voidaankin kysyä mistä nimi "Karhunkylä" (myös nimeä "Karhulankylä" käytetään) on saanut alkunsa? Tätä nimeä ei esiinny missään virallisissa asiapapereissa tai maakirjoissa. Kylässä on Karhula niminen talo ja arvellaan, että nimi on tästä peräisin.

Kylän historia alkaa Pöytäkankaan talosta!

Karhunkylän alue ja sen ympäristö olivat 1800-luvun alkupuolelle asti valtion omistamaa maata. Johan Abrahaminpoika ja hänen vaimonsa Ulla Henrikintytär tulivat alueelle vuokralaisiksi ja syntyi Pöytäkankaan talo, jonka kokonaispinta-ala oli 500 hehtaaria. Johan Abrahaminpojan vanhin lapsi Abram Johaninpoika Pöytäkangas siirtyi talon isännäksi vuonna 1849 yhdessä vaimonsa Ulla Matintytär Lapin kanssa. Abraham Pöytäkangas osti 1/6 manttaalisen Pöytäkankaan tilan "perinnöksi" (eli osti tilan kruunulta.Tuohon aikaan kruunu myi rahanpuutteessa maaomaisuuttaan.) vuonna 1861 ja sai siihen perintökirjan 9.3.1861 senaatin talousosastolta. Kun taloon tuli uusi isäntä muutti Johan Abrahaminpoika perheineen Pöytäkankaan alaiseen Katajamäen torppaan.


Nykyisen Karhunkylän alue muodostuu

Abraham Pöytäkangas ja hänen vaimonsa myivät Pöytäkankaan tilasta 1/12 manttaalisen Katajamäen osuuden Virtain Toisvedeltä kotoisin olleelle Salomon Gabrielinpoika Lehdolle 4.4.1864 päivätyllä kauppakirjalla. (Salomon Lehto oli myynyt Toisvedellä sijainneen kotitilansa vuoden 1864 alussa, ja muutti tämän jälkeen Pihlajavedelle Katajamäen isännäksi.) Katajamäen osuuden myynnin hyväksyivät osaltaan myös Katajamäessä asuneet Johan Abrahaminpoika ja Liisa Henrikintytär, joille oli kauppakirjassa taattu syytinki siellä. Salomon Gabrielinpoika Lehto alkoi käyttää talon nimen mukaista sukunimeä Katajamäki.

Hänen kuoltuaan v.1870 Katajamäen tila siirtyi hänen leskelleen Heta Juhontyttärelle ja edelleen heidän vävylleen ja tyttärelleen Ruoveden Pohjaslahden kylästä kotoisin olleelle Manu (Emmanuel) Aleksanterinpoika Jyväsjärvelle ja Serafia Salomonintytär Katajamäelle. Tämän jälkeen ostivat Kustaa ja Riikka Onkimainen Katajamäen tilan 7.5.1892.

Pöytäkankaan talo, josta tämä Katajamäen osuus oli lohkaistu, jäi tyhjäksi nälkävuosien aikaan 1860 luvulla asukkaiden muutettua vähemmän hallaiselle paikalle Palomäkeen, vieden rakennukset mukanaan. Ainoastaan vanha riihi jäi jäljelle, josta tuli raaka-aineet Jänikselän uudisrakennukseen.

"Oma koti torppareille ja loisille"

1880-luvun loppupuolella olivat maanmittaus ja kartoitustyöt paikkakunnalla vielä keskeneräiset. Kartat olivat hyvin epätarkkoja ja puutteellisia. Länsi-Uudeltamaalta Lopelta kotoisin ollut maanmittari Lauri Almos Yrjö Koskinen oli saanut tehtäväkseen suorittaa isojaon täydennysmittauksia Pihlajavedellä.Hänellä oli apunaan linjaustöissä paikkakunnan torppareita ja muita tilattomia eli loisia kuten heitä siihen aikaan nimitettiin.

Maanmittari Koskisella oli tilaisuus tutustua seutukunnan elämään varsin perusteellisesti. Hänen huomionsa kiintyi armottomaan köyhyyteen ja puutteeseen varsinkin tarsvärkkiä suorittavan torppariväestön keskuudessa.Hänen mielessään alkoi kyteä ajatus "on saatava omaa maata ja torppareille sekä loisille oma koti".Nämä asiat olivat jatkuvasti puheenaiheena työmaalla pidettyjen lepohetkien aikana.

Ajatus omasta kodista sai linjamiesten keskuudessa osakseen suurta mielenkiintoa, vaikka sen toteuttaminen tuntuikin aluksi lähes mahdottomalta.Mistä saada maata? ja mistä rahat maanostoon? Pidettin oikein yhteinen kokous, jossa selvisi, että jo mainitussa Pihlajaveden kylässä oli myytävänä Kustaa ja Riikka Onkimäen omistama puolikas Palomäen perintötaloa n:o 24, joka oli pinta-alaltaan noin 250 hehtaaria ja siitä pyydettiin 3300 mk.

Kauppa syntyi,mutta mistä saada rahoitus?

Yhteisessä kokouksessa mietittiin tilan ostoa ja päätettin että kauppaa ruvetaan hieromaan.Maanmittarin suunnitelmiin kuului muodostaa tälle alueelle 10 tilaa.Suurtilallinen Matti Lappi oli lupautunut myötämään lainan maanostoon, mutta myöhemmin hän kuitenkin perui lupauksensa. Vaikka rahoituksen saanti tuntui olevan todella vaikeaa kauppaa silti hierottiin, ja vihdoin 16.10.1892 Kustaa Onkimäki myi tilapuoliskon yksinään vaimoaan Riikkaa kuulematta kymmenelle kylän perustaja -asukkaalle, joita alettiin kutsumaan "yhtiöläisiksi".

Nimensä tai puumerkkinsä kauppakirjan alle olivat piirtäneet seuraavat henkilöt: Vilhelm Isokangas, Taavetti Palonen, Hemming Koivukangas, Juho Vehmasaho, Oskari Kuusisto, Kaarle Kiviaho, Matti Niemelä, Abram Salonen, Emmanuel Koivukangas ja Kalle Mansikka-aho. Kauppakirjan ovat todistaneet maanmittausauskultantti Johan.O. Hammarén, joka lienee kirjoittanutkin kauppakirjan, sekä maanmittausoppilas E.W.Stoore. Näiden monien valmistelujen jälkeen oli saatu päänavaus asutustoiminnalle. Tilattomista torppareista ja loisista oli tullut itsenäisiä tilanomistajia.


Sitkeä yritys palkitaan

Kustaa Onkimäen vaimo Riikka ei kuitenkaan hyväksynyt tätä kauppaa,vaan haastoi miehensä ja kaupan tehneet 10-osakasta oikeuteen, vaatien kaupan purkua. Keuruun kihlakunnanoikeus käsitteli asian 2.11.1893.ja katsoi, että Kustaalla oli oikeus yksin myydä kyseessä oleva tilaosuus, ja koska päätöksestä ei valitettu se saavutti lainvoiman. Maanmittausinsinööri Yrjö- Koskinen jatkoi hellittämättä työtä lainan saamiseksi. Hän kääntyi Pihlajaveden seurakunnan puoleen, mutta silloisen kappalaisen Vihtori Brusilan kerrotaan vastanneen että "sellaiset ajatukset saa haudata sinne Kattaamäen suohon". Tämän jälkeen käännyttiin kunnan puoleen. Kuntakokous käsitteli asian, mutta tyrmäsi ajatuksen. Vieläkään maanmittari Koskinen ei luovuttanut, vaan kääntyi Keisarillisen Suomen Senaatin eli Ukko Kruunun puoleen.Hänen isänsä Yrjö Sakari Yrjö- Koskinen oli tuohon aikaan senaatin jäsenenä ja ilmeisesti tämä ratkaisevasti nopeutti laina-anomuksen etenemistä ja käsittelyä senaatissa. Kirjeessään 2.12.1892 Yrjö-Koskinen pyytää yhtiöläisiltä valtakirjaa laina-anomuksen tekoa varten.Asia hoitui varsin nopeasti, sillä jo seuraavan vuoden tammikuun 6 tai 7 päivän sanomalehti "Suomettaren" numerossa oli seuraava uutinen:

Pihlajaveden torpparit oman maan hankinnassa
Taavetti Palonen,Vilhelm Isokangas ja 8 muuta torpparia tai itsellistä Pihlajaveden kappelista ovat pyytäneet hallitukselta 3500 markan suuruista kuoletuslainaa voidakseen ostaa puolikkaan samassa kappelissa olevasta Palomäki nimisestä talosta.Heidän tarkoituksenaan on jaáttaa mainittu talopuolikas keskenään palstatiloiksi ja on toisenpuolikkaan omistaja kirjallisesti suostunut rupeamaan emätilaksi ja vastaamaan koko numeron veroista ja rasituksista.Kuoletuslainan takaisin maksamisen suhteen pyytävät anomuksen tekijät saada kolmena ensimmäisenä vuonna suorittaa ainoastaan korot ja kuolettaa sitten pääoma kymmenen vuoden kuluessa.

Kirjeenvaihtoa

Vielä saman kuun 30 päivänä Yrjö-Koskinen lähetti yhtiöläisille kirjeen, jossa hän mm.kirjoittaa:" Minä uskon, että pyyntö ainakin pääasiallisesti tulee hyväksytyksi ja että laina myönnetään.Näyttäkää sitten vaan, että olette miehiä jotka saavat sen maksookin". Ja edelleen "On muutoin monessa suhteessa hyvä jos Suomen Kruunu ryhtyy lainanannolle tähän asiaan. Se muun muassa panee kovan pystyyn niitten hankkeille, jotka joillakin juonilla tai verukkeilla koittavat saada kaupan rikki.Suomen kruunun kanssa ei yleensä ole hyvä sormikoukkua vetää.Siinä leikissä on moni siipensä polttanut".

Toukokuun 15 päivänä1893 tuli viimein myönteinen lainapäätös. Ilmeisesti myyjän ja ostajien välillä oli ollut jotain erimielisyyksiä, koska Yrjö Koskinen kirjoittaa: "Onkimaisen Kustaan haastoa ei tarvitse pelätä. Teillä on aina vahvana puolena se, että hän on kieltänyt teiltä kiinnityksen saannin. Jos hän kerran ottaa rahat vastaan niin hänen on suunsa tukittava. Minä, tulen sinne tämänkuun lopulla jatkamaan rajan aukaisuja. Toivon asian siksi selviävän ja silloin Onkimaisen Kustaallakin on tilaisuus sanoa suoraan silmästä silmään, mitä hänellä on minua vastaan muistuttamista"

Palstatilat syntyvät

Alkukesän 1893 aikana maanmittari jatkoi rajojen aukaisuja ja maanmittaustöitä, muodostaen jyvitysarvoltaan 10 samansuuruista tilaa. Jokainen sai kolme palstaa Kotipalstan, viljelypalstan, ja metsäpalstan.Ilmeisesti hän menetteli näin, koska laki oli esteenä suurempien asuintilojen muodostamiselle. Pihlajavesi- Virrat maantien rakentaminen oli aloitettu vuonna 1892 ja nyt syntyneet kotipalstat jotka saivat metsäneläinten nimet sijoittuivat tien molemmille puolille. Pojoispuolelle idästä länteen lukien muodostui: Karhula, Kettula, Hukkala, Mäyrälä, ja Peurala. Ja vastaavasti tien eteläpuolelle Sutela, Jänikselä, Hirvelä,Repola ja Saukkola.Viljelyspalstat saivat lintujen nimet ja metsäpalstat kalojen nimet. Ennen Pihlajavesi-Virrat maantien rakentamista,kylän läpi oli kulkenut kärrytie Katajamäestä Pöytäkankaalle ja täältä Palomäkeen ja edelleen Karimolle.

Historiallinen sopimuskirja

Elokuun 6 päivänä 1893 tehtiin sitten historiallinen sopimuskirja, jossa kymmenen maanomistajaa sitoutuivat täyttämään ankarat ehdot, yhdeksän pykälää käsittänyt sopimus sisältää mm. "Otettuamme yhteisellä vastuulla kuoletuslainan olemme asemamme turvataksemme tehneet seuraavan sopimuksen,joka on voimassa siksi kunnes velka on lopullisesti maksettu.

Kukaan joukostamme ei saa osuuttansa millään tavalla huonontaa tai turmella vaan tulee jokaisen huolellisesti ja voimainsa mukaan lisätä viljelyksiänsä ja hoitaa metsiänsä. Vähin määrä peltoa tai kytöä, jonka kukin ehdottomasti vuosittain tulee osuuteensa raivata on kymmenesosa hehtaaria eli kuusi (6) vanhaa kapanalaa. Metsän säilyttämiseksi ja kartuttamiseksi tulee jokaisen siitä käyttää tarpeisiinsa ja polttopuuksi etupäässä ja niin paljon kuin mahdollista kuivia ja maahankaatuneita. Milloin välttämättä tuoreita täytyy ottaa ottakoon harventamalla ja säästäväisesti.Kaskena ei ole lupa viljellä muita kuin enimmäkseen lehtipuita kasvavia viidakkoja. Välilämme palstotetun alueen ympäri tarvittavat suojelusaidat rakennetaan yhteisillä voimilla. Sitä vastoin ei kenelläkään ole lupa aidata omilla maillaan muuta kuin mitä viljelyksessä on, taikka mitä kolmena seuraavana vuonna viljellä aikoo, sillä karjanlaidun on oleva yhteinen koko kysymyksessä olevan ajan. Muurisavea ja uunikiviä olkoon jokaisella, jonka omalla palstalla ei sellaista ole, lupa ottaa toisen maalta siitä paikasta minkä omistaja näyttää.

Omistamallamme talon puolikkaalla oleva syytinkiläinen Heta Katajamäki sijoitetaan asumaan Kalle Kiviahon omistamalle Peuralan palstatilalle ja tulee Kalle Kiviahon ilman erillistä maksua toimittaa hänelle tarpeellinen hoito ja kokoilla muilta heidän osuutensa mummulle tulevasta syytingistä.Muitten tulee yhteisesti kuokkia Peuralan alueelle kolmen kapanalan suuruinen pelto mummun viljeltäväksi ja tulee Kiviahon pitää tämä pelto voimassa niin kauan kuin mummu elää, jonka jälkeen se lunastuksetta lankee hänelle.

Kruununmaan rajalla olevaan kytökorpeen kaivetaan yhteisillä voimilla laskuoja sen levyinen kuin terpeelliseksi katsotaan ja tulee kaikkien, joille siitä hyötyä on ottaa kaivamiseen osaa.Laskuojan tulee olla valmiina kolmen vuoden sisällä. Kruununmaan puolella löytyvän niittypalstan puut myydään tyynni ja rahat käytetään yhteisiin tarpeisiin. Ellei joku näitä määräyksiä, täytä on muilla oikeus varoittaa häntä ja ellei hän siitä ota ojentuakseen on muilla valta myyttää hänen osuutensa huutokaupalla. Sopimuksen alle laittoivat puumerkkinsä: Matti Niemelä, Oskari Kuusisto, David Palonen, Apraham Salonen, Wilhelmi Isokangas,Manu Koivukangas, Juho Vehmasaho, Kaarle Kiviaho,Hemming Koivukangas, ja Kalle Mansikka-aho.

Harjakaistanssit sopimuksen kunniaksi

Sopimuksen kunniaksi järjestettiin juhlalliset harjakaistanssit Katajamäen riihessä. Samana yönä raivosi Pihlajavedellä ankara ukonilma ja tanssien osanottajat kävivät pelokkaiksi ja aikoivat lopettaa tanssit, mutta kohtalon johdatukseen vahvasti uskonut Yrjö-Koskinen rohkaisi torppareita ja sanoi, että kun luoja on ollut meidän puolellamme tähänkin asti,ei iloa voi mitenkään estää. Niinpä pelimannit virittivät soittopelinsä uudelleen ja tanssin rytke jatkui entistä kiivaampana.

Tunnelma nousi ylimmilleen Yrjö-Koskisen sekoitettua arpalipukkeet hattuunsa.Niillä sinetöitiin torpparikurjuudesta vapautuneiden palstatilallisten elämä pitkäksi aikaa eteenpäin. Vasta saatuaan arpalipukkeen käteensä tiesi jokainen uudistilansa nimen ja paikan. Näin oli alkanut itsenäistyneiden torppareiden elämä uusissa olosuhteissa omilla kotikonnuillaan. Sopimuksen kunniaksi uudet asukkaat kokoontuivat yhteiseen valokuvaan Katajamäen riihen edustalle.

Alkuhankaluuksia

Neljä alkuperäistä yhtiöläistä oli jo ennen lainapäätöksen antamista luopunut kaupoistaan ja myynyt osuutensa toisille ostajille. Tämä ilmeisesti aiheutti sen, että valtion myöntämän kiinnelainan nosto viivästyi useilla vuosilla ja insinööri Yrjö-Koskinen joutui itse väliaikaisesti rahoittamaan kauppaa. Laina oli nostettavissa vasta 10.3.1896 eli lähes kolme vuotta kaupanteon jäkeen. Mitään asutuslainasäädäntöä ei vielä 1890-luvun alkupuolella ollut. Tämä yhtiöläisten saama laina oli ensimmäinen tilattoman väestön asuttamiseen tarkoitettu valtion laina ja maksettiin "edeltämaksumääräräyksellä", jossa laina määrättiin maksettavaksi valtion yleisistä varoista ja merkittäväksi toistaiseksi "edeltälainatuksi". Vuoden 1899 loppupuolella perustettiin tilattoman väestön lainarahasto, ja tämä laina siirrettiin sinne numerolla 1.

Vaikeuksia lainan takaisin maksussa

Laina oli alkujaan myönnetty 4% korolla ja 10 vuoden maksuajalla. Monille palstatilallisille tuotti kuitenkin suuria vaikeuksia jopa lainan korkojen maksu, puhumattakaan lyhennyksistä. Vuonna 1906 yhtiöläiset anoivat valtiokonttorista korkohelpotusta ja maksuajan jatkamista 10 vuodella. Anomus sai myönteisen vastaanoton ja sopimusta jatkettiin kymmenellä vuodella. Laina tuli vihdoin loppuun maksetuksi vuonna 1917. Oli koittanut vapautus.

Oma työväentalo

Asukkaiden yhteistyö ei suinkaan päättynyt tähän.Jokapäiväinen puute ja taistelu leivästä loivat yhteenkuuluvaisuuden hengen, jonka tärkein aikaansaannos oli oman työväenyhdistyksen perustaminen vuonna 1905. Perustaja jäseniä olivat
Fredrik Ruohonen, Niku Viren, Hermanni Lahtinen, Oskari Yltiö, Nestori Vuorinen, Ville Yltiö, Miina Viren, Miina Yltiö, Emilia Lappi ja Edla Yltiö. Työväenyhdistys osti oman tontin työväentaloa varten vuonna 1908 ja oma työväentalo valmistui talkootyönä vuonna 1909. Talosta tuli tärkeä yhteinen kokoontumispaikka, jossa pidettiin ja yhä pidetää, monellaisia juhlia ja tilaisuuksia.Vuosien varrella taloa on usean kerran talkoovoimin kunnostettu ja laajennettu, ja se on vuosien varrella hyvin tyydyttänyt kylän asujamiston yhteiset tarpeet.

Monipuolista harrastetoimintaa

Työväentalolla kokoontui sotiin asti työväenyhdistys, perustettiin raittiusosasto "päivännuoret" jossa Lempi Keskinen (o.s.Saukkola) teki mittavan päivätyön.oli opintokerhoja sekä näytelmäseura. Vuonna 1927 perustettiin Karhunkylän pienviljeliäosasto,syntyi oma urheiluseura "Karhunkylän kontio" jonka voimisteluryhmä oli mm. mukana vuoden 1946-liittojuhlilla Helsingissä,.

Työväentalon viereen perustettiin 1950-luvun alkupuolella urheilukenttä, jossa käytiin monia värikkäitä,ja kiihkeitä urheilu kilpailuja.Erityisesti ovat mieleeni jääneet yleisurheilukilpailut, joissa oli mukana Karhunkylän kontion lisäksi Pihlajaveden urheilijat ja Pihlajaveden Vesa. Pienviljeliäyhdistys järjesti työväentalolla iltamia, joissa ohjelmaosuuden jälkeen oli tanssia.Paikallinen yhtye "Rytmineloset" oli 1960-luvun alkupuolella hyvin suosittu ja esiintyi siellä usein.Yhtyeessä soittivat Mäkiahon Olavi harmonikkaa, Härkösen Kalle viulua, Perämäen Erkki bassoa ja Yltiön Mikko rumpuja.

Väkiluku vähenee, harrastetoiminta hiipuu

Karhunkylän asukasluku oli korkeimmillan noin 65-70 vakinaista asukasta, oli oma posti ja osuuskassa sekä parhaimmillaan jopa kolme sekatavarakauppaa.Linja-auto reitti kulki kylän halki ja olipa kylällä oma taksikin. Maatalous, karjanhoito ja metsätyöt antoivat perustoimeentulon. Rakennettiin uutta ja korjattiin vanhaa.
Tultaessa 1960-luvun alkupuolelle alkoi kylän myönteinen kehitys vähitellen hidastumaan.työn saanti paikkakunnalta alkoi vähitellen vaikeutumaan, ja varsinkin nuoriso alkoi muuttaa työn perässä lähikaupunkeihin.Oman postin toiminta loppui, kauppaliikkeet lopettivat vähitellen toimintansa,linja-auto liikenne kylän halki loppui. Ennen niin voimakas harrastetoiminta hiipui pois ja työväentalon käyttö jäi pääasiassa iltamatoiminnan järjestämiseen.Urheilutoiminta loppui lähes kokonaan ja ainoastaan jalkapalloharrastus jäi henkiin.

"Niin hiljainen on kylätie"

Tämänpäivän karhunkylä on todella hiljainen, kylä raitilla ei juuri ihmisiä tapaa. Enää kolmessa talossa on vakituista ja muissa taloissa on vain kesälomien aikaan asutusta. Kaikki palvelut ovat kylästä hävinneet,viimeisenä sulki pankkikonttori ovensa keväällä 2004. Maisemat ovat kovasti muuttuneet, sillä suurin osa entisistä viljelysmaista kasvaa nyt koivikkoa.

Kesän tärkein tapahtuma, joka kerää entisiä ja nykyisiä asukkaita yhteen, on heinäkuun alkupuolella järjestettävä Ukkomiehet-Poikamiehet jalkapallo-ottelu. Ottelulla on pitkät perinteet, sillä sitä on pelattu säännöllisesti joka kesä vuodesta 1962 lähtien, ja onpa mukana vielä pelaajia, jotka ovat olleet mukana alusta-alkaen kaikissa otteluissa yli neljänkymmenen vuoden ajan. Juhannuksen aikaan on työväen talolla perinteisesti järjestetty tanssit, mutta muita tapahtumia tai toimintaa,joka keräisi kylään ihmisiä ei ole vuosikausiin ollut. Tulevaisuus ei kovin hyvältä näytä sillä vakituinen väestö pienenee kokoajan ja talot autioituvat, mutta onneksi vielä kesälomien aikaan kylä herää taas eloon. Toivokaamme, että kylän perustajien elämäntyö ei menisi hukkaan, vaan kylässä säilyisi asutusta ja toimintaa vaikeuksista huolimatta.

Aihe

Pihlajavesi (kunta), asutustoiminta

Klikkaa asiasanoja selataksesi muita aineistoja samasta aiheesta.

Lähde

Lehtiartikkeli vuodelta 1960.
Niilo Lamminmäki: KARHULANKYLÄ,Keuruun joulu-1973.
Esko Reinikalle erityiskiitokset Pöytäkankaan uudistilan syntyvaiheita koskevista tiedoista.
Kauko Autiolle erityiskiitokset Karhunkylän syntyä ja kehitystä koskevista tiedoista.
Kalle Kuusimäki:Mitä Karhulan Vintiltä Löytyi,Aisapuu lehti 2/2014